18.4.2016

Tekeekö raha onnelliseksi?

IMG_3395 IMG_3402

Viime viikolla tuli mietittyä aika paljon taloudellisia asioita, ei niinkään omasta näkökulmasta, vaan ihan yleisesti. Tuli katsottua Arman Pohjantähden alla asunnottomuus -jakso (itkin!), olen katsellut tv-sarjaa, jossa on lähinnä varakkaita ihmisiä ja luin paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevan bloggaajan kirjoituksen siitä, tekeekö varallisuus ja raha onnellisemmaksi. Ja sitten puhuimme äitin kanssa, vähän sivulauseessa tosin, materian ostamisesta ja keräämisestä.

Mä en omista raha-asioistani täällä blogissa juuri puhu enkä aio tehdä sitä sen kummemmin nytkään, mutta tilastojen mukaan olen pienituloinen (jännä sinänsä, ravintolatyöntekijä ei varsinaisesti mikään palkkahirmu ole) ja lainaa löytyy. On kuukausia, jolloin täytyy elää hieman tiukemmin ja esimerkiksi kaupassa olen monesti käynyt niin, että täytyy laskea ennen kassalle menoa, että rahat varmasti riittävät. Varsinkin loppukuusta. Palkastani suurin osa menee vuokraan ja laskuihin ja laskuja on paljon siksi, että pienituloisena mulla ei useimmiten ole muuta mahdollisuutta kuin tilata laskulle. Tästä tavasta tosin yritän opetella pikkuhiljaa pois.
Matkusteluun ei juuri jää rahaa, ja esimerkiksi viime vuonna toteutetut Köpiksen ja Irlanninreissut pystyin toteuttamaan, koska sain tuolloin isomman summan rahaa ensin osuudestani perheemme metsän myymisestä ja sitten sain lopputilin edellisestä työpaikasta. Viime kuisesta Ruotsin matkasta en taas maksanut kuin omat kulkemiseni lentokentälle ja takaisin. Nyt elättelen toivoa, että saisin säästettyä sen verran, että meillä olisi poikaystävän kanssa mahdollisuus tehdä lyhyt reissu elokuussa kesälomallani, mutta jää nähtäväksi, riippuu paljolti tuon toisen osapuolen seuraavien kuukausien tuloista.

En tiedä, kuinka "hohdokas" kuva arjestani tämän blogin kautta välittyy, mutta itse sanoisin, ettei paljoakaan, varsinkin jos vertaa moniin muihin blogeihin. Ruokajuttuja julkaistessani saattaa saada kuvan, että syödään tosi kalliisti ja mulla menee hurjasti rahaa esim. leivontajuttuihin, mutta ne ovat vain pieni osa totuutta. Toisaalta ne ovat myös juttuja joista nautin, eli silloin kun jotain satun tekemään, haluan toteuttaa itseäni ja leipoa vähän muutakin kuin kääretorttua.

IMG_3254 IMG_3548

Vaikka välillä rahoja pitää laskeskella, senttiä venyttää, koen silti olevani etuoikeutetussa asemassa. Mulla on vakituinen työ, ja vaikka tuloni saattavat helposti vaihdella kuukaudessa 200-400 euroa, niin silti tässä on pärjätty, katto on pään päällä ja silloin tällöin pääsee tekemään jotain normaalista poikkeavaa, kuten käydä ulkona syömässä, käydä leffassa tai jotain spesiaalimpia juttuja. Ostaa silloin tällöin kivoja vaatteita ja hommata uudet hiukset. Jonkun mielestä esimerkiksi laskulle tilaaminen voi olla yli omien varojensa elämistä, ja onhan se tavallaan ja on totta, että jos tuloni nyt ykskaks pysähtyisivät kuin seinään, voisi olla todella hankalat ajat edessä, mutta itse en tykkää elää pelon kautta. Tuloerot kasvavat Suomessa koko ajan ja mun mielestä on tyhmää ajatella, että pienituloiset ja jopa köyhyysrajalla elävät ihmiset eivät saisi haluta ja hankkia asioita.

IMG_3554

Oma näkemykseni on, että raha tekee onnellisemmaksi tiettyyn pisteeseen saakka. Tai ei varsinaisesti onnellisemmaksi, mutta se, että ei tarvitse miettiä jokaista euroa ja sen käyttötarkoitusta, lisää itsevarmuutta, tuo vapautta, vähentää stressiä ja paineita ja antaa enemmän vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Ja tämmöiset tekijät yhdessä ilman muuta nostavat ihmisen onnellisuustasoa.

IMG_3408 IMG_3543 IMG_3547

Itse koen itseni onnelliseksi. Taloudellinen epävarmuus on jokseenkin ollut itselleni tuttua koko ikäni, mutta ei se ole koskaan oikeastaan vaikuttanut minuun negatiivisesti. Mulla on onneksi ollut todella ihanat isovanhemmat, jotka ovat kustantaneet ne isommat jutut, kuten autokoulun. Omat vanhempani sen sijaan ovat olleet siinä asemassa, että ylimääräistä ei ole ollut. Ehkä juuri se on saanut minut arvostamaan erilaisia asioita elämässä, ei niinkään rahaa eikä valtaa. En sano, etteikö tavallista suurempi palkka ilahduta pankkitilille kilahtaessaan, tai muu ylimääräinen raha, kuten voitto jostakin, koska ne mahdollistavat juurikin ne arjesta eroavat jutut, kuten matkat, mutta toisaalta ehkä niitä asioita arvostaakin sitten enemmän, kun tietää, ettei niitä lentolippuja sormia napsauttamalla hankita. Se, että jollakin toisella on mahdollisuus niin tehdä, ei ole minulta pois enkä ole oikeastaan koskaan tuntenutkaan kateutta ns. etuoikeutettuja ihmisiä. He ovat joko syntyneet siihen, tehneet hirveästi töitä sen eteen tai olleet muuten vaan tosi onnekkaita. Omalla kohdallani voin turvautua vain viimeiseen, sillä en ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinen eikä hyvätuloinen työ ole koskaan ollut tärkeyslistani päässä. Mieluummin teen, mistä pidän sellaisten ihmisten kanssa joista pidän ja se tekee minut huomattavasti onnellisemmaksi kuin raha. Myös se, että mulla jää töiden ohella vapaa-aikaa vietettäväksi koiran, poikaystävän, perheen ja kavereiden kanssa, on mulle tärkeää.

Karu totuus on, että rahalla saa ja rahalla pärjää, mutta toisaalta pitää muistaa, että rahalla on vain niin iso vaikutus meihin, kun annamme sen vaikuttaa. Totta, että nyky-yhteiskunnassa on hankala  tai miltei mahdotonta pärjätä, mikäli rahaa ei ei ole, mutta toisaalta ne elämässä oikeasti tärkeät asiat ovat sellaisia, ettei niitä rahalla saa. Tai ainakin itse haluan uskoa niin. 

PS. Kuvat ei liity juttuun mitenkään, mutta ajattelin että tää on kivemman näkönen ja houkuttelevampi lukee jos on muutama kuva mukana :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjotus! Oon sitä mieltä, et raha tekee onnelliseks. Just sen takia, et ei tarvii laskee jokasta euroo ruokaa ostaessa ja pystyy välillä hemmotella itteensä ja läheisiä. Raha auttaa kokemuksien toteuksessa esim. matkustelussa, mut on paljon myös ilmasta koettavaa. Rahaa tekee onnelliseksi, mut ei yksistään. Ihminen tarvii muitakin asioita elämään, ollakseen onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on :) kiva kun toit esille tuon läheisten hemmottelun, se on nimittäin ainakin omalla kohdalla tärkeä seikka! Jos esim. sattuisi voittamaan lotossa tai vastaavassa, niin haluan uskoa että silloin(kin) käyttäisin hyvän osan läheisiini. On hieno tunne, kun pystyy antamaan toiselle jotain ja niinhän se on, että usein siihen tarvii rahaa muodossa tai toisessa.

      Poista