Nämä kuvat on viime viikon keskiviikolta, mutta olen vältellyt niiden lataamista tänne. Siksi, että mulla ei ole käytännössä mitään sanottavaa niiden seuraksi. Viime aikoina aivot on olleet jotenkin ihan sumussa, olen ollut väsynyt ja vähän rikki ja siinä sivussa ollut tietenkin töissä.
En tiedä miksi olen ollut niin väsynyt. En ole oikein jaksanut innostua mistään. Se on inhottavaa, koska yleensä saan itseni innostumaan pienistäkin asioista ja nyt olen monena päivänä miettinyt, että en jaksa nousta ylös. Vika voi toki olla muuallakin kuin korvien välissä, sillä rehellisesti en ole syönyt kovinkaan hyvin tai terveellisesti tässä lähiaikoina. Ja ennen kaikkea syönyt liian vähän ja vääriä asioita.
Rikkinäisyydellä viittaan ehkä vähän turhan karkeasti sellaiseen olotilaan, jossa en ihan sataprosenttisesti tiedä, missä mennään. Itseni, omien ajatuksien, suhteen. Musta tuntuu, että tämä on tosin ollut pidempi aikaisempi ongelma jo keväältä, mutta jotenkin se nyt kesän loppuessa konkretisoituu enemmän. Tiedän, että se on monien asioiden summa, monella tapaa tuntuu siltä että seuraan ikään kuin tilannetta sivusta ja olen hiljaa, vaikka se ei ratkaise mitään. Tuntuu vain, etten osaa tai tiedä, mitä haluan sanoa. On niin monta asiaa, mitä en halua sanoa. Kirjoitin vähän samansuuntaisista asioista jo aiemmin viitaten vanhan koirani lähenevään poismenoon ja tiedän, että monet fiilikset ja tunteet liittyvät siihen tietynlaiseen surun pelkoon, mutta niin moni asia kuitenkaan ei, että olisi tyhmää väittää niin.
Kaikki lähtee kyseenalaistamisesta. Jos on hyvä, onko kyseenalaistamiselle tarvetta? Ja jos valmiiksi kyseenalaistaa kaiken, eikö silloin tietyllä tasolla ole jo hylännyt ajatuksen hyvästä? Oli miten oli, sekavista ajatuksista ja fiiliksistä huolimatta tiedän, että kaikki kääntyy juuri niin, kuin on tarkoitettukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti