30.4.2015

Flare pants

IMG_2725 IMG_2708 IMG_2717 IMG_2730
paita, housut, hattu ja kengät H&M

Aina toisinaan sitä saa käsittämättömiä päähänpistoja ja päätyy kaupassa huvin vuoksi sovittelemaan kaikkea jännää, kuten yläpuolella näkyviä housuja. Ne tuntuivat kuitenkin niin omituisilta omaan tyyliin, että kauppaan jäivät. Mutta mielessä pysyivät. Oli nämä sitten pakko tilata henkkamaukan nettikaupasta ja eipä muuten harmita yhtään että niin tein! Nämä ovat ihan huippumukavat jalassa (hieman vaihtelua ainaisille slim fit farkuilleni, joiden pukemiseen ja riisumiseen saa käyttää aikaa ja vaivaa) ja kesällä varmasti ihan ässät ohuen kankaan ja ilmavuuden takia! Mitäpä mieltä siellä puolen ollaan näistä pöksyistä ja tämän tyyppisistä housuista yleensäkin, jatkoon vai ei?

Niijoo ja se olis vissiin vappu? Tämä fakta on mennyt itseltäni jotenkin ihan täysin ohi, mutta toisaalta mie olen töissä koko loppuviikon ettei tässä ny joudakaan munkkeja paistelemaan tai levittelemään sitä lima-serpentiiniä joka paikkaan. Joka tapauksessa erinomaiset vaput jokaiselle! :)

PS. Kuten viimeaikaisista kuvista voi päätellä, meikäläisen lob-vaihe ei kovin pitkäkestoinen ollut. Tää seuraava tukkaprojekti on vielä hieman keskeneräinen, mutta jonkinnäköistä päätöstä sille saanen tämän viikon loppuun tai ensi viikon alkuun mennessä! Toivottavasti ainakin....

29.4.2015

Once upon a time in Copenhagen

Se olisi kuulkaa reissusta selvitty ja iltavuoro taputeltu, ja niin ollen aikaa tulla julkaisemaan liuta reissukuvia ja kertomaan vähän yleisiä fiiliksiä!
Oltiin tosiaan neljän päivän matkalla Köpiksessä äidin kanssa ja saavuttiin maahan jo lauantai-aamusta. Oltiin varattu hostelli Copenhagen Downtown Hostellista, mutta koska oltiin paikalla jo niin aikaisin, ei käyty kuin heittämässä laukut säilöön ja suunnattiin keskustaan palloilemaan. Tässä vaiheessa jouduttiin seikkailemaan aika paljon kartan turvin ja esimerkiksi hostellille ei meinattu löytää ensi alkuun olleskaan. 
Neljän päivän aikana kaupunki kävi kuitenkin tutuksi ja kartan kanssa suunnistaminen vähentyi joka päivä. Käytiin perinteisillä kuuluisilla nähtävyyksillä ja shoppailemassa sekä käveltiin pitkiä matkoja. Suunnitelmiin kuului pyörien vuokraus, mutta muutettiin sitten mieltämme säiden ja hintojen takia. Hintataso oli monessakin asiassa aika korkea ja kruunujen kanssa säätäminen tuntui muutenkin monimutkaiselta ja hankalalta, niin ettei tahtonut pysyä kärryillä siitä kuinka paljon oli rahaa käyttänyt. Meillä molemmilla oli kaiken lisäksi aika pienet matkabudjetit (itselläni mm. syystä että mulla on toinen matka kuukauden päästä ja ennen sitä en ehdi saada yhtäkään "kokonaista" palkkaa, kuun alussa tulee vain parin viikon palkka ja työttömyysetudeet työttömyysajalta joista suurin osa menee laskuihin ja vuokraan), joten kaikki maksulliset nähtävyydet jäi aika paljon kokematta ja itsellänikin shoppailu jäi yhteen hameeseen, suklaaseen ja kahvisiirappeihin. 
Mutta nyt niihin kuviin ja jatkan höpöttelyä niiden jälkeen!

IMG_2574 IMG_2622 IMG_2640 IMG_2642 IMG_2651 IMG_2800 IMG_2767 IMG_2786 IMG_2692 IMG_2591 IMG_2610 IMG_2825 IMG_2812 IMG_2705 IMG_2588 IMG_2619 IMG_2742 IMG_2791 IMG_2668 IMG_2699 IMG_2738 IMG_2830 IMG_2821 IMG_2647 IMG_2816 IMG_2828

Siinähän oli tosiaan vasta kolmasosa kuvista...neljäsosa, jos lasketaan ne jotka jo karsin pois ja poistin kokonaan. Kuvia on kuitenkin tulossa vielä lisää, sillä ajattelin koota semmoisen pienen budjetin matkaajan vinkkilistan lähipäivinä :) Miltäpä sellainen kuulostaisi?

Joka tapauksessa kaupunkina Kööpenhamina vaikutti nuorekkaalta, trendikkäältä ja rennolta, ei tullut yhtään sellainen olo että olisi ollut pohjoismaisessa kaupungissa (jos kieltä ei lasketa). Arkkitehtuuri miellytti hurjasti silmää ja vanhat rakennukset nykypäivään sovitettuna ja uudistettuna antoivat hieman boheemin vaikutelman. Katukuvassa silmään pisti ihmisten rento mutta tyylikäs pukeutuminen, sekä miehillä että naisilla. 
Vierailtiinhan me sitten vapaakaupunki Christianiassa, joka antoi hieman toisenlaista perspektiiviä kaupunkiin. Ehkä paikasta olisi saanut erilaisen kuvan, jos sinne olisi mennyt muuna aikana kuin harmaana maanantai-aamuna, mutta itseäni paikka ei sykähdyttänyt millään tavalla, vaikka jollakin tasolla omaa maailmankuvaani ja ajatuksia peilaten olisi voinut kuvitella, että innostuisin alueen tarjoamasta ympäristöstä ja maailmasta (huumekauppaa lukuunottamatta), mutta pikaisen kierroksen jälkeen tuntui helpottavalta päästä takaisin.

Kööpenhamina oli kaupunki, jossa oli mukava käydä, mutta minulle ei jäänyt kuitenkaan sellaista fiilistä, että haluaisin pikemmiten takaisin. Ehkä kyseessä oli surkeiden yhteensattumien summa (huonohko sää, pieni matkabudjetti jne), jotka kyllä yhteensummasi huonosti organisoitu lentokenttäpalvelu Tanskan päässä (mikä sinällään ihmetytti, koska aiemmat kokemukset ovat olleet ihan toista sekä toisekseen Köpiksen lentokenttä on käsittääkseni saanut jonkinlaista tunnustusta toimivuudestaan), mutta näitä sattuu! 
Jottei tästä nyt tulisi aivan mahdottoman pitkä postaus, niin jatkan jutustelua seuraavassa postauksessa vinkkien kera!

28.4.2015

2015 outfits

Kollaasia alkuvuoden asuvalinnoista olkaapas hyvät! Omaa lempparia en osaa oikeastaan valita, koska jokaisesta asusta löytyy joku lemppari/luottovaate. Jos nyt kuitenkin pari pitää mainita, niin olisivat ne ykkösrivin keskimmäinen, toisen rivin ensimmäinen sekä viimeisen rivin ensimmäinen. Toisaalta nuo ainoat farkku-yhdistelmät ovat yksinkertaisuudessaan ja käytännöllisyydessään kivaa vaihtelua. Mikä on sinun suosikkisi?

IMG_9622 IMG_9798 IMG_9821 IMG_0355 IMG_0600 IMG_0907 IMG_0482 IMG_0410 IMG_1105 IMG_1262 IMG_2232 IMG_1944

26.4.2015

Muistoja

IMG_2522 IMG_2532 IMG_2523 IMG_2519

Muistan sen erään sunnuntaipäivän monta monta vuotta sitten Brightonissa. Se oli pitkään yksi parhaimmista päivistä ikinä. Silloin kaikki oli täydellistä. Muistan kaikki kotikadut ja tunnen niiden vievän minut vuosissa taaksepäin, niihin aikoihin kun kirjoitin päiväkirjaan hämmentyneitä ajatuksia maailmasta ja kasvamisesta. Muistan sen baari-illan, jolloin lauloin Megadethin tahtiin ja ne kaikki muutkin, jolloin tunsin olevani elossa, vahvassa nousuhumalassa ja silti hieman epävarma. Muistan etäisesti ajan sen ensimmäisen kanssa, mutta en enää muista miksi se kesti niinkin kauan. Muistan kesäiset autoajelut kuumassa bemarissa musiikin soidessa ja sen tyypin, jonka kanssa istuimme aina pari tuntia puistossa puhuen asioista ja elämästä. Katsoimme Van Helsingiä ja olisin kai voinut ihastua, ellen olisi pelännyt. Muistan sen australialaisen pojan lävistykset ja kuinka hän tarjosi minulle kiinalaista ruokaa, en ollut syönyt kunnon ateriaa päiviin. Muistan kun päädyimme irlantilaiseen poliisiautoon siskon kanssa ja jälkikäteen nauroimme lujaa. Muistan ne kaikki aamut, joina en olisi halunnut lähteä viereltäsi ja kaikki ne aamut, kun huomasin että lähteminen onkin helppoa, koska kumpikaan meistä ei ole menossa minnekään. 

Kaikki mitä muistan, ja sekin mitä en, on tehnyt minusta tämän henkilön. Minulla on huonoja muistoja, mutta enimmäkseen hyviä. Olen tyytyväinen niihin kaikkiin ja kaikista huonoistakin huolimatta olen onnellinen, että se kaikki on tapahtunut. 

25.4.2015

Kööpenhaminaan!

köpis

Aika on viimein täällä! Tämä tyttö lähtee neljäksi päiväksi ihmettelemään maailman menoa Kööpenhaminaan. Läheisestä sijainnistaan huolimatta kaupunki (ja Tanska yleensäkin) on minulle ihan tuntematon paikka enkä ole käynyt siellä kahta lentokoneenvaihtoa lukuunottamatta ollenkaan. Olen ottanut hiukan selvää must see -paikoista, mutta kuten olen joskus aiemminkin ehkä maininnut, olen sellainen fiilismatkaaja eikä minua usein kiinnosta koluta samoja paikkoja ja nähtävyyksiä kuin kaikki muutkin turistit. 
Joka tapauksessa palaan Suomeen vasta myöhään tiistaina, joten todennäköisesti reissupostauksia saan ulos vasta ensi viikon lopulla. Konetta en ota mukaani, mutta kännykällä pääsen vastailemaan mahdollisiin kommentteihin yms. Mulla on pari päivitystä ajastettuna matkan ajalle, joten ihan täyteen hiljaisuuteen tämä blogi ei taas vajoa. 
Joka tapauksessa ihanaa viikonloppua kaikille ja palaillaan!

24.4.2015

Aikuistumisriittejä

IMG_2448 IMG_2461 IMG_2452
t-paita H&M / hame H&M / kengät Second hand / laukku New Yorker / aurinkolasit H&M

Pieni asia, mutta niin iso juttu: hankin vihdoin ja viimein S-etukortin. Bonuskortin. No kyllä te tiiätte, sen vihreän kortin. Ollut hankinta listalla varmaan viimeiset kaksi vuotta, koska kaikilla on sellainen ja sellainen pitää olla ja olisko vähän järkevää olla, koska käytän yleensä vain ja ainoastaan S-ryhmän kauppoja (sijainnin takia) ja syön S-ryhmän paikoissa ja on ihan hirveän monet bonukset menneet hukkaan vuosien varrella, koska se maksaa sata euroa ja plaaplaa. Mutta nyt! Täti tarttui hihasta kiinni ja kysyi, haluaisinko liittyä vihreäkorttisten joukkoon ja pakkohan se oli suostua. Nyt mulla on vino pino papereita joita en ole jaksanut lukea läpi ja liian monta osamaksua jäljellä niin että varmaan kuluvan vuoden kaikki bonukset menee yksinomaan niiden maksamiseen. Mutta ei se mitään, yksi aikuistumisriitti yliviivattu! Vois tehdä saman K-kauppojen plussakortille nimimerkillä edelleen äidin rinnakkaiskortti ja kaikki plussat menee sille...