Aurinkoista (tai oikeastaan puolipilvistä) perjantaita! Mä olen ollut hereillä jo puoli kahdeksasta lähtien, kun yötä ollut äiti lähti kohti lentokenttää ja siskon luo Ruotsiin, ja tuo ihana pikkukoira jää meille viikonlopuksi hoitoon. Mä ehdin jo leipoakin yhden piirakan, mistä saatte reseptiä viikonlopun aikana :)
Mutta edellä oleviin kuviin palatakseni, mainitsinkin aiemmassa postauksessa hakeneeni pari pakettia, jossa toisessa tosiaan oli muutamia leffoja sekä eri sarjojen tuotantokausia! Noissa sarjoissa riittänee katsottavaa vähäksi aikaa. Me tosin edetään kaikissa sarjoissa aika hitaasti, koska ollaan usein niin eri aikaan kotona, että yhteistä laatuaikaa telkkarin ääressä pääsee viettämään korkeintaan pari kertaa viikossa. Siksi mä kattelen Netflixistä samaan aikaan pariakin sarjaa, että on katsottavaa silloinkin, kun poikaystävä ei ole paikalla. No, anyways leffoista saatte varmasti kuulla lisää loppukuusta ilmestyvästä leffapäiväkirjasta :) Toisen paketin sisällön ajattelin esitellä kokonaan erillisessä postaukessa!
Mitä nuohon kosmetiikkatuotteisiin tulee, niin ne on löytöjä siskon tavaroiden kätköistä! Mulla ja äitillä on iso kasa sen tavaraa säilytyksessä ja tuossa viikolla kun etsittiin muutamia juttuja mitä äiti siskolle vie, niin löytyi nuo ja mähän laitoin heti viestiä, että onko näille käyttöä. Ei ollut, joten mie sain pitää! Tuo Make Up Storen tumma mattaruskea on ihan täydellinen, edellinen (eri merkkinen, mutta suht saman värinen) alkoikin olla aika loppuun kulutettu. Hajuvesi sen sijaan on Versace Woman, ja vaikka tuo pullo itsessään on ehkä maailman rumin ja halvan näköinen, niin tuoksu on ihan kiva ja pirtsakka. Ei ehkä sellainen, minkä itselleni varta vasten hankkisin, koska tykkään vähän mausteisemmasta meiningistä, mutta mulla on työpaikalla kaapissa aina yksi hajuvesi, jota voi tarpeen tullen suihkia ennen töitä/töiden jälkeen peittämään rasvan hajua ja tää sopii siihen tarkoitukseen oikein hyvin.
Mitäs muuta? Sain äitiltä farkut ja vähän leikkelin niitä. Huomasin vasta näitä kuvia muokatessani, että tuo vasemman puntin reikä on aaiika epäsymmetrinen :D Mut mitäs tuosta! Mun on tarkoitus luultavasti leikellä näitä hieman lisää, kunhan kelit lämpenee! Vaikka tuolla ulkona aika viileä onkin, niin bongasin silti kevään ensimmäisen luonnonkukan! Mä jatkan tätä perjantai aamupäivää nyt meikkauksella ja iltapäivällä se ois sitten suunnattava iltavuoroon. Loppuun mun on vielä pakko linkata tämä video, jolle oon nauranu vedet silmissä eilisillasta saakka... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti