31.5.2016

Ihan kesäpirkkona

IMG_5519 IMG_5479 IMG_5548 IMG_5514 IMG_5536 IMG_5523 vaatteet ja sandaalit H&M / laukku Gina Tricot / kaulakoru Glitter

Voi jukra että osui mainiot kelit heti meikäläisen loman alkuun! Me tosin majaillaan tällä hetkellä Kouvolassa äitini luona kolmen koiran kanssa, joten ihan niin paljon ei tosta ihanasta säästä ole päässyt nauttimaan kuin mahdollista, koska koirien kanssa ei noin kuumalla oikein voi olla ja eipä niitä viitsi yksikseen sisällekään näin kuumalla kovin kauaksi jättää. Loppuviikoksi se on jo luvannut epävakaisempaa säätä, mutta se ei meikäläisen mielialaa laske. Mulla on näillä näkymin koiravapaa viikonloppu, eli kerrankin olisi mahdollisuus lähteä hyvällä omalla tunnolla ulos tuulettumaan ilman että toinen jää surullisen näköisenä kotiin. Alunperin oli tarkoitus heittää mökkireissu, mutta poikaystävän siskolla onkin valmistujaiset lauantaina, joten se katkaisee viikonloppua sen verran, ettei viitsi lähteä monen kymmenen kilometrin päähän Lahdesta, varsinkaan kun ei ole omaa autoa käytössä. Mutta joo, on tää lomailu vaan jees :)
Nyt mä jatkan blogien lueskelua ja sen jälkeen leffan valintaa, palaillaan huomenissa leffapostauksen tai/ja tänään leipomani persikkapiiraan ohjeen parissa!

PS. Mitä mieltä uudesta ulkoasusta? Halusin pitkästä aikaa banneriin vain yhden kuvan kuvakollaasin sijaan ja ainakin omaan silmää tää miellyttää :)

2 kommenttia:

  1. Ollappa itekkin lomalla, katellaan sit ens kesänä! Tää on varmaan hölmöin homma ikinä valmisua joulukuussa ja odottaa kunnon lomia 1,5 vuotta :D Kivaa lomaa sinulle kuitenki ♥

    Ps.banneri on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! No mutta kyllä ne lomat sieltä (toivottavasti) joskus tulee :) Olin ite viime kesän kokonaa töissä joten nyt sitten saa ottaa iisimmin! Kiitos ja kiva että uusi banneri miellyttää :) ❤

      Poista