6.10.2019

Vinkit Puolaan: ihastuttava Zakopane

Toisena matkapäivänä lähdettiin heti aamusta autokyydillä Zakopaneen ihan Eteläiseen Puolaan. Varattiin reissu aika viime tingassa edellisenä päivänä, mutta toisaalta tämmöiset spontaanit ratkaisut on toisinaan niitä parhaimpia, kuten tuli todettua nytkin. 
Varattiin päiväretki Get Your Guiden kautta ja hintaa en nyt mitenkään muista, kun maksu tapahtui vielä mieheni tililtä, mutta nopeasti arvioituna se on ollut jotain 25-35 euron väliltä. Yksityinen matkanjärjestäjä nouti meidät aamulla hotellin edestä ja sitten huristeltiin noin puolitoista tuntia kohteeseen. Mikään superhelppo reitti ei ollut, vuoristosta ja korkeuseroista johtuen meininki oli aika mäkistä ja tiet vähemmän suoria. 
Paikan päälle saapuessa meillä oli viisi tuntia omaa aikaa, eli mitään opastettua kierrosta ei siis ollut, eikä sellaista mun mielestä tarvinutkaan. Kuskimme kuitenkin suositteli ottamaan funikulaarin Gubałówkan huipulle, joka on siis vuori Zakopanessa, joka nousee 1123 metrin korkeuteen. Edestakainen matka funikulaarilla kustansi 22 pln eli noin reilu viisi euroa. Vuorelle pääsee myös kävelemään, mutta koska me ei oltu varusteellisesti varauduttu ihmeemmmin muuta kuin kaupunkikävelyyn ja aikaa oli rajatusti, mentiin molemmat suunnat siis tuolla funikulaarilla.

Gubałówkan huipulla on reilusti virvokkeita myyviä kojuja sekä terasseja, kaiken maailman turistikrääsää kaupittelevia kojuja unohtamatta. Siellä oli myös erilaisia aktiviteetteja tarjolla, mutta tähän aikaan vuodesta ne taisivat olla jo kiinni. Meitä sää suosi oikein hienosti: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja sellaisella säällä tänne kannattaakin suunnata - pilvisellä säällä maisemat eivät pääse samalla tavalla oikeuksiinsa. 

20191001_112430_edited zakopane 20191001_114415_edited IMG_5183_edited 20191001_135504_edited 20191001_112219_edited IMG_5175_edited 20191001_111036_edited

Zakopanen keskusta sijaitsee vuorien juurella ja se on sympaattisen oloinen, jopa hieman kylämäinen - ainakin tähän aikaan vuodesta. Pääkadun varrella sijaitsee reilusti liikkeitä ja ravintoloita sekä majoituspaikkoja, ja kovin paljon pidemmälle me ei mentykään. Zakopane on hyvin suosittu talviurheilukeskus ja kesäaikaankin siellä riittää ulkoilijoita, joten palveluita riittää.

Itsehän en siis ollut kuullut koko paikasta ennen reissua käytännössä ollenkaan, mikä harmitti suuresti, kun paikalle päästiin - tämä oli juuri sellainen paikka, jossa meikäläinen olisi viihtynyt reilusti viittä tuntia kauemminkin. Pieni googlettelu paljasti, että paikassa on tosiaan reilusti ulkoilu- ja patikointireittejä, upeita vuoristojärviä ja niin edelleen ja niistä kaikista olisi ollut huippua päästä nauttimaan. Eli jos on yhtään ulkoilmaihminen, kannattaa Krakovan matkan yhteyteen ehdottomasti varata päivä tai kaksi täällä pyörähtämiseen! Mutta varsinkin talvikaudella tämä on siis todella suosittu paikka - ainakin jos kuskiamme oli uskominen, eli varauksien kanssa kannattaa olla ajoissa, jos matkustaa kuumimman talvi- tai kesäsesongin aikana.

Paikallinen herkku, suolaista juustoa yhdistettynä hilloon, jäi tällä kertaa kokematta, mutta noita toisessa kuvassa näkyviä kojuja oli ihan joka paikassa. Kuuleman mukaan kuitenkin kannattaa kokeilla!
Vinkkinä myös, että täällä kannattaa pitää mukana jonkun verran käteistä - keskustassa ravintolassa maksaminen kortilla onnistui ihan vaivatta, mutta oletettavasti esimerkiksi noista turistikojuista tai Gubałówkan huipulla olevista ruokapaikoista on helpompi tehdä ostoksia vanhalla kunnon käteisellä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti