Syksyn leffapäiväkirja

Destination Wedding (IMDb 6,0)

Linda ja Frank eivät tunne toisiaan, mutta joutuvat olosuhteiden pakosta matkustamaan yhdessä yhteisten tuttujensa häihin ja onnistuvat heti alkuunsa luomaan kiilan välillensä. Hääviikonloppu on kuitenkin kiduttavan tylsä ja pitkä ja onkin enemmän kuin mahdollista, että nuo kaksi onnetonta löytävät yhteisen sävelen - tai ainakin sinne päin.

Kuulostaa taas yhdeltä turhalta romanttiselta komedialta, joka etenee samaan malliin kuin kaikki muutkin. Turha ehkä joo, mutta ei nyt aivan samanlainen - voin nimittäin paljastaa, että koko elokuva on rakennettu Lindan (Winona Ryder) ja Frankin (Keanu Reeves) dialogiin. Ilman sitä ei olisi mitään. Dialogi on kyllä ihan onnistunut ja ajoittain hauskakin, mutta loppujen lopuksi puhetta on niin paljon enemmän kuin itse tapahtumia, että jossain välissä alkaa pakostikin vähän haukottaa. Traileri tästä elokuvasta (kuten niin monessa muussakin tapauksessa) antoi ymmärtää vähän toisenlaista pätkää. Ei tämä nyt kuitenkaan ihan täysi susi ollut, koska pääosissa on kaksi hyvää näyttelijää, mutta en nyt silti suoralta kädeltä lähtisi kenellekään suosittelemaan.

Wind River (IMDb 7,7)

Alkuun hieman faktaa: Wind River on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista alkuperäisasukkaiden reservaateista. Ja tänne tapahtumat myös sijoittuvat: Jeremy Rennerin tähdittämä metsästäjä, Cory, löytää keskeltä ei mitään kuolleen, nuoren alkuperäiskansaa olevan tytön. Tapausta tutkimaan saapuu nuori FBI-agentti, joka ei ole tottunut pohjoisen olosuhteisiin, niinpä Cory joutuu hänen avukseen. Tapaus kuitenkin nostaa kipeitä tunteita ja muistoja mieleen.

Tämä leffa oli positiivinen yllätys. Toki valitsin tämän katsottavaksi lähinnä sanan "murhamysteeri" perusteella, eli odotuksia ei päässyt edes syntymään. Varsinaisena murhamysteerinä en tätä kuitenkaan pitäisi - toki tässä on kuollut nuori nainen, jonka kohtalosta ei ole tietoa, ja sitä tässä yritetään selvittää, mutta leffan kiinnostavimmat seikat kohdistuvat muualle, kuin itse rikoksen selvittämiseen. Tässä tuodaan esiin kiinnostavaksi ja todentuntuisesti ilmi, mitä on elää niin sanotusti jumalan selän takana, ja mitä ongelmia vähemmistöryhmällä on. Ja kuinka "tavallisen" maailman lait eivät toimi täällä kuten jossain toisaalla - täällä on kyse olosuhteille antautumisesta tai taistelemisesta.

Ei tämä nyt ihan katsomieni leffojen kärkipaikoille pääse, mutta on joka tapauksessa mielestäni onnistunut kokonaisuus, joka on viipyilevän surumielinen ja vihainen, mutta samalla aavistuksen verran toiveikas.

Aladdin (IMDb 7,1)

En usko, että tämä aivan kamalasti esittelyjä kaipaa: kyseessä on siis uusi, näytelty versio Disneyn klassikkopiirretystä, jossa kadulla asuva nuori mies rakastuu arabiprinsessaan ja monen mutkan kautta saa haltuunsa taikalampun, jonka sisässä asustava henki pystyy toteuttamaan kolme toivetta. Lamppua havittelee kuitenkin myös vaarallisen kunnian- ja vallanhimoinen sulttaanin neuvonantaja Jafar.

Aladdin ei ole koskaan kuulunut niihin omiin suursuosikkeihin, mitä Disneyn animaatioihin tulee, mutta olen tähän mennessä katsonut (muistaakseni) kaikki nämä uusintaversiot Dumboa lukuunottamatta (ja Leijonakuningasta, mutta se ei ole vielä ilmestynytkään kotikatseluun), joten pitihän tämä nyt sitten katsoa. Visuaalisesti elokuva on näyttävä, jopa liiaksikin - koko ajan tapahtuu jotain vähän liikaa, joku pakenee, tanssii tai laulaa, toisinaan jopa kaikkea kolmea samaan aikaan. Sinällään en näe, että tällä elokuvalla olisi sisällöllisesti mitään erityistä tarjottavaa, mutta kyllä tuo parituntinen suhteellisen kivuttomasti tätä katsellessa kuitenkin hurahti. Itseäni jaksoi viihdyttää lähinnä Hengen roolin mainiosti vetävä Will Smith.

Pakko vielä mainita, että toki kun näitä uusintaversioita tehdään, niin niistä ilman muuta halutaan tehdä koko perheen elokuvia, mutta olisi tavallaan kiva nähdä joskus jotain erilaista - synkempää versiota vastaavanlaisista tarinoista. Toki ne sitten ovat tavallaan ihan eri tarinoita, mutta tästä olisi saanut miljoona kertaa mielenkiintoisemman vähentämällä kaikkea tilpehööriä ja laittamalla esimerkiksi Jasminen suuhun naisen asemasta johtotehvävissä uskottavampia sanoja, kuin poplaulu.

Sicario (IMDb 7,6)

Tämä on itse asiassa saman käsikirjoittajan elokuva, kuin aiemmin listassa mainittu Wind Riverkin - tämä on tosin vanhempi, mutta joka tapauksessa pääsyy sille, miksi päätin elokuvan katsoa. Tästä on olemassa toinenkin osa, mutta sitä en ole katsonut.

Elokuvassa Emily Bluntin esittämä FBI-agentti joutuu mukaan hallituksen iskuryhmään auttaakseen taistelemaan meksikolaisia huumekartelleja vastaan Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen ja toimintatavoista tulee väistämättä kiistaa, ja osalla porukasta tuntuu olevan aivan omat agendat.

Rehellisesti tämä elokuva ei koskettanut itseäni kummoisesti. Alku oli lupaava, mutta toimikin vaan leffan käynnistävänä tekijänä ja muuten tämä oli mielestäni tosi kylmä ja tunteeton - mikä toki sopii enemmän kuin loistavasti siihen maailmaan, josta elokuva on kuvaus. Raaka ja epämiellyttävä toimintapätkä ja ei ainakaan itseäni houkuta katsomaan jatko-osaa, vaikka sinänsä tuo huumekartellien ja rajatoiminta kiinnostavia onkin. Ei missään nimessä huono elokuva, mutta vaan sellainen, etten henkilökohtaisesti pitänyt tästä erityisemmin.

To the Bone (IMDb 6,8)

Elokuva on nuoren Ellenin kamppailu- ja selviytymistarina anoreksian sairastamisesta. Hän tapaa lääkärin, jonka kautta hän pääsee eräänlaiselle klinikalle saadakseen apua. 

Elokuvan juoni ei hätkäytä mutkikkuudellaan. Se on nimenomaan katsaus erään syömishäiriöta sairastavan ihmisen elämään, ja lyhyt sellainen. Itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta syömishäiriöistä, mutta ne ovat ihan oikeita, psyykkisiä sairauksia jotka toki näkyvät fyysisesti ja pidin siitä, että tässä elokuvassa se tuotiin hyvin esille. Elokuva kuvasi mielestäni onnistuneesti myös sitä, kuinka hankalaa ja jopa mahdotonta ulkopuolisten on ymmärtää syömishäiriöisen ajatusmaailmaa ja siinä toki syömishäiriötä sairastavalle tulee vielä eristäytyneempi ja yksinäisempi fiilis. Leffa sinänsä ei ole mitenkään erikoinen, eikä esimerkiksi mitenkään erityisen koskettava ja tuntuu monin osin raapaisevan vain pintaa, mutta pintaraapaisu on kuitenkin mielestäni onnistunut ja pääosaa näyttelevä Lily Collins jopa pelottava ilmestys kaikessa laihuudessaan.

Legends of the Fall (IMDb 7,5)

Koska olen nähnyt tämän elokuvan arviolta ainakin kuusi tai seitsemän kertaa ja esitellyt sen muutamaan otteeseen täällä blogissakin, meinasin, etten laita sitä tähän listaukseen. Muutin kuitenkin mieleni, koska kyseessä on kuitenkin yksi kaikkien aikojen suosikeistani ja niille pitää muistaa antaa myös tilaa.

Elokuva on tarina kolmesta veljeksestä ja siitä kuinka rakkaus, sota, syyllisyys, suru ja monet muut ihmistunteet sekä tuon ajan olosuhteet vaikuttavat heidän elämiinsä. Veljeksistä tarina keskittyy varsinkin keskimmäiseen, Brad Pittin esittämään Tristaniin.

Se, miksi jaksan katsoa leffan aina uudestaan tietyin väliajoin, piilee siinä, että sillä tuntuu joka kerta olevan jotain uutta annettavanaan. Olen katsonut sen ensimmäisen kerran joskus hieman päälle parikymppisenä ja vaikka rakastuin siihen ensinäkemältä syvästi, huomaan nyttemmin vanhempana näkeväni ja kokevani jotkut seikat eri lailla kuin tuolloin. Pidän elokuvan tyylistä, että se selittää tavallaan kaiken, mutta samalla ei mitään. Siitä, että kaikkien noiden henkilöiden tarinat ovat tavallaan tyystin merkityksettömiä, mutta samalla tärkeitä - koska ne edustavat elämää, ylä- ja alamäkineen. Elokuva on hyvin kaunis ja koskettava, ja oikeasti ainoa miinus tulee elokuvan nimen suomennoksesta. Brad Pitt on loistava ja koko muukin näyttelijäkaarti enemmän kuin onnistunut. Leffalla on myös yksi Oscar-palkinto!