Toukokuun leffapäiväkirja

Tervetuloa kesäkuu! Aloitetaanpa tämä kuu sitten edellisen kuun leffapäiväkirjalla, joka piti sisällään tällä kertaa jotenkin poikkeuksellisen huonoja leffoja. Tai ei nyt välttämättä huonoja, mutta sellaisia, mistä mie en kovin kummoisesti syttynyt. Ei tullut sellaista wow -fiilistä mistään. Parempi onni tässä kuussa!

August Rush (IMDb 7,5)

Tarina pojasta, joka alkaa etsimään vanhempiaan on samalla tarina musiikin voimasta ja niistä voimista ja asioista, joita ei oikein voi järjellä selittää. Mielestäni sellaisten asioiden, jotka liian moni ihminen kieltää tai sysää ne sivuun. Leffana tämä nyt oli ehkä vähän plaah, mutta ajatuksena ja osittain myös tarinana jotenkin toivoa tuova ja lohduttava. Ja siitä osittaisesta plaah-fiiliksestä huolimatta tuli fiilis, että oli tähän saatu tungettua mukaan jotain aitoakin, ja se nostaa pisteitä aika huimasti. Mä näin tämän jonkun itkettävien leffojen listalla ja tämmönen itkupilli olen, niin pitihän se kokeilla. Alun skeptisyydestä huolimatta kyllähän ne kyyneleet sieltä tuli. Ja meikäläisen asteikolla leffa, joka onnistuu itkettämään, on aina siellä asteikon paremmalla puolella.

Constantine (IMDb 6,9)

Ensimmäiseksi kerrottakoon, että leffan pääosassa on Keanu Reeves - se antaa ehkä joillekin osviittaa, minkä lajityypin leffa on kyseessä :D Elikkä scifiä, kauhua, toimintaa yhdistelevä leffa, josta itselleni tuli mieleen lähinnä lempparini Supernatural -sarja. Paitsi että tää oli huonompi ja vähemmän hauska. En tiedä miksi kaikki yliluonnollinen on itseäni niin kiinnostavaa, mutta joka tapauksessa tää ei aiheena tai elokuvana mennyt lähellekään kärkipaikkaa, vaikka siinä mielessä hyvä, että vaikka oli manausta, enkeleitä ja demoneita, niin tämä ei ollut yhtään pelottava (mulla on vähän vaikeuksia katsoa pelottavia elokuvia koska en kestä sitä jännityksen tunnetta). Valitsin tämän aika sokkona Netflixin valikoimasta ja oikeataan se on juuri parasta leffankatsomista, kun menee vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle (vaikka yliluonnollinen kiinnostaa niin täytyy myöntää että toi Reevesin nimi tuo mieleen aina vaan alienit ja toimintaa eikä siksi ole oma ykkösvalinta) eikä oikein tiedä, mitä odottaa. No, mä en odottanut mitään, eikä tämä varsinaisesti ylittänyt tai alittanut mitään. Plussaa leffan kömpelöstä huumorista, Luciferin lempinimi oli Lusse.

22 Jump Street (IMDb 7,1)

Sinänsä vähän pöhköä katsoa tämä, koska en ole nähnyt ensimmäistä osaa, mutta koska tämä keikkui Netflixin kehutut -kategoriassa, oli ihan pakko katsoa, että miksi. Ja ei ollu selvinny ainakaan meikäläiselle. Semmosta tusina toimintakomediahömppää mun mielestä, joka on venytetty piirun verran liian pitkäksi ja vitsit on vähän väen vängällä väännetyn oloisia. Pakko myöntää, että parissa kohtauksessa huvitti ja Channing Tatum on fyysisiltä ominaisuuksiltaan vaikuttava (en tosin tiedä tekikö itse stunttinsa vai ei), mutta Jonah Hill kuuluu just niihin ärsyttäviin paskakomedianäyttelijöihn, joita en voi sietää ja Tatuminkin näytteleminen on aina vähän sitä sun tätä omasta mielestäni, vaikka istuu kyllä ehdottomasti paremmin tämmöisiin komedioihin kuin muun genren leffoihin missä olen hänet nähnyt. Mutta joo, en lähtisi hehkuttamaan enkä oikeastaan suosittelemaankaan.

Joy (IMDb 6,6)

Tätä leffaa hypetettiin sen ilmestyessä jotenkin tosi paljon, koska ainakin omaan silmään sattui useampikin mainos ja siitä se kiinnostus sitten heräsi. Ja nyt kun tämä tuli vuokraamoon, niin pitihän se lainata. No, mun mielipide on että ei nyt varsinaisesti sen kaiken hypetyksen arvoinen. Olihan tämä ihan ok, ja pitäisi varmaan tykätä enemmän, koska yritteliäistä naisista pitää aina tykätä, mutta jäi omasta mielestäni jotenkin latteaksi. Leffan alussa Joy on elämänpotkima tilanteeseensa tyytyvä reppana ja leffan lopussa menestyvä bisnesnainen ja muutos tapahtuu mun mielestä vähän sormia napsauttamalla. No, en tiiä. Mutta jos tästäkin leffasta jotain opin, on että kun henkilö leikkaa hiuksensa niin shit is going down. Jollakin tasolla inspiroiva leffa siitä, että itseensä ja omiin kykyihinsä tulee uskoa, vaikka muut eivät, eikä saa luovuttaa heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa vastaan.

Passengers (IMDb 5,8)

Lento-onnettomuudesta selviää kourallinen ihmisiä ja Anne Hathawayn esittämä traumaterapeutti yrittää auttaa kyseisiä ihmisiä, mutta sitten alkaa selvitä hämäriä yksityiskohtia tapahtuneesta. Ideana kiinnostava, mutta se, miten se on tässä leffassa toteutettu on perseestä. Tämä olisi varmaan toiminut toiminta-trilleri-tyyppisenä mitä oikein tapahtui -selvittelynä, mutta ikävä kyllä tää muistuttaa vain Lost-sarjasta huonolla tavalla. Vaikka autiota saarta ei olekaan. Eikä sekavaa kolmiodraaman tynkää. Vaikka tykkään Hathawaysta näyttelijänä, niin tässä hän on jotenkin epäluonteva. Tai ehkä se oli vaan tämä elokuva. Joka tapauksessa jos on katsonut Netflixistä jo kaikki muut leffat paitsi tätä, niin en siltikään suosittele.

Magic Mike XXL (IMDb 5,7)

Mä en tiedä kuinka paljon Channing Tatumia voi katsoa yhden kuukauden sisällä, mutta nyt aletaan olemaan ehdottomasti rajoilla. I say no more. No miksi sitten katsoin tämän leffan? Koska se oli tullut Netflixiin ja oli vaan pakko. Ja siis kyllähän mä jo etukäteen tiesin, että se on huono. Tästä oli saatu väännettyä lähemmäs kahta tuntia oleva kiihkeä strippipätkä, jossa sekä tarinaa, tunnetta että tanssia oli huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisessä osassa, joka sentään oli jossakin määrin edes sellainen, että kehtaa sanoa katsoneensa sen. Tästä nyt ei jäänyt mieleen oikeastaan mitään. Paitsi ehkä kysymys siitä, että onko oikeasti olemassa naisia, jotka suhtautuvat noin kiihkeästi (ja varsinkin julkisesti) palomiehiksi, cowboyksi ym. pukeutuneisiin miesstrippareihin? I hope not. Taiteenlajia vastaan mulla ei ole mitään, mutta leffana tää oli vaan mälsä ja mitäänsanomaton. Olisivat vaan jättäneet tekemättä.

Malice (IMDb 6,4)

Tää leffa oli itse asiassa ihan positiivinen yllätys. On nuoripari, on kaupungissa riehuva sarjamurhaajaraiskaaja, on juuri kaupunkiin muuttanut lipevä kirurgi ja sitten tapahtuu ja sattuu eikä leffa itse asiassa kerro ollenkaan siitä, mistä olettaisi. Tämäkin kuuluu vähän niihin kuviin, että tästä on aika hankala kertoa mitään paljastamatta jotain olennaista juonenkulun kannalta. Toisaalta juuri tämmöset elokuvat pitävät mielenkiinnon yllä, koska loppuratkaisu voi olla käytännössä ihan mitä vaan (tietyllä tapaa). Tässä leffassa ei ole mitään Nolan -hienouksia (eli sellaisia wait what -pysädyksiä), ja varmaan itseäni fiksumpi ihminen olisikin osannut ennustaa etukäteen juonenkäänteitä. Nicole Kidmanin roolisuoritus on musta tässä onnistunut. Kaikenkaikkiaan sellainen elokuva, jota voisin jopa suositella, jos tykkää lajityypin leffoista (trilleri, mysteeri, draama).

Labor Day (IMDb 6,9)

Tarina siitä, kuinka eristäytynyt ja masentunut äiti sekä tämän poika joutuvat auttamaan vankikarkuria ja oppivat, että jokaisella tarinalla on kaksi puolta eikä kaikki ole aina yksiselitteistä. Perhe piilottaa miehen taloonsa pitkäksi viikonlopuksi poliisien etsiessä tätä ja kaikki oppivat jotain uutta elämästä. Kuulostaa hienolta ja kauniilta, mutta todellisuudessa kauniista kuvauksesta ja jopa henkilöhahmoista sekä roolisuorituksista riippumatta tämä ei ollut järin hyvä. Hieman viipyilevä ja poukkoileva tarina oli osittain vähän liian hidasta ja jähmeää ja takaumat päähenkilöiden menneisyyteen tuntuivat kovin irrallisilta ja jokseenkin epärelevanteilta, vaikka selittivätkin paljon henkilöiden nykyisyyttä. Kyllähän mä tässäkin onnistuin kyyneleen pari tirauttamaan, mutta kieltämättä pieni pettymys kuitenkin tämä draama. Mutta leffan persikkapiiras antoi sentään vähän leivontainspistä!

To Kill A Mockingbird (IMDb 8,4)

Paljastus: en ole mitenkään erityisemmin mustavalkoisten elokuvien ystävä. Mutta, koska omalta mukavuusalueelta on toisinaan hyvä poistua, päätin repäistä ja katsoa tämän klassikkoelokuvan. No, mitään kovin erikoista sanottavaa minulla ei tästä ole, olen nimittäin katsonut todella vähän tämmöisiä vanhempia elokuvia (tämä tehty vuonna 1962). Omaan silmään tämä oli pikkaisen sekava, sillä luin elokuvan kertovan valkoisesta asianajajasta, joka puolustaa oikeudessa mustaa miestä, jota epäillään raiskauksesta. Olen nähnyt elokuvan Time to Kill, joka on toki huomattavasti uudempi elokuva, mutta siinä on vähän samanlainen kuvio. No, kuitenkin, koska pidin siitä, ajattelin että katson tämänkin. Sekavuus syntyi mielestäni siitä, että tuo juuri kuvaamani oikeussalitilanne oli vain pieni osa leffaa ja mukana pyöri monta muuta juttua, jotka tuntuivat taas vähän epärelevanteilta. Luulen, että kirjana tämä olisi huomattavasti parempi. Mutta ei tämä nyt mitenkään erityisen huono ollut, tuntui vaan aika pitkältä ja itse kun en näitä vanhempia leffoja ole paljon katsonut, niin sekin toi oman lisänsä. Pitäisi katsoa enemmän vanhempia elokuvia!

Con Air (IMDb 6,8)

Tiedättekö kun on niitä leffoja, jotka on nähnyt joskus todella kauan aikaa sitten ja niistä muista pätkiä sieltä täältä sillä oletuksella, että leffa oli aika hyvä? Tää leffa on mulle just semmonen. Olen nähnyt tämän ekaa kertaa varmaan about kymmenen vuotta sitten ja sillon tää oli jotenkin tosi jännä. Mä olen itse asiassa tätä vähän kalastellutkin, sillä olen aina ollut töissä, kun tää on tullut telkkarista (ei ole tallentavaa digiboxia) ja nyt sitten kirjastosta löytyi. No oliko tämä niin hyvä kun muistin? Ei. Oliko tää kuitenkin ihan katsottava? Kyllä, Nicolas Cagesta huolimatta. En tiedä onko se äijä ansainut kaikkea vitsailua ja epäarvostusta osakseen, mutta no, onhan se vähän..semmonen. Mutta kyllä mä tietyllä tapaa diggailen tämän sorttisista kaaottisista toimintaelokuvista, mitkä tietyllä tapaa on aika mahdottomia, mutta kuitenkin jollakin tapaa mahdollisia. Sitä paitsi tietyllä tapaa kriminaalit, hullut ja sosiopaatit kiinnostaa aina. Että jos semikiinnostavaa toiminaleffaa etsii, niin tää on mun mielestä ihan ok valinta!

Annabelle (IMDb 5,4)

Pitkästä aikaa kauhua! Ei kuulu suosikkigenreihin, mutta aina välillä tulee fiilis, että nyt katsotaan. Pelattiin varman päälle ja valittiin tämä melko tuore hyvinkin perinteistä linjaa noudattava pätkä, joka kertoo nuoresta pariskunnasta, joka on saamassa lapsen. Nainen keräilee nukkeja ja mies ostaa tälle kauan etsityn Annabelle -nuken, jonka jälkeen alkaa tapahtua kummia. Asioita tapahtuu, tavaroita liikkuu, vahinkoja sattuu, varjoja näkyy,... kuten sanottua sellaista hyvin perinteistä meininkiä, joka kyllä saa itseni kaltaisen säikyhkön tyypin muutamaankin otteeseen. Mä tykkään kauhuelokuvissa nimenomaan enemmän tämmöisestä demoni-kummitus-okkultismi -kombosta kuin väkivallalla, mielenvikaisuudella ja verellä mässäilystä, mutta tämä ei kyllä tarjonnut mitään uutta. Näyttelijäsuorituksetkin olivat vähän puisia. Mutta joo, ei tämä nyt niin surkea ollut että kannattaisi jättää kauhunnälässä katsomatta.

Marvin's Room (IMDb 6,7)

Tarina kertoo erilleen kasvaneista sisaruksista, jotka tapaavat 20 vuoden jälkeen toisen saadessa tietää sairastavansa leukemiaa ja sisaren perhe on ainoa kunnon mahdollisuus taata täysi parantuminen sopivan luuytimen toivossa. Sisaren mukana saapuu myös tämän kaksi lasta, joista toinen on DiDaprion esittämä ongelmanuori. Muissa rooleissa nähdään mm. Meryl Streep, Diane Keaton sekä Robert DeNiro. Kipeitä perhesuhteita selvitellään puolin ja toisin ja vaikka näyttelijöissä ja itse tarinassa on kaikki ainekset onnistumiseen, jäi tämä vähän valjuksi. Omalla tavallaan sydämellinen, mutta mulle jäi fiilis, että puuttui se viimeinen silaus. Silmäkulmat onnistui kostumaan vain aavistuksen ja kyllä tällä aiheella vosi saada mielestäni aikaiseksi kunnon porausleffankin. Ollaan oman siskon kanssa aika läheisiä, joten tämän kaltainen tilanne omalla kohdalla tuntuu ihan absurdilta. 

Näistä on itse asiassa todella vaikea valita, että mikä oli niin sanotusti paras. Pitää varmankin kallistua Joyn, Malicen ja Con Airin suuntaan, vaikka yksikään niistä ei ole sellainen, että lähtisin innolla suosittelemaan. Oliko mikään näistä tuttu ja millaisia mielipiteitä teillä on näistä leffoista? Aiempien kuukausien leffapäiväkirjat löytyy leffat -tägin alta!