Muistoja

Muistan sen erään sunnuntaipäivän monta monta vuotta sitten Brightonissa. Se oli pitkään yksi parhaimmista päivistä ikinä. Silloin kaikki oli täydellistä. Muistan kaikki kotikadut ja tunnen niiden vievän minut vuosissa taaksepäin, niihin aikoihin kun kirjoitin päiväkirjaan hämmentyneitä ajatuksia maailmasta ja kasvamisesta. Muistan sen baari-illan, jolloin lauloin Megadethin tahtiin ja ne kaikki muutkin, jolloin tunsin olevani elossa, vahvassa nousuhumalassa ja silti hieman epävarma. Muistan etäisesti ajan sen ensimmäisen kanssa, mutta en enää muista miksi se kesti niinkin kauan. Muistan kesäiset autoajelut kuumassa bemarissa musiikin soidessa ja sen tyypin, jonka kanssa istuimme aina pari tuntia puistossa puhuen asioista ja elämästä. Katsoimme Van Helsingiä ja olisin kai voinut ihastua, ellen olisi pelännyt. Muistan sen australialaisen pojan lävistykset ja kuinka hän tarjosi minulle kiinalaista ruokaa, en ollut syönyt kunnon ateriaa päiviin. Muistan kun päädyimme irlantilaiseen poliisiautoon siskon kanssa ja jälkikäteen nauroimme lujaa. Muistan ne kaikki aamut, joina en olisi halunnut lähteä viereltäsi ja kaikki ne aamut, kun huomasin että lähteminen onkin helppoa, koska kumpikaan meistä ei ole menossa minnekään. 

Kaikki mitä muistan, ja sekin mitä en, on tehnyt minusta tämän henkilön. Minulla on huonoja muistoja, mutta enimmäkseen hyviä. Olen tyytyväinen niihin kaikkiin ja kaikista huonoistakin huolimatta olen onnellinen, että se kaikki on tapahtunut.