Näin viime yönä unta, että olin meren rannalla. Oli kevät, merivesi oli vielä vähän viileää, kun se laineina osui jalkoihini ja sitten taas perääntyi jättäen rantahiekan pehmeäksi ja kosteaksi. Jalat upposi kevyesti hiekkaan ja kevyt tuulenvire osui hiuksiin.
Uni tuntui käsittämättömän rauhoittavalta ja positiiviselta. Mulla on ollut ja tulee olemaan paljon töitä tässä maalis- ja huhtikuussa ja vaikka se ei varsinaisesti suurta stressiä olekaan aiheuttanut, niin pientä harmitusta siitä, että aikaa kaikelle muulle jää paljon vähemmän. Mutta sitten alitajunta tunkee ajatuksiin ja uniin tämmöisiä mahtavia hetkiä, osittain muistojakin, ja ne antaa voimaa. Ja toivoa siitä, että tulen vielä varmasti pääsemään unen kaltaisiin maisemiin.
Omasta voimaunesta inspiroituneena ajattelin jakaa tähän torstaihin mahtavia, hyväntuulisia (tämä on toki makuasia) fiilistelybiisejä, joita aion ainakin itse kuunnella lenkillä ennen iltavuoroon menemistä (linkit on Youtubeen):
Ja huom. suurin osa alla olevista biiseistä on tosi vanhoja ja jos hyvä meininki ei tartu biisistä itsestään, niin ainakin videoiden mitä mainioimmeista tyyleistä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti