12.6.2016

Life lessons (osa 2)

Aiempi postaus löytyy täältä. Tässä saattaa olla vähän samanlaisia kohtia, mutta toisaalta, mä en ole vielä niin vanha, että näitä olisi ehtinyt kertyä ihan tolkuton lista, hih.

IMG_5988 
- On olemassa asioita, joista voi tiukan paikan tullen tinkiä. Laadukas vessapaperi ei ole yksi niistä.

- Ihmiset näkevät toisensa eri tavalla, huomaavat erilaisia asioita ja tekevät havaintoja omien mieltymystensa ja aiempien kokemuksien kautta. Näin ollen kukaan ei ole koskaan oikeassa tai väärässä jonkun ihmisen suhteen. Ja siksi toisten arvosteleminen on turhaa. Me kuulemme ja näemme ne asiat, jotka haluamme ja useimmiten se ei jätä tilaa niille monille muille ominaisuuksille ja asioille, joita arvostelun kohteella on.

- Pelkkä anteeksipyyntö on harvassa tilanteessa riittävä korvaus, mutta se ei koskaan haittaa. Varsinkaan jos oikeasti tarkoittaa sitä.

IMG_6005 IMG_6046 
- Kuten Disneyn Pocahontas -elokuvassa on yksi mun kaikkien aikojen suosikkilauluista, Colors of the Wind ja se kertoo mielestäni aikalailla kaiken:

" -- You think you own whatever land you land on
The Earht is just a dead thing you can claim
But I know every rock and tree and creature
Has a life, has a spirit, has a name

You think the only people who are people
Are the people who look and think like you
But if you walk the foodsteps of a stranger
You'll learn things you never knew you never knew -- "

- Ikä tuo viisautta. Nuorempana ärsytti aina hirmuisesti, kun äiti totesi tietävällä äänellä, että ymmärrän sitten kun olen vanhempi, ja niinhän siinä kävi, että äiti oli oikeassa. Monet asiat ovat saaneet uusia näkökulmia ja asetteluita  ja silloin niin mustavalkoiset asiat eivät sitä enää olekaan. Ja sitten on toki niitäkin ihmisiä, jotka eivät tunnu viisastuvan tipan tippaa, oli mittarissa sitten vuosia kuinka paljon tahansa...

IMG_5996

- Aito hymy on kauneimpia asioita maailmassa, kenen tahansa kasvoilla.

- Kukaan ei voi pakottaa yhtään mihinkään. Aina löytyy vaihtoehtoja, porsaanreikiä ja kiertoteitä. Ne eivät välttämättä ole mukavia eikä helppoja, mutta omista näkemyksistä, mielipiteistä tai elämäntavoista ei pidä luopua siksi, että joku toinen kokee ne uhkaavina tai väärinä.

- Edelliseen kohtaan viitaten kukaan ei taistele itsesi puolesta, ellet sinä itse. Apujoukkoja voi löytyä paljonkin, eivätkä he ole suinkaan hyödyttömiä, mutta ratkaiseva taisto on aina omissa käsissä. Vastuuta ei pidä eikä saa siirtää muiden hartioille, vaan kohdattavat asiat silmästä silmään. Se on mielestäni ainoa tapa menestyä elämässä ja tulla sinuiksi itsesi kanssa. Itseensä uskominen on valtavan tärkeä asia.

- Vohvelirauta on oikeasti yksi parhaimmista asioista, jonka saa noin kahdellakymmenellä eurolla.

- Mielestäni on tärkeää antaa itsensä olla ärtynyt, surullinen tai vaan maassa. Johtui se sitten kuinka mitättömän kuuloisesti asiasta tahansa. Ihmismieli toimii hassusti ja omasta mielestäni negatiivisten tunteiden kieltäminen on haitallista, vaikka kuinka uskottelisi itselleen, että se ei ole rationaalista, siitä ei ole mitään hyötyä eikä loppujen lopuksi mitään järkeäkään. Kun potuttaa, niin antaa potuttaa. Näitä hetkiä on meillä jokaisella aivan varmasti silloin tällöin ja silloin pitäisi antaa toiselle lupa kiukutella ja mässätä pahalla ololla hetken ihan rauhassa, eikä vakuutella, että se on turhaa. Turhaa yhteiskunnallisesti katsottuna, mutta uskomukseni mukaan hyvinkin tärkeää henkilön omalle henkiselle tasapainolle.

IMG_6009

- Kyllä, ruusukaali on pahaa.

- "Smile, eat a cupcake, dance barefoot, travel, eat an other kind of cupcake. Enjoy."

- Aidot ystävät pysyvät, vaikkei päivittäin tai edes viikottain olisi yhteydessä. Kun löytää ihmisen, jonka kanssa vaan löytyy se yhteys, se yhteys säilyy ja pysyy ajasta ja paikasta toiseen. Ja sitten on niitä ystäviä, jotka ovat tärkeä osa jotakin elämän aikakautta, mutta sen ollessa ohi ystävyyskin on täyttänyt tarkoituksensa ettekä tarvitse enää toisianne.

- Koko ajan ei tarvitse olla tavoitettavissa. Jos sinulla on aina puhelin ja some kädenmitan päässä itsestäsi, päästä joskus hetkeksi irti. Vaikkapa ihan lenkin ajaksi tai jätä puhelin kokonaan eri huoneeseen esim. leffaillan ajaksi. Omasta mielestäni on tärkeää pystyä olemaan läsnä hetkessä, ilman että tukeutuu kännykän tuomaan "turvaan".

4 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja! Tykkäsin tuhannen auringon voimalla ja sitä rataa! Pakko vielä tarttua siihen, että monta luettelemasi kohtaa olen itsekin tajunnut vasta aikuisena ja elämästä oppineena :) Myöskin sen, että vessapaperin laadusta ei tingitä(kokeilin kerran, ei hyvä) ja ruusukaali oli neljännelläkin kokeilukerralla pahaa, jopa mausteisiin upotettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka kiva kuulla, kiitos! :) Ja kyllä, mäkin olen testannut joskus vähärahaisempana niitä halvempia vessapaperiversioita - not good. Ruusukaalille olen minäkin antanut muutaman mahdollisuuden mutta ei se vaan toimi :D En sitte tiiä jos sitä söis jonkun toisen laittamana, ihan vaikka ravintolassa, mutta uskoni on silti heikko...

      Poista
  2. Ihan törkeen hyvä postaus! Täs oli monta sellasta asiaa, mitä oon itekin miettinyt, tosi hyvin kiteytettynä! Toi tiettyjen ystävien kanssa löytyvä yhteys on ihanaa, mutta samanaikasesti vasta opettelen hyväksymään sitä, että kaikkien ystävien kanssa sitä yhteyttä ei oo ja jotkut vaan jää menneisyyteen ja siihen tiettyyn vaiheeseen elämää. Jotenki niin surullista, että sen pitää mennä tolleen. :/ Nauroin vohveliraudalle. Pitäis ehkä itekin hankkia sellanen vihdoin haha :D

    Kuvat on muuten kans upeita, rautatiemiljöö vaan jostain syystä kiehtoo mua tosi paljon. Tykkään kaiken kaikkiaan sun tyylistä kirjottaa, siinä on samanaikaisesti hauskaa ironiaa ja lempeää positiivisuutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tää oli todella ihana kommentti ♥ Piristi mieltä hurjasti :) Vohveliraudan suosittelen kyllä hommaamaan, kun se on niin edullinen sijoitus ja ainakin meidän taloudessa maksanut itsensä varmaan 5 kertaa takaisin, vaikka vohveleita ei ihan joka viikko (eikä aina joka toinenkaan) tekiskään!

      Poista