En ole reiluun kuukauteen avannut tätä blogin kirjoitusalustaa. En ole ehtinyt, se ei ole kiinnostanut silloin kuin aikaa olisi mahdollisesti ollut ja toisaalta, en tiedä olisiko mulla ollut mitään sanottavaakaan. Syksyn aikana on tullut monta kertaa mieleen poistaa koko blogi, mutta sitten olen ajatellut, että eihän sen olemassaolo mitään haittaa - voin tulla kirjoittamaan tänne joskus, kun siltä tuntuu. En tiedä tuntuuko siltä varsinaisesti nytkään, mutta koska en ole koko joulukuussa kirjoittanut mitään, ja vuosikin vaihtuu kohta, ajattelin että ehkäpä nyt voisi olla sopiva hetki tarttua tätä asiaa härkää sarvista. Mulla on tämän illan vuoron jälkeen sopivasti kolme vapaapäivääkin, joten parhaimmassa tapauksessa innostun julkaisemaan vielä jotain muutakin - mutta enpä aio miettiä sitä tässä hetkessä nyt sen enempää.
Mun joulukuu on ollut suhteellisen mukava. Kuun alussa meillä oli työporukan virkkaripäivä ja siitä tuli sangen kiva aina seuraavaan aamuun saakka, hahha. Mun jäätelöjoulukalenteri oli mainio - se sisälsi laajan skaalan erilaisia makuja perinteisistä melko jännittäviin ja kolme makua jäi multa syömättä - kaksi niistä oli sellaisia, mitkä olisin voinut toki syödä itse, mutta annoin mieheni syödä ne. Kolmas maku meni suoraan roskiin, verigreippisorbetti oli niin hapan ja greippinen, etten yksinkertaisesti kyennyt :D
Juhlittiin myös ystävänäni synttäreitä pienimuotoisten ylläreitten kera, vaihdettiin töissä secret santa -lahjoja ja niin edelleen. Töitä on tähänkin kuuhun mahtunut suhteellisen paljon.
Joulu meni ihan mukavasti, vaikka jouluaattona meinasi musta pilvi langeta perheeni ylle, kun koiravanhuksen tassut eivät ykskaks kantaneetkaan aamupäivästä. Näitä erilaisia "kohtauksia" sillä on tämän vuoden aikana toki ollut, mutta kyllähän siinä itkua vääntäen mielessä kävi, että pitääkö rakas koiraukko laittaa viimeiselle matkalleen. Ei onneksi tarvinut, jalat toimivat taas reilun tunnin kuluttua ongelmitta, mutta käytiin joka tapauksessa päivystävällä eläinlääkärillä. Ihan suunnitelmien mukaisesti päivä ei siis edennyt, mutta pieni paha siihen nähden, että kaikki kääntyi sitten lopulta ihan hyväksi. Äitini ja siskoni olivat meillä joulua viettämässä ja ilta oli kyllä kiva ♥ Joulupäivänä vierailimme mieheni vanhempien luona.
Lahjoista sen verran, että niitä tuli paljon. Ihanaahan se toki on saada itselleen mieluisia sekä tarpeellisia juttuja, mutta meidän perheessä tämä lähtee aina, tai usein, ihan lapasesta. Mulla ei ollut tänä vuonna sellaista aikaa ja mahdollista panostaa lahjoihin, että omat antamani lahjat olivat ihan mälsät omasta mielestäni, mutta päätinkin, etten halua tai koe tarpeelliseksi osallistua tähän joulun alla vallitsevaan pakko ostaa ja pakko antaa -kulttuuriin, vaan sanoinkin, että minulta saattaa tulla lahjoja pitkin vuotta ilman mitään sen kummempaa syytä.
Mutta juu, saamieni lahjojen joukosta löytyi mm. kahvia ja teetä, erilaisia herkkuja ja ruokatarvikkeita, pyyhkeitä ja petivaatteita, muutama erilainen lahjakortti, kynttilöitä, erilaista kosmetiikkaa ja blenderi. Kaikki tosi mieluisia juttuja ♥
Ajattelin, etten tähän postaukseen tunge sen enempää ajatuksia kuluneesta vuodesta tai sen puoleen tulevastakaan - jos vaikka innostuisin kirjoittamaan aiheesta lisää vielä tämän vuoden puolella. Kulunut syksy on kuitenkin ollut jotenkin todella kuormittava ja mua ei haittaa tippaakaan, että vuosi vaihtuu ja mennään taas kevättä ja kesää kohti! Tammikuulle olisi tällä hetkellä tiedossa pienimuotoista synttärijuhlintaa sekä Five Finger Death Punchin keikka, jei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti