3.4.2015

Pääsiäiseen kadonnut

Että voikin ihminen täyttää päivänsä kaikennäköisellä, aika lentää ihan siivillä! Mutta onhan se nyt vaan niin, että toisinaan on parempi tehdä ihan muita juttuja kuin istua koneella. Eilen innostuin mm. käymään kaupassa pariin otteeseen (koska ääk tänään kaupat kiinni ja pakko ostaa jääkaappi täyteen että selviää!!), leipomaan, piirtämään ja katsomaan leffan. Tänään puolestaan päivä on mennyt keittiössä häärätessä, äiti kävi kylässä ja antoi näin ollen loistavan syyn kokata jotain uutta ja jännää. Niistä lisää myöhemmin! Huomenna olisi sitten extempore pääsiäis-illanistujaiset täällä mun luona, jei!

IMG_2108 IMG_2142 IMG_2184 IMG_2157 IMG_2149

Siinäpä viisi täysin satunnaista räpsyä kuluvalta viikolta. Olen ihan täysin rakastunut noihin uusiin lenkkareihin, niin hyvät jalassa että tekis mieli lähteä kirmaamaan pitkin teitä. Joita toivon mukaan kohta pääseekin kirmaamaan, jos tuo sää tosta asettuisi pikkuisen keväisemmäksi. Kuten olen sanonutkin, niin minä on niin sää-riippuvainen ihminen että tuommonen harmaus kyllä latistaa motivaation ihan miinuslukemiin. 

Silmä alkaa uhkaavasti painaa, mieli tekisi mönkiä päikkäreitä nukkuvan poikaystävän viereen ottamaan tirsat, mutta se tietää taas hallaa yöunille. Huomenna ohjelmaa ei tosin ole vasta kuin illalla, mutta aina sitä tahtois olla se aikanen lintu ja napata madot ennen muita. Mitä se nyt sitten tässä tapauksessa tarkoittaakaan... :D Anyways, hurjan hyvät pääsiäiset kaikille ja mie palailen ainakin muutaman ruoka/leivontajutun parissa viimeistään sunnuntaina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti