Tällaisena sateisena perjantaiaamuna nämä kuvat tulee tarpeeseen. Kun auringonsäteet lämmittävät, kevyt tuuli heiluttelee kasvillisuutta ja joka puolelta kuuluu sirkkojen kovaäänistä siritystä. Tuntuu, että aika on toissijaista ja mikään ei ole koskaan ollut tärkeämpää kuin se hetki.
Jos saisin valita, minulle kesä olisi loputon. Loputon määrä ilta-aurinkoa ja sitä rauhaa, kun heikot laineet osuvat rantaan ja ilmassa on kypsä, tyyni tunnelma.
Mutta minä en saa valita ja täytyy hyväksyä se tosiasia, että kesä on kääntymässä syksyyn. En kuitenkaan koe olevani haikea, vaan otan syksyn mielenkiinnolla ja jopa vähän innoissani vastaan. Vesisade ei tunnu maailmanlopulta ja kunnon syysmyrkyssä on sellaista vahvaa energiaa, mitä ei saa kesäsateesta, joka pistää lähinnä naurattamaan ja etsimään katseella sateenkaarta.
Totuus on, että tällaiset kuvat tulevat tarpeeseen aina. Koska ne muistuttavat sellaisesta hetkestä, jossa oli hyvä. Jossa kaikki mahdolliset negatiiviset ajatukset ja huolet tuntuivat niin mitättömiltä, että lämpimät auringonsäteet omalla iholla, koirien turkissa, sirkkojen siritys ja mattojen pesusta lähtevä mäntysuovan tuoksu oli ihan kaikki, mitä tarvitsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti