18.8.2019

5 ajatusta ystävyydestä

Kuluneen viikon aikana olen miettinyt poikkeuksellisen paljon ystävyyttä ja ystäviä. Sinänsä hassua, koska en ole nähnyt heistä ketään - kaikkien kanssa olen kuitenkin ollut yhteyksissä. Joka tapauksessa ajattelin ajatuksieni inspiroimana kirjoittaa vähän ajatuksia ylös ystävyydestä ja ihmissuhteista noin yleensäkin. Kaikki on tosin sellaisia, että olen niistä muodossa tai toisessa kirjoittanut varmasti aiemminkin, mutta no, minä nyt koin tarpeelliseksi kirjoitella näistä nyt :)
 
IMG_4851_editedIMG_4864_edited IMG_4855_edited IMG_4852_edited

Anna suhteelle aikaa kehittyä
Itse olen todella, todella hitaasti lämpeävä tyyppi ja mulla kestää kamalan pitkään päästä niin sanotusti sinuiksi jonkun ihmiskontaktin/-suhteen kanssa. En osaa selittää asiaa sillä tavalla selkokielellä, mutta että vähän ihmisestä riippuen mulla kestää tavallaan löytää se "oma paikka" siinä suhteessa aika kauan ja saatan aluksi vaikuttaa tosi etäiseltä, ja siltä ettei mua kiinnosta tutustua tai viettää aikaa jonkun toisen kanssa. Olen ollut esimerkiksi samassa työpaikassa monen mun nykyisen hyvän ystävän kanssa kauan aikaa, mutta ei näe tai koe, että oltaisiin niin sanotusti ystävystytty heti kättelyssä, vaan suhteen kehittyminen ystävyydeksi on kestänyt. Pointtina siis lähinnä se, että uusia ihmissuhteita luodessa kannattaa antaa tilanteen kehittyä rauhassa ja vastaavasti antaa jo olemassa oleville suhteille aikaa ja tilaa kehittyä tai muuttua.

Anna tilaa sekä muille että itsellesi
Itse olen sitä mieltä, että vaikka olisi kuinka ystäviä tai kavereita, niin aina ei tarvitse löytyä aikaa viettää aikaa heidän kanssaan. Ja oikeaan ystävyyteen mielestäni kuuluukin se, että osaa ja uskaltaa sanoa toiselle ei - toinen osapuoli ymmärtää, eikä tilanteesta synny mitään sen kummallisempaa kärhämää. Omat ystävyyssuhteeni ovat pitkälti sellaisia, että saattaa mennä päiviä - viikkoja, ettei olla yhteyksissä, mutta en koe että siinä häviäisi jotain oleellista, vaikka jokapäiväisiä kuulumisia ei vaihdakaan. Itse tosin jaan esim. instagramiin aika aktiivisesti paloja arjestani ja tekemisistäni, mutta toisaalta nekin kertovat vain sen hyvin, hyvin pienen osan jonka päätän jakaa, eikä niistä sinällään pysty muodostamaan autenttista käsitystä siitä, mitä minulle kuuluu
Vastaavasti pitää hyväksyä se, että itsekään ei ole aina jonkun ykkösvaihtoehto. Siitä ei pidä suuttua tai loukkaantua, ja pahinta mitä voi tehdä on ajatella, ettei kysy toiste uudestaan, kun nyt kerran kieltäytyi. Mutta toivottavasti kukaan ei noin ystävien suhteen käyttäydykään.

Aina ei tarvitse olla osallisena
Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että mulla on ystäväpiiri, jossa on monta ihmistä ja kaikki ollaan ystäviä keskenämme. Kaikilla on kuitenkin omat elämänsä ja puuhansa ja monesti on täysin mahdotonta nähdä joukolla. Kaikista inhottavinta on mielestäni tapa, että "jos joku ei pääse, niin ei sitten kukaan" - tätä emme siis luonnollisestikaan harrasta, mutta tuollainen toimintamalli kuitenkin maailmasta löytyy. Jos ei käytännössä, niin yksilöiden pään sisältä ainakin - eli jos itse ei pääse mukaan osallistumaan, niin sitten toistenkin pitäisi jättää hupi välistä.
Itselleni on aivan täysin luonnollista, että aina ei pysty/jaksa tai pääse jonnekin, minne pyydetään. Ja vastaavasti aivan täysin luonnollista, jos mua ei pyydetä johonkin. En ole tippaakaan mustasukkainen tai kateellinen tyyppi, joten tämä käy multa helposti, mutta toki kaikki maailman ihmiset eivät ole samanlaisia kanssani. Sille, ettei ole kutsuttu mukaan tai pyydetty käymään, voi olla syy, tai voi olla ettei sille ole yksinkertaisesti mitään syytä - pointtina lähinnä se, ettei sitä tarvitse käydä miettimään sen enempää. 

Jokainen ihmissuhde on omanlaisensa
Niitä on siis täysin turha käydä vertaamaan keskenään tai yrittää tehdä niistä samanlaisia. Tai pahimmassa tapauksessa verrata täysin jonkun toisen ihmisen ystävyyssuhteisiin. Se, että joku toinen käy kaverinsa kanssa melomassa, ampumaradalla ja hyppäämässä benjihyppyjä, ei tarkoita, että vastavaa pitäisi ruveta harrastamaan oman kaverin kanssa. On tärkeää löytää se suhteen "oma juttu", joka kyllä löytyy ihan luonnostaan, kun sille antaa sitä aikaa. Enkä nyt tarkoita, että jos aina tekee samoja asioita ja puhuu samoista asioista, niin etteikö sitä kaavaa voisi rikkoa. 

Jokaisen ei tarvitse olla sydänystävä
Mua on itseäni siunattu useammallakin hyvällä ystävällä, ja olen heistä todella kiitollinen. Kuitenkin heidän lisäkseen multa löytyy totta kai myös muita ihmisiä elämästä (no okei, ei kovin montaa, hahha), joiden kanssa tulee satunnaisesti vietettyä aikaa. Itse koen, että nämä suhteet ovat tärkeitä myös - vaikka niistä ei todennäköisesti koskaan kehity sellaista kevyttä kaverisuhdetta enempää. Tähän toki pointtina ensimmäinen kohta - koskaan ei voi tietää, eikä mahdollisuutta kannata sulkea pois. Ihmissuhteilla on kuitenkin tapana yllättää. Mutta joka tapauksessa on enemmän kuin ok, että löytyy sellaisia suhteita, joissa ei ole niin sanotusti sen enempää sisältöä. Joku saattaa olla sitä mieltä, että miksi viettäisi aikaa sitten sellaisen tyypin kanssa, jota ei näe säännöllisesti tai jolle ei voi kertoa oikeita kuulumisia. Miksi ei? Vaikka itse olenkin vähän jähmeä uusien tuttavuuksien kanssa, on musta kuitenkin kiva tavata uusia ihmisiä eikä mulla ole koskaan ollut ongelmaa lyöttäytyä täysin tuntemattomien seuraan ja monet niistä tuttavuuksista on jäänyt hauskoina muistoina mieleen.

13.8.2019

Oviaukossa

IMG_4716_edited

Viime aikoina ajatuksissa on pyörinyt hirveästi ajatuksia siitä, millainen ihminen olen, millainen haluan olla ja millainen en. Ehkä siksi, että vaikka kaikki menee suhteellisen hyvin eikä missään ole mitään erikoista valittamista, olen jotenkin onnistunut kyhäämään ympärilleni sellaisen negatiivisen auran. Tuntuu, että monessa tilanteessa tulee tahattomasti vähän sellainen negatiivinen vastaus tai onnistuu antamaan sellaiset vibat, mikä ärsyttää, koska olen perusluonteeltani ainakin omasta mielestäni positiivinen ja optimistinen. Viime aikoina olen ollut lähinnä rationaalinen realisti ja kun sen sekoittaa tohon mun perinteisempään fiilikseen, syntyy päässä vain aivan järjetön sekamelska. Ajatuksia, toiveita ja haaveita, jotka sitten itse lyttään saman tien niillä rationaalisilla perusteluilla. Ei sillä, että se olisi huono asia, koska aina silloin tällöin tulee tarpeeseen tempaista itsensä takaisin maanpinnalle, mutta olen kyllästynyt tuohon epävireiseen sekamelskaan ajatuksissani.

Suurin osa kaikista ajatuksista ja fiiliksistä on sellaisia, että loppujen lopuksi en halua sanoa niitä. En halua kertoa niistä, vaikka puhuminen auttaisi. Totta kai se tekee kaikesta vaikeampaa ja jatkuva kieltäminen käy työlääksi - totta kai se kasvattaa sellaista näkymätöntä pahan olon pilveä, joka jossain vaiheessa räsähtää alas sellaisena myrskynä, että oksat pois. Ja pahintahan tässä on, että mä tiedän, mikä sen kyseisen tapahtumaketjun tulee laukaisemaan, mutta samalla jotenkin tietoisesti kerään kaikkea siihen hetkeen. Se hetki tulee olemaan se, kun minun ja koirani yhteinen taival tulee päätökseensä, eli kun joko joudun viemään koiran piikille, tai kun se kuolee. Tiedän, että se aiheuttaa sellaisen myrskyn myös muiden asioiden kohdalla - jo siinä, miten näen ja koen itseni sen jälkeen, mutta en osaa tai tiedä, mitä voin tässä vaiheessa tehdä. En voi surra etukäteen. Ja kuitenkin tiedän, että se hetki on suht lähellä, mikä tavallaan lisää ikävää oloa ja ahdistusta. 

IMG_4730_edited

Mutta kukaanhan ei ole täydellinen. Ja ehkä se, että tiedostan syyt ja seuraukset omiin fiiliksiini, jotka toisinaan heijastuvat myös käyttäytymiseeni ja siihen, miten olen, riittää. Olen aina ollut sitä mieltä, että itseään ei pidä eikä tarvitse selitellä kenellekään - ihmettelyn sijaan voi kysyä suoraan, jos on valmis kuulemaan vastauksen. En ole v-mäinen akka tahallani ja varmaan suurin osuus siitä on ihan vaan oman pääni sisällä. Tuntuu kuitenkin hyvältä sanoa tietyllä tapaa pelkäävänsä, varsinkin kun se pelko on asia, minkä olen rationaalisesti sulkenut pois hokemalla mielessäni, että kyllä minä selviän. Selviämisessä on monesti kyse siitä, että ajattelee järjellä eikä tunteella, mutta koska itse olen ennen kaikkea tunteellinen ihminen, niin ehkä mun pitäisi kuitenkin lähestyä tulevaa niin, vaikka se onkin jokseenkin hankalampi tie. Kaikkein vähiten haluan, että hukutan itseni omaan suruun ja totuttelen uuteen elämäntilanteeseen henkilönä, kuka en ole.

Tässä hetkessä kuitenkin kaikki hyvin - vaikka heräsinkin aamuun valmiiksi vähän kiukkuisena, tuntemattomasta syystä. Aistin pientä turhautumista, mutta muuten olo on suht leppoisa, myös Jedillä, kuka makoilee takapihalla tyytyväisen oloisena. Näyttää tosin siltä, että kohta saattaa sataa. Sade ei haittaa, olen jo hyväksynyt sentään sen, että varsinainen kesä meni jo, ja nyt on edessä kaikkea muuta. Mitä kaikkea - saa nähdä, mutta ajattelin ottaa sen kaiken vastaan sellaisena kuin se vastaan tulee, pelätäkin ehkä vähän, mutta sanontahan kuuluu, että kun toinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Se, että seison yhden oven oviaukossa vain odottamassa, ei johda mihinkään.

8.8.2019

Sillisalaattia

IMG_4607_edited IMG_4608_edited

Torstai. Kolmas iltavuoro peräkkäin, en muista milloin viimeksi olisi ollut. Toisaalta kiva, mutta samalla se on pyöräyttänyt unirytmin vähän miten sattuu. Eilen shoppailin netissä puoli kahden aikaan yöllä :D Aika hurjat alennuslöydöt teinkin - neljä yläosaa alle 26 euroa, vaikka niiden yhteenlaskettu normaalihinta olisi ylittänyt 90 euroa. Täytyy toivoa, että löydökset vastaavat odotuksia ja on sopivat!

Tällä viikolla shoppailin myös lentoliput. Ensi kuussa matkataan Puolaan Krakovaan! Matka oli yllätys miehelleni, ja sitä oli tarkoitus alunperin pitkittää lähemmäs reissun ajankohtaa, mutta totesin, että kaikkien käytännön asioiden kannalta on helpompaa paljastaa se jo nyt. Krakova ei varsinaisesti ole ollut mikään oma ykköskohde, mutta mieheni on halunnut käydä Puolassa ja koska nimenomaan hänen mieltymyksiäänhän tässä on tarkoitus miettiä, niin se valikoitui kohteeksi. Plus lentojen hinnat oli enemmän kuin budjettiin sopivat - vieläkin edullisemmin olisi päässyt, mutta edullisemmat lennot osui meille vähän huonoille päiville. Mutta jos jollakin on antaa hyviä vinkkejä Krakovaan, niin otan ne mieluusti vastaan! :)

Muuta ihmeellistä ei tässä sitten olekaan. Vähän tylsää ja tasaista. No, piristin sitä värjäämällä hiukset eilen takaisin punaisiksi - siis ihan punaisiksi, ei mitään vaaleanpunaista tai pinkkiä tällä kertaa. Vaihtelua olisi tarkoitus tavoitella myös sunnuntaina, missiona on nimittäin siivota ainakin makuuhuone ja vaihtaa siellä huonekalujen järjestystä. Ja siivoamisesta puheen ollen mun pitäisi jatkaa tätä päivää eteenpäin imuroimisen merkeissä... 

No, katsotaan josko saisin julkaistua täällä lähiaikoina jotain muutakin kuin omia olemattomia kuulumisia. Koko blogin pitäminen tuntuu ajottain täysin turhalta ja lähinnä vaivalta, mutta sitten taas jos mulla ei ole tätä, tiedän tarvitsevani jonkun pohjan purkaa itseäni, enkä ole yhtään sellainen bullet journal -näpertelijä tyyppi. Ehkä se inspiraatio löytyy jostakin tulevan syksyn ja edessä häämöttävän matkan mukana!

4.8.2019

Ensi kertaa asuntomessuilla

Kas niin vaihtui kuukausi, helteet jäi heinäkuuhun ja nyt sää muistuttaa lähinnä syyskuun loppua kuin elokuun alkua... mutta mulla on vielä uskoa siihen, että kyllä se kesä sieltä vielä takaisin tulee! :)
Hieman vilpoisempi sää ei tosin haitannut yhtään perjantaina, kun suuntasin elämäni ensimmäistä kertaa asuntomessuille Kouvolaan. Asuntomessut ei sinällään koskaan ole ollut sellainen tapahtuma, johon olisin kamalasti hinkunut, koska minkäänlainen oman kodin rakennus ei ole mielessä ja toisekseen olen maailman surkein sisustaja. Mutta nyt, kun messut oli noin lähellä ja kun ostettiin liput hyvissä ajoin ennakkoon, saatiin ne halvemmalla, niin päätettiin äitini kanssa käydä katsastamassa tuo alue.

Mitään syväluotavaa raporttia mulla ei ole antaa, eli jos haluaa oikeasti lukea messujen sisällöstä, kannattaa suunnata johonkin enemmän alan blogiin - mä kävelin kohteet läpi ja otin valokuvia omaa silmää miellyttävistä sisustuksellisista jutuista, joita en tosin omassa vuokrakämpässäni pääse (jaksa) varmaan edes toteuttamaan. Olen aina ollut tyyppi, kuka on ottanut kavereiden vanhoja huonekaluja, äiti on ostanut suurimman osan matoistani ja meidän valaisimista en edes aloita - kaikki on vähän sinnepäin ja sisustuksellisesti kämppäni on aika kaaos, mutta kuten sanottua, en ole yhtään sellainen tyyppi, kuka jaksaisi välittää. Musta on ihana käydä kylässä toisten laitetuissa asunnoissa, mutta minua ei haittaa, että kotona kaikki on eri paria. Toki jos mulle suotaisiin rajattomat mahdollisuudet kodin laittoon ja sisustukseen, tekisin monta juttua hyvinkin eri tavalla. Mutta toistaiseksi olen se tyyppi, kuka laittaa rahansa mieluummin muuhun, kuin sesongin mukaisiin sisustustyynyihin (ja huom. korostan ettei tässä ole mitään vikaa, sisustustyynyt on ihania).

Mutta niihin messuihin! Mitään yksittäistä suosikkikohdetta mulla ei ollut, monessa kohteessa oli jotain kivaa ja sitten taas paljon sellaista, mistä en tykännyt yhtään. Esimerkiksi monessa kodissa näkyneet mustat keittiöt on jotain, mitä en ymmärrä. Isot walk in -vaatehuoneet näkyivät moneessa kohteessa ja sellaisen haluaisin itsekin! Myös kauniita makramee -sisustuselementtejä näkyi useammassa kohteessa ja se on sentään sellainen juttu, minkä pystyy itsekin hankkimaan omaan kämppään - tai tekemään jopa itse! Saa nähdä, tulisiko tästä projekti syksyksi. 

IMG_4803_edited IMG_4806_edited asuntomessut2 IMG_4813_edited IMG_4800_edited IMG_4801_edited asuntomessut IMG_4805_edited IMG_4804_edited

Oletteko te käyneet asuntomessuilla, vai meinaatteko vielä mennä? Ne ovat tosiaan Kouvolassa Korian Pioneeripuistossa aina tämän kuun 11.päivään saakka.

Ja ehkä tästä itselleni pikkuruisen pieni sisustuskärpänen iski, saa nähdä miten sen mahdollisesti toteutan. Mulla on kyllä muutama visio kämpän suhteen, syyssiivous täytyy joka tapauksessa tehdä jossain välissä ja ajatuksena olisi siinä samalla vähän myllätä asunnon järjestystä uuteen uskoon, mutta saas nähdä. Mulla on myös pienenä visiona Ikea -reissu syyskuulle, mutta saa nähdä saako sen toteutettua. Myös seuraavilla kirpparikäynneillä voisi keskittyä enemmän sisustusjuttuihin, yleensä kun tulee metsästettyä lähinnä vaatteita.