1.5.2016

Keväinen kosmetiikka-arvonta

Kuten edellisessä postauksessa vihjaisinkin, toukokuu aloitetaan arvonnalla, joka on ensimmäinen laatuaan ikinä koko blogihistoriani aikana! Mulla oli aiemmin sellainen asenne, etten halua lahjoja lukijoita, ja siksi näitä ei esim. aiemmassa blogissani ollut, mutta sittemmin asenteeni on hieman muuttunut. Tarkoituksenani ei tietenkään ole lahjoa ketään, eikä arvonnalla kalastella lisää kävijöitä tai lukijoita, vaan yksinkertaisesti antaa teille lukijoille mahdollisuus johonkin kivaan. Miksi? Siksi, että mulla on ilmeisesti aivan ihania tyyppejä siellä ruudun toisella puolella, koko sen puolentoista vuoden ajan, kun olen tätä blogia kirjoittanut, en ole saanut yhtäkään negatiivista kommenttia. Kaikki kommentit ovat olleet kannustavia, ihania ja sydämellisiä ja siksi halusin järjestää teille pienen arvonnan. Arvonta on kokonaan itseni kustantama, eikä millään yrityksellä ole siihen osaa eikä arpaa. Tuotteet ovat itseni valitsemia. 

Mennäänkö sitten asiaan, eli mitä arvonnasta voi voittaa ja mitä arvontaan osallistuminen vaatii! 

IMG_4206 IMG_4211

Arvontapaketti sisältää:

Girlz Only 150 ml kuivashampoon, Yves Rocherin karitevoita sisältävä hiusnaamio kuiville hiuksille (tää on yksi omista hiusnaamiolemppareista), 3 kpl kirkkaan värisiä puhelinlanka ponnareita, The Body Shopin 60 ml suihkugeeli Moringan tuoksuisena, Beauty UK huulikiilto sävyssä 3.Peach for the Sky, W7 Cosmeticsin luomiväripaletti nudeväreissä In the Mood sekä Yves Rocherin 50 ml laventelin tuoksuinen karitevoita sisältävä tehohoito jaloille.

Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä ja avaamattomia lukuunottamatta luomiväripalettia, jonka pakkausinetin avasin, että saan kuvattua paletin sisällön teille.

Arvonnan säännöt:

Kommentoi tähän postaukseen viimeistään sunnuntaihin 8.5. klo 24.00 mennessä, eli arvontaan ehtii osallistua viikon verran ja se päättyy siis äitienpäivänä. Voittajan arvon seuraavana päivänä, eli 9.5. Arvontaan osallistuaksesi kirjoita kommenttiin jonkinlainen kommentti siitä, mitä pidät blogistani / postaustoive / yleisesti palautetta blogini sisällöstä, ulkoasusta tms. Muistathan kirjoittaa kommentin perään toimivan sähköpostiosoitteen, sillä otan voittajaan yhteyttä sähköpostitse. Kommentoijat, jotka jättävät pelkän sähköpostiosoitteen, eivät ole mukana arvonnassa. En tee tätä kiusatakseni, vaan siksi, että oikeasti blogiani lukevilla ihmisillä on parempi mahdollisuus voittaa palkinto, kun blogeja vain arvontejen perässä juoksevien spämmääjien :) 

Onnea arvontaan! :)

Arvonta on päättynyt! Kiitos kaikille osallistujille!

30 kommenttia:

  1. Eniten taidan pitää asupostauksistasi, kaikki vaatteesi ovat erittäin kivoja ja inspiroivia 8) myös syvällisemmät postauksesi ovat miellyttävää luettavaa! :)

    hanna-heiskanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Oot ihanan down-to-earth ja symppis! Ruokajutut on kivan inspiroivia ja se on kiva, ettei ne oo mitään vaikeita toteuttaa itsekään :) Sulla on ihana persoonallinen tyyli ja rakastan sua asuja.
    info@anotherstory.fi

    VastaaPoista
  3. Oon lukenu sun blogia jo jonkun aikaa ja mun mielestä oot tosi symppis tyyppi, ja sun blogia on aivan jäkyttävän mukava lukea ja kaikki sun postaukset on tosi inspiroivia!
    nelli.seppala9@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Sun blogissa parasta on ehottomasti positiivusuus!

    janita.k[at]hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Törmäsin tänään blogiisi ja liityin lukijaksesi kun luin sinun ihania reseptejäsi. Monta kokeilun arvoista ohjetta löysin. Olet näköjään pitänyt blogiasi jo melko kauan joten kyllä minulle nyt riittää lukemista kun kaahlaan kaikki postauksesi läpi. Mukavaa Vapunpäivää!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Tykkään sun blogin monipuolisuudesta ja kauniista kuvista :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Oi että, ihanaa kun järjestät tällaisen :D Itse tykkään tosi paljon blogisi ulkoasusta, varsinkin banneri on todella kaunis. Pidän blogisi positiivisesta yleisasenteesta, persoonallisesta tyylistäsi ja kauniista asukuvista. Suosikkejani ovat kuitenkin elokuvapostauksesi sillä olen itse niin kiinnostunut elokuvista että on mukava kuulla muiden mietteitä katsomistaan elokuvista :) Postausehdotuksena voisin toivoa postausta lapsuuden suosikkesarjoista/elokuvista :D Itse tein sellaisen ja sen innoittamana muutama muukin bloggaaja ja niitä oli todella hauska lukea.

    miida.sofia@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Hennajenniina
    Onpa ihania kuvia ja sinun elämänasenne on niin positiivinen. Itse tykkään kuppikakkujen, erilaisten ohjeiden kokeiluista ja tietysti vaatteet ja kosmetiikka kiinnostaa, samoin lapset ja perhe.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Eksyin tänne joskus googlen kauttas jonkun reseptisi perässä ja vieläkin aina kurkkailen olisiko täällä jotain herkkuja testattavaksi! :) millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  10. Tykkään hirmusesti sun blogista ja erityisesti sun tyylistä. <3 Mun lemppareita on ostosten esittelyt ja reseptit.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Airiina
    Blogit.fi kautta olen lukenut blogiasi nyt muutaman kerran, luen mielelläni ruuanlaitosta, leivonnasta ja sisustuksesta.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  12. Sinulla on niin monipuolinen blogi, että varmasti jokaiselle löytyy joku oma mielenkiinnon kohde. Itselläni se on ruoka- ja leivontaohjeet ja mielelläni lukisin myös postauksia luonnonkosmetiikasta.
    hamalaiainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Päivän asut ja sun tyyli ylipäänsä on ihan lemppareita, ja sen lisäksi tykkään paljon sun kirjoitustyylistä :) Ja tietysti kaikki matka- ja leivontapostaukset on kanssa kivoja! Kirjoittelit vähän aikaa sitten, että alat kirjoitella Lahdesta vähän enemmän ja vaikken siellä asukaan, niin musta ainakin ois tosiaan mielenkiintoista kuulla jatkossa Lahdesta lisää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...sähköposti jäi tietysti laittamatta :D helsku99@luukku.com

      Poista
  14. Tykkään sun blogista, kun vaikutat niin ihanalta ja aidolta ihmiseltä :) Herkulliset leivontaohjeet on myös kivoja!
    katja.makinen@live.fi

    VastaaPoista
  15. Hyvät ja hyvälaatuiset kuvat. Mukava tapa kirjoitella.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tykkään erityisesti ruoka -ja kauneusjutuosta ja sisustusjutut ovat aina tervetulleita :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tykkään erityisesti ruoka -ja kauneusjutuosta ja sisustusjutut ovat aina tervetulleita :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mä tykkään erityisesti kaikista sun kosmetiikkapostauksista ja resepteistä! :) Ruokajutut on aina ihania, saa omiin kokkailuihin paljon uusia ideoita ja kokeiltavaa :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Meikkikokeiluja ja tutoriaaleja tykkään lukea eniten :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tykkään tosi paljon blogistasi! Asusi ovat inspiroivia ja kirjoitat mielenkiintoisella ja persoonallisella tavalla, olen myös muutaman kerran kokeillut jakamisia reseptejäsi :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Blogisi on tosi kiva ja postauksia on mukava lukea kun on selkeää tekstiä hyvälaatuisten kuvien. Kaikki leipomisreseptit on mun mieleen ja olenkin muutamia reseptejä kokeillut, kiitos vaan jakamisesta :) jkm.wass@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Peppinen
    Ihana blogisi, tykkään elokuvista, kirjoista sekä kokkailuista, matkailuakin harrastan ja siitä olisi mukavaa lukea.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  23. Oon lukenut sun blogia Neiti Punahilkka-ajoilta lähtien ja mielelläni oonkin lukenut, koska oot semmonen ihanan rehellisesti kirjottava, ja kirjotat hyviä pohdiskelevia juttuja hömpän sekaan :) Myös kivat reseptit on asia, joka pitää sun blogin mielenkiintosena ja monipuolisena. Kiitos siis ja hyvää kevättä!

    (h_rekinen@hotmail.com)

    VastaaPoista
  24. Tykkään eniten asupostauksista ja niistä missä kerrot, että mitä uutta olet ostanut. Myös ruokaohjeet on tosi kivoja :)

    iina_ikavalko@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Pidän erityisesti blogin kokkailu- ja kauneusjutuista.:)
    Rita
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. Sulla on tosi ihana blogi! Tykkään eniten sun blogissa sun ihanista kuvista ja ostokset ja reseptit on mun lemppareita! ♥

    noorapeltokangass@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Pidän eniten asupostauksista ja haluaisin jonkinlaisen sandaali/kesäkenkä postauksen. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Toivoisin kuukauden kosmetiikka suosikkien esittelyä (: tiitu.rahkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Asupostaukset ja syvällisemmät pohdinnat ovat omia lemppareita. Tekstistäs välittyy ihanan aito ja postiviinen fiilis! :)
    Sisustuspostaukset on aina viihdyttäviä eli niitä olisi kiva saada lisää!

    miajokin@gmail.com

    VastaaPoista