13.3.2019

Magneettiripset - jatkoon vai ei?

Mulla oli jo viime vuoden lopusta hinku päästä kokeilemaan markkinoille tulleita, aivan uudenlaisia irtoripsiä - nimittäin minikokoisilla magneeteilla kiinni laitettavia ripsiä! No, vasta nyt ennätin sellaiset itselleni hankkimaan ja luonnollisesti hoksasin heti, että näistä pitää tehdä juttu blogiin, sillä ainakaan omaan tuttavapiiriin ei vielä tämmöisiä ollut eksynyt ja moni olikin kiinnostuneita, miten nämä toimii.

Ideana siis on, että yhden ripsinauhan sijaan molempiin silmiin laitetaan kaksi: ripsien päälle sekä ripsien alle. Magneetit ovat yläripsien alareunassa ja alaripsien yläreunassa, eli omat ripset jäävät näiden irtoripsien väliin. Ripsiliimaa ei tarvita ja käyttökertoja luvataan hellällä käsittelyllä ja huolenpidolla lähemmäs parikymmentä. Valmistajia alkaa varmaan pikkuhiljaa olla yhtä paljon kuin tavallisillakin irtoripsillä, omani ostin Sokokselta kahdellakympillä, mikä on toki irtoripsistä mielestäni aika suolainen hinta, mutta jos nämä kestävät yhtä hyvin kuin luvataan, maksaahan nämä itsensä takaisin :)

magneettiripset

Heti alkuun ennen ja jälkeen kuvat. Täytyy muuten sanoa heti tähän väliin, että kuvat olen ottanut ihan itse ja lopputulos ei varsinaisesti ole täysin se, mitä hain takaa, mutta onpahan ainakin lähellä totuutta :D
Katsoin Youtubesta muutaman videon näiden laittamisesta ja mietin jo, että tulikohan tehtyä hutiostos - näytti nimittäin niin vaikealta. Miten sitten sujui?

Nämä kuuluu laittaa siis jo meikattuihin silmiin, joissa ripsiväriä tai muuta ripsien pohjustusainetta on reilusti, jotta ripsillä on ns. tarttumapintaa ja jotta ne sulautuvat joukkoon mahdollisimman hyvin. Ja jep, mitä reilummin ripsaria, sen parempi.
Näiden laittaminen on sujunut itselläni aika ongelmitta - parina ensimmäisenä kertana nämä oikeastaan sujahti paikoilleen mitään sen kummallisempia kommelluksia, mutta esimerkiksi tänään meinasi mennä hermo vasemman silmän ripsien kanssa - ne eivät meinanneet asettua millään paikoilleen kuten vielä seuraavista kuvista käy ilmi. Eli missään nimessä näitä ei kiireessä kannata käydä kokeilemaan, koska lopputulos on todennäköisesti hermoromahdus. Varaa reilusti aikaa ja mieluiten pöytäpeilin, että voi rauhassa istuskella ja näpertää pöydän ääressä.

IMG_3082_edited

Valitsin Eyluren ripset, joita oli samantyyliset, vähän erilaiset myös, mutta valitsin nämä. Tuossa ylemmässä kuvassa nämä on jo muutaman kerran käytetyt, joten ne ovat hieman hassun näköisesti rasiassaan. Alimmasta ripsistä saattaa juuri ja juuri erottaa ripsinauhassa molemmissa reunoissa tuommoiset suorakulman muotoiset läpyskät, jotka ovat siis ne magneetit. Mukana tuli myös muoviset pihdit, joita voi käyttää apuna ripsien laitossa.

Mulla laitto onnistui parhaiten niin, että asetin yläripset omien ripsien päälle mahdollisimman lähelle luomea, otin pinseteillä saman silmän alaparin ja asetin hitaasti kohdilleen ripsien alapuolelta. Tässä ei auta kuin olla kärsivällinen, koska ensimmäisellä kerralla ei melko varmasti onnistu. Ehkä kun näitä käyttäisi jatkuvasti, alkaisi muodostua sellainen rutiini, miten onnistuu parhaiten, mutta oman näkemykseni mukaan vähän tuurista kiinni :D 

IMG_3102_edited

Riippuu varmasti omasta silmän muodosta ja ripsen muodosta, että miten ripsi asettuu. Yllä olevassa kuvassa magneettiripset ei ole ehkä ihan parhaassa mahdollisessa kohdassa (pitäisi olla aavistuksen verran keskemmällä), joten läheltä katsottuna ripsi näyttää vähän roikkuvan, mutta toisaalta se näyttää vähän siltä myös, vaikka ripsi olisi kutakuinkin niin hyvin kuin se voi vain olla. Mutta tämän siis huomaa vain, jos silmä on täysin rentona kiinni.

Pysymisen kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, toisin kun voisi luulla - nämä oli mulla töissä melko kiireisenä iltana eikä kertaakaan tuntunut, että näille olisi tarvinut tehdä mitään. Samoiten nämä oli mulla meidän illanistujaisjuhlissa koko illan.
Poisotto tapahtuu rauhallisesti etusormea ja peukaloa apuna käyttäen ikään kuin liuttamalla nämä silmistä hitaasti pois - ei kannata reuhtoa, jotta magneetit tai omat ripset ei vahingoitu. Nämä lähtee suht iisisti, eli ei tarvitse pelätä, että nämä jäisi jotenkin jumiin.

IMG_3187_edited

Hahah hienosti rapissut ripsarit pitkin naamaa yllä olevassa kuvassa :D Mutta tuosta huomaa, että ripsi voisi olla aavistuksen verran keskemmällä - tai koska mulla on suhteellisen suuret silmät, niin ensi kerralla hommata aavistuksen verran pidemmät ripsinauhat.

IMG_3165_edited

Tässä ollaan vielä testialueella itsekin, eikä tämä postaus ole tarkoitettu mitenkään ohjeistukseksi, vaan enemmänkin kokeilumielinen selostus siitä, mitä käy kun tämmöinen irtoripsiä hyvin harvakseltaan käyttävä tarttuu tällaiseen uutuuteen. Ja toisaalta mun näkökulmasta on tärkeää jakaa kokemuksia, varsinkin jos ei aivan 100% onnistuneita ole!

Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen ja laiska, etten todellakaan jaksa käyttää ripsiä joka päivä (hah, en edes meikkaa omia ripsiä joka päivä). Ja nyt kun näitä on tässä hieman alle viikon käyttänyt, huomaa, ettei omat silmät ole tottuneet tämmöiseen "ylimääräiseen" ja tuntuu tiedättekö, että oman näkökentän edessä on koko ajan jotain, hahah. Plussaa tulee kuitenkin siitä, että itselle nämä ei olleet ollenkaan niin vaikeat, kuin olin etukäteen olettanut - toki se, että koskee omia silmiään monta kertaa viikossa jo piilareittenkin takia, niin ei pelota sorkkia :D Ja plussaa myös siitä, että silmiin ei tarvitse laittaa ylimääräisiä kemikaaleja eli ripsiliimaa mikä näin herkkäsilmäiselle sopii! En tietenkään tosin sanoa, että miten magneettiripset pitemmällä juoksulla vaikuttaisi, jos niitä käyttäisi lähes päivittäin. Liimattomuuden vuoksi ripset pysyy myös paljon siistimmän näköisinä.

Joten kyllä, laittaisin magneettiripset jatkoon! Ja tulee varmaan käytettyä satunnaisesti silloin, kun siltä tuntuu, tai haluaa vähän näyttävämmän lookin. Onko kukaan teistä kokeillut magneettiripsiä ja millä tuloksilla? Onko kukaan harkinnut hommata, muttei vielä ole uskaltanut?

4 kommenttia:

  1. Nää näyttää tosi hyvältä! Oon niin kyllästynyt räpeltämään liiman kanssa että pakko kyllä kokeilla tämmösiä pian. Kiva kun jaoit kokemuksesi, ehkä mäkin nyt rohkaistun hankkimaan tämmöset 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos kommentistasi! :) Hahah joo mäkin tosiaan sieltä loppuvuodesta saakka ajatellut ostaa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi - näähän kun nyt kuitenkin on sarjaa haluan, mutta en välttämättä tarvitse :D Mut ihan mielenkiinnolla katselen jatkoa näillä, kuinka kauan pysyy hyvinä ja kenties innostun kevään aikana testaamaan toista merkkiä/mallia! Siitä varmaan sitten kirjoitan enemmän, jos löydän tarpeeksi lisähuomioita tämän tekstin tueksi :)

      Poista
  2. Oon kuullut näistä paljon eriäviä mielipiteitä ja oon miettinyt, että uskaltaako näitä edes miettiä ostolistalle. Hyvä kun teit postauksen, sun kokemuksen perusteella mä raaskin tällaiset ostaa testiin :D Oon tosi huono käyttämään tekoripsiä, kun inhoan sitä liiman kanssa pelaamista, ja mun iho rasvoittuu niin paljon, etteivät ripset pysy hirveän montaa tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mäkin mietin hetken, ennen kuin uskalsin! :D Mutta tällä hetkelläkin ovat silmissä!
      Kuitenkin tässä huomannut, että näiden kanssa tosiaan pitää olla sitä muutakin silmämeikkiä (kuten varmaan niiden "normaalien" irtoripsienkin kanssa) aika reilusti, ettei nää niin sanotusti hyppää silmille :D Mut satunnaiseen /spesiaalikäyttöön enemmän kuin jees! (Mä tosin olen käyttänyt ihan arkenakin hahah) Ja laittaminenkin on kerta kerralta helpompaa :)

      Poista