9.3.2015

Hyydytetty suklaakakku

Ajattelin pitkästä aikaa laitella leivontajuttuja tännekin ja tässä olisi nyt eilen mainitsemani kakun ohjetta. Tämä kakku on oikeastaan kulkenut meidän perheessä mukana jo useamman vuoden ajan, sillä se on äitini lemppareita. Enkä kyllä yhtään ihmettele, on tämä meinaan niin hyvää!

IMG_1220

Hyydytetty suklaakakku (sopiva 20-24 cm irtopohjavuokaan)

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:
200 g maitosuklaata
2½ dl vispikermaa
160 g suklaan makuista tuorejuustoa (Philadelphia)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
3 liivatelehteä

Valmista pohja: murskaa keksit hienoksi muruksi (itse teen tämän useimmiten ihan tavallisella blenderillä käyttäen pulse -toimintoa ja murskaamalla keksejä ensin käsin pienemmäksi) ja sulata voi. Sekoita keksimuru sulaneen voin joukkoon ja taputtele massa kiinteäksi ja tasaisesti irtopohjavuuan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Paloittele suklaa ja sulata mikrossa miedolla teholla aina välillä sekoittaen. Anna sulaneen suklaan hieman jäähtyä, jonka jälkeen kaada joukkoon kerma ja vatkaa sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Lisää suklaavaahdon joukkoon molemmat tuorejuustot sekä sokeri ja sekoita tasaiseksi. Keitä pieni määrä vettä lähes kiehuvaksi ja liota liivatelehdet siihen, kaada täytteen joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä täyte pohjan päälle tasaisesti ja laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi ennen tarjoilua.

IMG_1217 IMG_1222

Psst! Kakusta saa halutessaan vielä suklaisemman käyttämällä pohjaan suklaakeksejä ja korvaamalla koko tuorejuustomäärän suklaanmakuisella tuorejuustolla. Maitosuklaan sijasta voi myös käyttää tummaa suklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti