Ah, huhtikuu! Ah, kevät! Maaliskuu tuntui jotenkin todella pitkältä, mutta silti se hurahti ohi noin vain. Tämän kuun kuviot on vielä hieman auki, että mitä kaikkea sitä ehtii ja keksii tehdä (töitä mulla on ainakin ihan riittävästi, taas, hahah). Joten palataanpa ajassa hieman takaisin päin, jaan tähän muutamia otoksia menneeltä kuulta (ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin taitaa siellä muutama olla ihan helmikuun lopultakin...)
Yhtenä maanantai aamuna tajusin, että eihän mulla ole maitoa aamukahviin. Olin jo ehtinyt käyttää koirankin lenkillä, niin ajatus kauppaan raahustamisesta masensi jotenkin tosi paljon. No, kahvihammasta kolotti kuitenkin sen verran, että pakkohan se oli, ja ostin samaan syssyyn läjän donitseja, jotka jaettiin miehen kanssa. Ei loppujen lopuksi kovin huono maanantaiaamu :)
Jatketaan samalla aamuteemalla hieman lisää! Ensimmäisen kuvan setin järkkäsin töihin mulle ja työkaverille - hän joutui vapaapäivänään tulemaan töihin yllättävän saikun takia (hahah saisinpa mäkin aamupalan aina kun näitä tulee :D) ja halusin järkätä hänelle jotain kivaa.
Maaliskuussa käytiin myös yhtenä arkiaamuna muutaman ystävän kanssa aamupalalla Sokoksen Seurahuoneella - aivan mahtava idea! Hinta oli toki aika kova - 21 euroa, mutta buffa oli todella kattava: löytyi vaikka minkä näköistä leipää ja leivän päällisiä, perinteistä munakokkelia ja pekonia, mehuja ja maustettuja vesiä (ja tuoreista appelsiineista sai puristaa itse mehua!), löytyi vohvelinpaistopiste ja kahvia oli termoskannussa suoraan pöydässä. Eli vahva suositus! Arkiaamussa oli myös se plussa, että aamiaissalissa oli yhdeksän aikaan aamulla tosi rauhallista, eli buffetin ääressä sai rauhassa pyöriä ja ihmetellä (kattaus oli siisti ja ruokahalua nostattava, harmi että tajusin ottaa vain kuvan meidän lautasista).
Juon kahvin lähes aina kotona tai töissä lähinnä budjettisyistä, mutta voi pojat että toisinaan on kiva käydä kahvilla herkkujen kera ihan jossain muualla. Arnoldsin rocky road - donitsi ei ollut aivan niin hyvä, kuin olin odottanut, mutta toisaalta mun lemppari on se vaniljamössöllä täytetty kinuskidonitsi - sitä on vaikea päihittää.
Ja asiaan luontevasti liittyen mun äitin pieni projekti. Haluaisin itsekin laittaa yrttejä kasvamaan, mutta viime vuonna tuli huomattua, että mulla ei ole sitten minkäänlaista viherpeukaloa. Mutta toisaalta sain just pussin multaa, joten kyllähän sitä voisi kokeilla... joka tapauksessa noissa idätysruukuissa jossain on mun chilipaprikat kasvamassa!
Onneksi viime aikoina ollaan saatu nauttia ihanasta kevätauringosta, mutta tämmöisiä harmaita, hieman sumuisia päiviä mahtui maaliskuuhun jotenkin ihan liian monta. Onhan tässä toisaalta omanlaisensa, hieman aavemainen tunnelma!
Tältä näytin maaliskuussa! Ja näytän edelleen, hahah. Mun hiukset on edelleen projekti ja en rehellisesti ole täysin varma, mitä mä niiden kanssa tekisin. Haluaisin toisaalta marssia vaan kampaajan tuoliin ja sanoa, että tee jotain tämmöstä, mutta kun viimeisimmästä kampaajakäynnistä on kohta 8 vuotta, niin se kynnys on jotenkin kamalan korkea :D No katotaan! Ja oon onneksi viimein omaksunut asenteen, että nehän on vaan hiukset. Ei ole maailmanloppu, jos ne ei ole aina hyvin tai joku ulkopuolinen miettii, että ei helvetti tota ton harakanpesää.
Tästä on jo hyvä tovi, kun käytiin pitsalla Lahden keskustassa sijaitsevassa Bar Loosisterissa, mutta tarkoitus on ollut mennä uudestaan testaamaan paikan burgerit (etenkin kasvisversiot kiinnostaa!), mutta aikataulu ei ole oikein antanut myöten ja toisaalta ei sitä ulkona tule käytyä syömässä muutenkaan kovin usein. Mutta joka tapauksessa ne pari kertaa kun olen täällä pyörähtänyt, niin olen tykännyt! Ajattelin itse asiassa ehdottaa tätä treffipaikaksi ensi viikolle, kun näen yhtä mun ystävää - ollaan puhuttu yhteisestä bilispelistä noin miljoona vuotta, mutta se on toistaiseksi jäänyt toteuttamatta. Täällä pöydistä veloitetaan tunnilta, joten saa rauhassa mokatakin ;)
Ja sitten hieman omia kokkailuja - sitruunapesto risottoa ja yrttibroileria. Tämä oli ihan superhyvää ja täytyy ehdottomasti tehdä lähiaikoina uudestaan, että saan jaettua reseptin tänne bloginkin puolelle!
Nyt mä aion (yrittää) nauttia mun kahdesta perkkäisestä vapaapäivästä, joiden aikana olisi tarkoitus hoitaa peräti neljää koiraa, leipoa ja shoppailla :) Nyt mä laitan Netflixistä Arrow:n pyörimään (mulla on ollut aina jotenkin tosi kovat ennakkoluulot sarjaa kohtaan ja tadaa, seuraavana hetkenä oonkin siihen ihan koukussa) ja teen ittelleni lohi-avokado iltapalaleivät! Kivaa viikonjatkoa ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti