Tulipa eilen puolivahingossa tehtyä niin hyvää pastaa, että pakko jakaa resepti täälläkin! Nimesinkin fiinisti italiaksi, hahaa. Mutta siis, kuten nimestä pystyy päättelemään, reseptissä pääpaino on pestossa ja ilmakuivatussa kinkussa, mutta mukana on myös hieman pekonia, kirsikkatomaatteja sekä päällä herkullista parmesaaniraastetta ja tuoretta rucolaa. Tää on kaiken lisäksi huippu nopea ja helppo valmistaa, aikaa kuluu käytännössä pelkästään patsan kypsymisajan verran.
Pasta alla pesto e prosciutto
omavalintaista pastaa
200 g ranskankermaa
n. 3-4 rkl pestoa
mustapippuria
kirsikkatomaatteja
100 g pekonisuikaleita/rouhetta
100 g ilmakuivattua kinkkua
päälle
parmesaaniraastetta
tuoretta rucolaa
Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Sekoita ranskankermaan pesto ja mustapippuri. Leikkaa tomaatit puoliksi ja paista kevyesti pannulla yhdessä pekonin kanssa samalla, kun pasta kypsyy. Revi ilmakuivattu kinkku hieman pienemmiksi paloiksi.
Kun pasta on kypsää, kaada keitinvesi varovasti pois ja sekoita pesto-ranskankerma seos pastan joukkoon. Kaada myöskin pekoni-tomaattiseos joukkoon, sekoita. Annostele lautaselle, ripottele päälle juustoraastetta, laita päälle ilmakuivattua kinkkua ja viimeistele rucolalla.
Ohjeella (pastan määrästä hieman riippuen) tulee 2-4 annosta, mutta jos tekee neljälle niin kannattaa lisätä pekonin/ilmakuivatun kinkun määrää. Me saatiin tää satsi syötyä ihan kahdestaan, kun molemmilla oli ihan tolkuton nälkä :D Sitten ei tarvinutkaan syödä moneen tuntiiin....hahah. Mutta jos ensi viikon arkiruoka on vielä hakusessa niin suosittelen kokeilemaan tätä, vaikka itse sanonkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti