Maaliskuu etenee hurjaa vauhtia ja kevättä alkaa pikkuhiljaa olla ilmassa! Ainakin tänään aamupäivällä koiraa lenkittäessä auringon paistaessa tuli sellainen keväinen olo, vaikka lunta joka paikassa vielä onkin (ja varmaan tulee vielä lisääkin...)
Lähestyvän kevään ja kesän kunniaksi meillä oli viikonloppuna juhlat - tai illanistujaiset, miksikä niitä nyt haluaa kutsua. Tapahtuma oli jälleen kerran onnistunut ja vieraita meillä kävi noin viisitoista. Alkuperäinen sunnitelma oli jatkaa meiltä johonkin keskustan baariin, mutta ilta venähti ja viimeiset vieraat lähti meiltä vasta kahden jälkeen yöllä, niin siinä ei kyllä kukaan jaksanut mennä muualle kuin nukkumaan :D
Juhlien tarjoilusta ja koristelusta vastasin aika pitkälti itse, koristeita askartelin jo reilu viikko ennen juhlia ja ainoastaan tuossa keskimmäisessä kuvassa näkyvä pinkki, ympyrän mallinen paperikoriste on Tigerista (niitä oli siis useampi, mutta kuviin asti on näköjään päässyt vain ja ainoastaan tuo yksi), muut koristeet tein itse.
Tarjolla meillä puolestaan oli pesto-pastasalaattia, couscousia, kikherneitä ja fetaa sisältävä salaatti, lohi-avokado wraprullia, jauhelihapiirakkaa sekä vastaanvanlaista kaurajauhiksesta tehtyä piirakkaa, mango-passionhedelmä hyydykekakkua (eli kuin juustokakku, mutta ihan vegaaninen! Tästä tuli sen verran hyvää, että teen varmasti toistekin ja jaan reseptin tänne blogiin) ja kahta erilaista boolia. Vieraat toivat sitten tullessaan sipsejä, karkkia ja juotavaa.
Juhlalookista mulla ei sitten olekaan muita kuvia kun nuo muutamat siskon kanssa otetut yhteiskuvat. (oli tarkoitus kyllä ottaa mutta sitten ei enää ehdittykään) Meinasin hankkia uuden mekon, mutta loppujen lopuksi järki voitti ja käytin tuota melko harvakseltaan käytettyä raidallista, aikoinaan kirpparilta ostettua mekkoa. (Kävin tosin kyllä kirpparilla etsimässä mekkoa, mutta ei sieltä löytynyt mieluista) Se on itse asiassa säilynyt vaatekaapissani jo reilu kuusi vuotta, ja tulee säilymään siellä jatkossakin.
Mutta joka tapauksessa takana on hirveän mukava viikonloppu! Onhan tämmöisten pippaloiden järjestämisessä oma hommansa, mutta toisaalta enpä niitä järjestäisi, ellen siitä nauttisi. Ja paras kiitos on se, kun saa kuulla kutsuttujen ihmisten kiitokset ja aidot hämmästelyt siitä, miten olen viitsinyt tämmöstä toteuttaa :)
Juhliin liittyen mulla on itse asiassa tulossa lähiaikoina toinenkin postaus, nimittäin vinkkejä sellaisten järjestämiseen ja organisoimiseen!
Teillä on ollut hyvät juhlat, kun ette ole baariin malttaneet lähteä. Etkot onkin parasta.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa!
Kyllä vain, eikä ollut ensimmäinen kerta! Mutta välillä kiva olla pienemmällä, tutulla porukalla yhdessä paikassa, baariin jos lähtee niin siellä ihmiset aina häviää! :D
PoistaMukavaa viikkoa myös sinulle ♥