27.2.2015

Hukassa

Olen itse asiassa jo monena iltana avannut tämän tekstikentän ja alkanut kirjoittaa, mutta pyyhkinyt tekstin kerta toisensa jälkeen pois. Ajatuksia on paljon (liikaa) mutta ne eivät tule ulos haluamallani tavalla. Saan itseni kuulostamaan lähinnä katkeralta ja väsyneeltä valittajalta, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sen väsyneen lisäksi. Tuntuu lähinnä mahdottomalta muodostaa sanoja viime aikoina päässäni pyörineistä asioista ja ajatuksista, koska lähtökohtaisesti minulla on kaikki hyvin. Oikeastaan enemmän kuin hyvin. Tunnen äärimmäistä kiitollisuutta kaikesta siitä mitä minulla on, mutta en ole jaksanut huomioida sitä kaikkea sen ansaitsemalla tavalla. Harmittaa, etten ole jaksanut panostaa itseeni, en ihmis- enkä parisuhteeseeni, kotiini tai tähän blogiin läheskään niin paljon kuin olisin halunnut. En ole vain jaksanut. Saako ihminen olla väsynyt ja ajoittain jopa välinpitämätön ilman mitään sen kummempaa syytä?

Siinä lienee kai se polttavin kysymys. Koska omassa mielessäni olen koko ajan ollut sitä mieltä, etten oikeastaan saisi. Olen tehnyt hullun määrän töitä ja joutunut stressaamaan muista asioista sen ohella ja tekemään asioita tietynlaisella epätarkkuudella - mutta onko se loppujen lopuksi riittävän hyvä syy? 
En tiedä. Ongelmana lienee jälleen kerran se, että vaadin itseltäni hieman liikaa. Minäkin olen vain ihminen ja niin paljon kuin haluaisinkin, en vain repeä jokaiseen suuntaan. Vaikka koen sen tekevän minusta heikomman ja arvottomamman, ei asianlaita todellisuudessa niin ole. 

En tiedä, kuinka paljon saan paljastaa ja kertoa täällä, mutta koska sillä tuskin on tässä vaiheessa enää suurta merkitystä, voinen sanoa, että seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan viimeiset nykyisessä työpaikassani. Koska en koe olevani henkisesti täysin tasapainossa nyt ja ajatukseni ovat illan pimeinä tunteina olleet toisinaan aika epätoivoisia ja aamuisin jäisin mieluiten vaan sänkyyn makaamaan yksinkertaisesti siitä syystä, että väsyttää niin paljon, tulevat ne olemaan varmasti melko raskaat (myöskin sen takia että mulla on ihan ennätysmäärä tunteja kyseisen viikon aikana...). Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vielä täysi mysteeri itsellenikin, mutta sen sijaan että se stressaisi ja kauhistuttaisi, tuntuu ajatus siitä äärimmäisen vapauttavalta ja helpottavalta. Ainakin kuukauden päivät aion olla vapaa menemään ja tulemaan miten haluan - jatko selviää myöhemmin.

Ennen kaikkea viime aikoina on siis tuntunut, että olen enemmän tai vähemmän hukassa. Tiedän sen hyvin pitkälti johtuvan siitä, että olen elänyt täysin omaa elämänohjettani vastaan ja antanut muiden ihmisten ja töiden määrätä elämästäni, mutta toisaalta en tiedä voisinko hyvällä omatunnolla katsoa peiliin, jos en olisi niin tehnyt. Elämä on täynnä valintoja ja vaikka niiden tekeminen hetkessä saattaakin tuntua helpolta, voi todellisuus lopulta olla toinen. Yhtäkään omaa valintaani en kadu, sillä loppujen lopuksi ne valinnat kasvattavat ihmisenä ja tekevät meistä enemmän sitä ihmistä, joka on tarkoitettukin.

Ja loppujen lopuksi, onko hukassa oleminen edes niin negatiivinen asia, kuin miltä se saadaan kuulostamaan? Joskus täytyy olla hieman hukassa tai jopa eksyä, että löytää takaisin niiden asioiden pariin, jotka oikeasti ovat tärkeitä. Oma suuntani on vielä hieman hakoteillä, mutta tiedän sen olevan sinne suuntaan, missä aurinko paistaa ja ihmiset, etenkin minä, hymyilen. Uuden askeleen ottaminen elämässä tarkoittaa aina sitä, että on lähdettävä paikasta, jossa nyt seisoo, mutta se ei ole minusta pelottavaa. Itsensä tunteminen tyhmäksi, tylsäksi ja huonoksi sen sijaan on. Etenkin, koska sisimmässäni tiedän, etten ole niistä yhtäkään.


25.2.2015

Yksi heistä

IMG_0641

Tuntuu
että jokainen kulunut tunti
vie minut kauemmaksi siitä
mikä minusta piti tulla.

Eikä yksikään
heistä selvinnyt

mutta osa kuoli onnellisena.

Ja minusta

piti tulla yksi heistä.

Tallinna shopping

Käytiin eilen Tallinnan päiväristeilyllä äitin kanssa ja aattelin tulla vilauttamaan kyseisen reissun ostossaldoa! Joka ei tosin päätä huimaa, koska ei ollut edes tarkoitus lähteä törsäämään (tosin loppujen lopuksi kyllähän nää aika kalliiksi tuli heh) vaan lähteä vaan matkaseuraksi. Itse Tallinna oli yhtä harmaa ja märkä kuin kotomaakin, joten siitäpä tarvii sen enempää mainita :D

IMG_0694 IMG_0700 IMG_0705 IMG_0703

Muutama sananen ostoksista: kävin Bershkassa ekaa kertaa ikinä ja se oli kyllä positiivinen yllätys! Käytiin tosin ihan nopealla visiitillä tsekkaamassa lähinnä jälkialet, pengottavaa olisi riittänyt varmaan enemmänkin. Farkut sen sijaan ei rehellisesti ole ollenkaan kyseiseltä reissulta, vaan tilattu henkkamaukan nettikaupasta, mutta koska sain ne paria päivää aiemmin päätin tunkea ne tähän samaan esittelyyn!
En ole koskaan harrastanut kahtaa asiaa: kalliita juomia tai kalliita hajuvesiä. Rasti ruutuun molempien kohdalla! Kalliita tuoksuja olen pitänyt oikeastaan aika turhuutena melko lailla tähän päivään asti enkä olisi varmaan vielä vuosi sitten uskonut pulittavani hajuvedestä melkein kuuttakymmentä euroa (no en oikeastaan vieläkään), mutta tuo tuoksu oli kertakaikkisen ihana ja tuntui heti omalta.
Muuten tuli hommattua lähinnä tuliasia ja pari muuta pulloa säilöön. Ensi kerralla Tallinnaan varmaankin korkeintaan kesällä, pari viime kertaa on mennyt niin sateisissa merkeissä että menee koko hohto reissaamisesta paskasäällä!

23.2.2015

Slidersit eli minihampurilaiset

Etsin netistä inspiraatiota viikonloppuna pitämiini bileisiin, sillä halusin tarjota jotain helposti syötävää, simppeliä ja suht edullista suolapalaa. Nähtyäni kuvia söpöistä minihampurilaisista olin ihan myyty. Noita on pakko saada! Nämä täyttävät edellä mainitut kriteerit, mutta kokoaminen vaatii hieman vaivaa ja jos kaiken tekee alusta asti itse (kuten minä tein) kannattaa aikaakin varata reilusti. Kaverin kanssa nämä valmistaa puolet nopeammin.
Täytteeksi voi valita periaatteessa mitä tahansa, mutta itse tyydyin vain majoneesiin, jauhelihapihviin, juustoon, ketsuppiin ja salaattiin. Omista versioistani tuli loppujen lopuksi kuitenkin vähän turhan isoja, mutta joka tapauksessa nämä olivat tosi hyviä ja saivat paljon kehuja osakseen :)

Itse aloitin väsäämisen jauhelihapihveistä, joita teen kaksinkertaisen määrän tällä ohjeella:

400 g jauhelihaa
1½ dl jogurttia
1 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
suolaa, pippuria
paprikajauhetta

Sekoita jogurtti (esim kermaviili käy hyvin myös) ja jauhot sekaisin, lisää muna ja mausteet. Sekoita joukkoon jauheliha, kunnes taikina on tasaista mössöä. Ota taikinaa kuin tekisit lihapullia, mutta sen sijaan litistä ne pannulla paistinlastan avulla pieniksi pihveiksi.
Pannulle mahtuu kerralla monta ja kokonsa vuoksi pihvit paistuvat todella nopeasti, joten tämä on kyllä koko homman helpoin ja nopeimmin suoritettu homma! Kyseisestä ohjeesta tulee noin 25 minipihviä, kaksinkertaisena viitisenkymmentä.

Minisämpylöitä tein myöskin kaksinkertaisen määrän tällä ohjeella:

5 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2,5 dl kaurahiutaleita
n. 8 dl vehnäjauhoja
loraus oliiviöljyä

Jos omistaa yleiskoneen, kannattaa sämpylät tehdä ehdottomasti sillä, mutta hyvin ne onnistuvat ilmankin, itsellänikään ei moisia hienouksia ole.
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola ja sokeri. Lisää kaurahiutaleet, oliiviöljy ja pari desiä jauhoja, sekoita tasaiseksi. Alusta loput jauhoista joukkoon ja vaivaa käsin, kunnes taikina on kimmoisaa ja alkaa irrota kulhon reunoista sekä käsistä. Anna kohota puolisen tuntia.
Vaivaa taikinasta ilma pois ja pyörittele siitä pieniä sämpylöitä ja anna taas kohota hieman. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. 

IMG_0511

Koska tein molempia reseptejä kaksinkertaisen määrän, tuli näitä minihampurilaisia noin 50 kappaletta. Tähän määrään riittää paketti cheddar-sulatejuustoa sekä pussi salaattia. Majoneesia/hampurilaiskastiketta kannattaa varata reilusti.
Paras lopputulos toki tulee, jos kaikki komponentit tekee samana päivänä, mutta itse tein esimerkiksi pihvit paria päivää aiemmin ja pakastin ne. Kokoaminen kannattaa kuitenkin tehdä samana päivänä, mielellään paria tuntia aiemmin esillepanoa, mutta itsekin tein nämä aikaisin aamulla ja vasta illalla menivät tarjolle. Valmiisiin hamppareihin tökkäsin vielä coctail-tikun pitämään ne kasassa ja helposti käsiteltävissä.
  IMG_0591

22.2.2015

Alice in chains

IMG_0596 IMG_0600 IMG_0605
mekko Forever21 / sukkahousut H&M / kengät Line collection 

Täytyypä todeta että onpahan ollut taas loppuviikko! :D Osaa jutuista en voi täällä kertoa, mutta vähän semmosta are you fucking kidding me -meininkiä on riittänyt.
No mutta, siitäkin huolimatta mulla oli oikein hauska ilta eilen, kun joukko kavereita tuli meille viettämään iltaa hyvän ruuan ja juoman parissa. Rehellisesti en muista milloin olisin nauranut niin paljon. Loppuillasta päädyttiin baariin tanssimaan - tuo tekonahkainen mekko ei siellä tungoksessa ja kuumuudessa varsinaisesti ollut kaikista paras ratkaisu.
Nyt me jatketaan tätä sunnuntaipäivää parin leffan ja mättöruuan parissa, joten adios!

19.2.2015

T ä n ä ä n

Joskus mietin, ettei mikään tunnu miltään.

On aamu, tulee ilta. Se mitä välissä tapahtuu, on toisarvoista.
Huomaan olevani jumissa, kahleissa
itserakennetuissa tunneleissa,
jotka jättävät varaa vain yhteen suuntaan
sinnekö minun pitää mennä?


IMG_0398 IMG_0429

Kuuntelen Guns' N' Rosesia
hieman liian lujaa
mutta huomaan olevani onnellinen

aurinko paistaa ja tuuli,
se kertoo viestejä tulevasta
jotka tuntuvat sekoittuvan menneeseen
edellisiin elämiin
jotka ovat edelleen osa minua.

IMG_0520


Tänään

niin, tänään
voin katsoa itseäni peilistä
ja olla tyytyväinen siihen mitä näen

IMG_0470 IMG_0540 IMG_0484

kitarasoolo
joka saa hymyilemään.


Tänään,

juuri tänään
sekä kaikkina päivinä tulevina
huomaan että onnellisuus on pieniä asioita
jotka kuitenkin merkittävyydessään ovat korvaamattomia
irrallisia, koskemattomia
läsnä, mutteivat aina paikalla
piilossa
mutta löydettävissä


Aitoa taikuutta

on olemassa.
Se on täällä tänään,

näinä hetkinä
kun ymmärtää olevansa ei mitään ja kaikki
omistavansa ei mitään


ja että kaikella on merkityksensä.


IMG_0419

Ja minä

avaan silmäni
kuin ensimmäistä kertaa
poistan tunnelit
vaikka pimeää ei tarvitse pelätä.

IMG_0445 IMG_0507

Olen vapaa

menemään minne haluan.

IMG_0493

18.2.2015

The right thing changes from state to state

IMG_0482 IMG_0477 IMG_0479
jumpsuit ja sukkahousut Forever21 / laukku Gina Tricot / kengät H&M / kaulakoru Glitter

Kunnolla nukutut yöunet ja auringonpaiste, vapaapäivä. Mulla on ollut pitkästä aikaa energiaa ja aikaa ihan vain ajatella ja olla. Kuunnella hyvää musiikkia ja tuntea kylmät väreet paljailla käsivarsilla. Purskahtaa itkuun ilman sen kummempaa syytä. Tuntea itseni siksi ihmiseksi, kuka tiedän olevani.
Tämä on ollut hyvä päivä. Huomenna saan koirani takaisin kotiin ja viikonloppuna talo täyttyy ihanista ihmisistä, joiden tapaamista olen odottanut koko alkuvuoden. Elämä näyttää taas valoisaa puoltaan!

16.2.2015

Työmyyrä

IMG_0404 IMG_0410 IMG_0416
paita H&M / hame ja vyö Second hand / sukkahousut Forever21 / laukku Gina Tricot / kengät Line Collection

Täällä ollaaan! Elossa ja hyvinvoivana. Okei, jälkimmäisestä en niinkään mene sanomaan, väsymys ja stressi on edelleen melko jäätävä, mutta ainakin viikonloppu on ohi. Täytyy kyllä suoraan sanoa, että olipahan yhtä helvettiä - perjantaina 13 tunnin työvuoro ja lauantaina 12. Lauantai-iltana kotiin päästessä fiilikset oli kyllä niin kurjat, ettei mitään rajaa, mutta onneksi eilinen oli sen verran kiva päivä että hieman helpotti. Nukuttiin pitkään, löhöttiin hömppäelokuvaa katsoen ja illemmalla käytiin sitten syömässä Santa Fe:ssä ja käytiin katsomassa elokuvissa Mortdecai, kun kumpikaan ei siitä Fifty Shades of Greystä innostunut. Toi valinta osuikin ihan nappiin, sillä elokuva oli sangen viihdyttävä tapaus!
Tänään mulla oli vaan yhdeksän tunnin työpäivä, mutta olo on kyllä kuin katujyrän alle jääneellä. Tekemistä riittäisi vaikka kuinka - pitäisi imuroida, pestä lattioita, tiskata, suunnitella viikonlopun bileitä (tai lähinnä sen tarjottavia), mutta lähinnä mua houkuttaisi piiloutua peiton alle ja ottaa pienet päikkärit... Katsotaan kuinka käy! 
Tämän viikon missiona olis kuitenkin nostaa tämä blogi pölyttymästä ja päivitellä useammin :)

EDIT: Mä ihan oikeesti siivosin ja kävin vielä lenkilläkin! Jeeee, hyvä minä! :)

12.2.2015

Keräilyongelma

IMG_0368 IMG_0373 IMG_0376
neuletakki Forever21 / toppi Gina Tricot / housut ja kengät H&M

Toi musta toppi on neljäs samanmallinen mitä omistan. Eikä varmaan viimeinen. Koska a) edullinen hinta b) värit ja kuosit vaihtuu vähän sesongin mukaan c) rento leikkaus, mutta kuitenkin helposti yhdisteltävissä. Näin syvällistä sanottavaa mulla on tähän torstai-iltaan.

PS. Tykkäisittekö näistä asukuvista tämän kokoisina vai edellisen postauksen isoista kuvista?

11.2.2015

Se on ihana tunne mutta sana joka kahlitsee

IMG_0348 IMG_0355 IMG_0353
mekko, sukkahousut ja kengät H&M / laukku Seppälä / koru Glitter

Istun kotona kahvilla ja soitan poikaystävälle Hardcore Superstaria siinä toivossa, että se tunnistaisi edes jonkun biisin ja lähtisi mun kanssa huhtikuussa katsomaan kyseistä bändiä. Vaikuttaa vähän turhalta toivolta... muutenkin tuntuu, ettei kukaan muu ole koskaan kuullutkaan bändistä. Onko siellä lukijoissa joku fani?

Onnistuin eilenkin nukkumaan pommiin, ja työkaverin kanssa asiaa puituani hän totesi että hänenkin samanmerkkisessä puhelimessa oli ilmennyt ennen totaalista hajoamista samanlainen ongelma, eli herätys ei toimi. Reippaana mimminä marssin luurikauppaan ja lähdin sieltä mukanani Samsungin Galaxy s4. Vaikuttaa ihan kelpokaverilta näin vuorokauden käytön jälkeen!

Olin aamulla jo neljä tuntia töissä ja parin tunnin päästä olisi mentävä takaisin. Huomenna selviän kuuden tunnin päivällä, mutta perjantaina ja lauantaina riittääkin puurtamista. Toivotaan, että ehdin ja jaksan siitäkin huolimatta tulla päivittelemään ja nauttia tuosta ihanasta auringonpaisteesta!

10.2.2015

Something new

Okei, okei myönnetään! Hieman tuli lipsuttua pyhästä lupauksestani olla ostelematta mitään. Mutta jos jotakin pitää sanoa puolustukseksi niin nämä on tilattu tämän kuun puolella eli tammikuu tosiaan oli minkään ns. turhan ostamisen osalta onnistunut. Lisää puolusteluja: molemmista nettikaupoista bongasin niin kivoja alennusjuttuja, että ne oli yksinkertaisesti pakko kotiuttaa. No mitä mie tässä selittelen, katsokaapa itse näitä ihanuuksia niin ootte ihan samaa mieltä miun kanssa!

IMG_0309 IMG_0310

Ylempi neule mulla jo onkin harmaana ja se on ollut niin kovassa käytössä, että kun näin tämän alennuksessa (hintaa muistaakseni naurettavat viisi euroa) oli tämä ihan pakko hankkia vaaleanakin. Vaikka alkuun suhtauduin tosi skeptisesti noihin pitkiin villa/neuletakkeihin, piti sellainen nyt sitten viimein hankkia itsellenikin. Tuo on ihanan rento ja taskuista tulee isoa plussaa! 

IMG_0313 IMG_0317

Kukkakuvioinen croptop maksoi muistaakseni vitosen ja vaikka kroppani ei tällä hetkellä sellaisessa kunnossa olekaan, että voisin käyttää tuota ihan tuollaisenaan, päätin jättää sen itselleni syystä että joku päivä olisi tarkoitus olla! Ja jos harmittavasti kävisikin toisin, niin tuota voi kuitenkin käyttää korkeavyötäröisen hameen kanssa :) Ja en tiedä tarviiko mun selventää tota kukkamekkoa sen enempää..? 

IMG_0314

Olen ihan laittoman kauan "urheillut" vähän sen sun tällaisissa välineissä ja sain vihdoin ja viimein aikaiseksi tilata ihan oikeat urheiluliivit. Toki halvimmasta päästä, mutta totesin ettei mun kaltaisen melko epäsäännöllisesti kunnon liikuntasuorituksia harrastavan kannata toistaiseksi sen kummempia hankkiakaan. Kunnon treenipökät on vielä listalla!

IMG_0319 IMG_0321 IMG_0322

Kolme kertaa iiiiiiso sydän, omasta mielestäni ihan hillittömiä löytöjä! Toi (teko)nahkamekko, aijaai. Playsuitin kohdalla mietin pariinkin otteeseen, mutta rohkaisin mieleni ja klikkasin ostoskoriin - onneksi! Toi on ihan mielettömän kiva päällä. Henkkamaukan alesta bongattu satiininen maksihame on just sellainen mitä olen (tietämättäni tosin) etsinytkin, kesäksi ihanan kevyt ja plussaa tulee taas taskuista.

PS. En tosiaan omista silitysrautaa ja vaatteet on paketista kuvaan laitettu (sovitusta lukuunottamatta) joten vähän on tommosia nyhvääntyneen oloisia....

9.2.2015

Kuinka äkäpussi kesytetään

Voiko ihmisellä olla enempää maanantai kuin meikäläisellä tänään?! :D Oon oikeesti jo siinä pisteessä, että melkein nauran hysteerisesti yksikseni täällä. Vähän valaisua päivääni: 1) aamulla nukun herätyksen ohi, tulee kiire töihin. 2) mulle on puhkeamassa viisaudenhammas ja siihen koskee (olen myös häirinnyt kavereita kyselemällä kaikkea oleellista aiheesta) 3) töissä oli vähän säätöä, koska avattiin tänään lounasbuffet ensimmäistä kertaa 4) kotiin tullessa täällä odotti oksennusta ja paskaa vähän siellä sun täällä, koira ihan kuralla ja ei muuta ku ensimmäisenä se ulos ja sitte siivoomaan 5) sain tossa tunti sitten tietää että ei muuten ole huomenna vapaapäivä ja muutenkin seuraavan kahden viikon aikana työvuorolistat heittää kärrinpyörää sairasloman takia. Ei sillä, lisätunnit on ihan tervetulleita mulle, mutta pidempi varoitusaika ois ollu jees. Mutta minkäpä näille voi ja hei, tämäkin päivä on jo visusti voiton puolella, joten ei tää tästä enää kovin paljon voi pahemmaks mennä!

IMG_0105 IMG_0334 IMG_0099 IMG_0337 IMG_0112 IMG_0331 IMG_0111 IMG_0152

Sitä paitsi olen tullut siihen tulokseen, että kaikkea ei pitäisi ottaa niin vakavasti. Ensimmäistä avautumispuhelua äitilleni soittaessa puhkuin tukahdetettua raivoa ja jonkinnäköistä epätoivoa mutta nyt fiilis on juuri sellainen paskaaks tässä kiukuttelen. Kiukku ja pettymys on ihan luonnollisia tunteita eikä niitä mielestäni tarvi hävetä, mutta ei niille kannata myöskään antaa valtaa. Vaikka olen peruspositiivinen ja vähän sellainen ei se ole niin justiinsa -tyyppi, huomaan silti hermostuvani suhteellisen usein pikkujutuista. Toki juuri tällaisenä päivänä, jolloin on kirjaimellisesti noussut väärällä jalalla sängystä kaikki epäonniset sattumat ei jaksa naurattaa, mutta huomenna kuitenkin.

Yritän ottaa tästä päivästä opikseni ja otan vähän rennommin - koska on ihan oikeasti asioita, joille ei vaan itse voi yhtään mitään ja toisinaan ne surkeat sattumukset sattuvat samalle päivälle. Sain puhuttua itselleni huomiseksi vain puolikkaan työpäivän ja nyt mulla on Pulled Pork uunissa valmistumassa, joten hittoakos mie tässä keuhkoan!

Kuvat viime viikon satunnaisia räpsyjä.

8.2.2015

My kind of day

IMG_0165 IMG_0168
mekko itsetehty / neuletakki New Yorker / sukkahousut Primark / kengät DinSko / laukku Gina Tricot

Millaiselta näyttää meikäläisen suhteellisen tavallinen päivä? Tällainen päivä minulla oli perjantaina:

8.30 herään, herätyskello on soinut joskus aiemmin, mutten ole jaksanut nousta vielä silloin
8.45 käytän Jedin ulkona
9.00 tiskaan edellisen illan tiskit ja valmistan itselleni aamupalaa
9.30 syön aamupalaa, hoidan muutamat työjutut koneella jonka jälkeen selailen päivittyneet blogit
10.30 laitan hiukset, meikkaan ja valitsen vaatteet
11.15 lähden keskustaan asioille, käyn mm. ostamassa uudet työhousut ja ruokakaupassa
12.25 jälleen kotona alan valmistaa lounasta. Puhelin soi ja lähetti tuo paketin
13.00 syödään poikaystävän kanssa ja höpötellään omia juttujamme, ruuan käydään ottamassa asukuvat 
13.50 lähden Jedin kanssa kunnon lenkille
14.35 palaamme lenkiltä ja sovittelen paketista tulleet vaatteet, ihan huippukivoja juttuja!
15.00 syön välipalaa ja kirjoitan postauksen blogiin
15.35 lähden töihin, vuoro alkaa neljältä
18.00 vasta kaksi tuntia mennyt... töissä on todella hiljaista ja keskityn lähinnä selailemaan intialaisia keittokirjoja ja mietin juttuja seuraavan päivän palaveriin
21.10 pääsen lähtemään kotiin, mutta käyn Valintatalon kautta, koska minulle tyypillisesti unohdin päivällä ostaa pari juttua
21.30 olen kotona ja käytän Jediä vielä vähän ulkona
21.40 pesen meikit pois ja alan valmistaa iltapalaa; munakasta johon sullon vähän sitä sun tätä jääkaapista löytyvää
22.05 syödessäni käyn läpi kasan muistikortilla roikkuneita kuvia ja muokkaan osan. Samalla esivalmistelen seuraavan päivän postausta
23. nukkumaan!

PS. Kuvat ei ole kyseiseltä päivältä!