Maaliskuun leffapäiväkirja

Saanko esitellä: maaliskuun leffapäiväkirja olkaa niin hyvät! 

The Conspiracy Theory (IMDb 6,7)

Julia Robertsin ja Mel Gibsonin tähdittämässä elokuvassa salaliittoteorioista kiinnostunut mies alkaa yhtäkkiä kiinnostaa eri tahoja ja hänestä tulee takaa-ajettu. Epäselvää tosin on, että mistä hänen teoriastaan ollaan niin kiinnostuneita, että hänet halutaan hiljentää. Sotkuun ajautuu mukaan hieman tahattomasti hallitukselle työskentelevä nuori nainen, joka on sattumoisin myös päähenkilö Jerryn ihastuksen kohde. Salaliittoteoriat ovat vinkeä aihe, joista saa hyvällä säkällä kiinnostavaa katsottavaa, mutta tässä elokuvassa ei siinä kyllä onnistuttu. Parituntinen tuntui ikuisuudelta, elokuva sekavalta ja ainoa asia, mikä tuntui jokseenkin onnistuneelta, oli Gibsonin pöhelö roolisuoritus.

Devil's Knot (IMDb 6,1)

Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa kolme pientä poikaa löydetään brutaalisti murhattuina, mikä järkyttää yhteisöä suuresti. 90-luvun alun Amerikassa valloillaan ollut satanismi- ja okkultismipelko heijastuvat murhien selvittelyyn ja tapauksesta vastuuseen laitetaan kolme teini-ikäistä nuorta, keillä tiedetään olevan vaikea tausta, tietynlainen ulkoinen habitus sekä kiinnostusta okkultismiin. Aihe on itseäni kiinnostava, mutta tässä elokuvassa sitä oli käytetty aika latteasti. Toteutus oli hyvin dokumenttimainen, mikä tavallaan söi elokuvan mahdollisuuksia tunnepuolelta. Väliin oli kuitenkin saatu muutama aidosti riipaiseva kohtaus ja näin ollen itse ajattelin, että hieman toisenlaisella otteella mukaan olisi saatu vähän enemmän, nyt kokonaisuus jäi jotenkin todella pintapuoliseksi ja faktatäyteiseksi, osa oikeussalikohtauksista tuntui todella turhilta itse elokuvan kannalta, toki vaikea mennä sanomaan, mitä elokuvan tekijät ovat halunneet viestittää. Lähes parituntinen pätkä tuntui ajoittain todella uuvuttavalta ja elokuvallisesti sellainen, etten välttämättä olisi katsonut loppuun, mutta tositarinaan pohjautuva tapaus, josta en ennen ollut kuullut, herätti sen verran kiinnostusta, että piti nähdä loppuun saakka. Oliko siitä mitään hyötyä, on asia erikseen.

Shooter (IMDb 7,2)

Meillä oli jälleen kerran vaikeuksia päättää, mikä elokuva laitetaan pyörimään ja työkaveri sattui juuri laittamaan viestiä tästä (oltiin aiemmin töissä puhuttu että pitäisi keksiä illalle elokuva) ja sen kummemmin miettimättä laitettiin pyörimään. Elokuva kertoo tarkka-ampujasta, jolta hallituksen jäsenet pyytävät apua, sillä presidentti on uhattu tappaa. Pian käy kuitenkin ilmi, että suunnitelma ei ollut ihan se, mitä oli kerrottu ja tarkka-ampuja ystävämme joutuu pakosalle. Samalla hän yrittää löytää oikean syyllisen ja selvittää syyt tapahtumien taustalla. Onneksi hän saa hieman taustatukea. Itse en ole mikään maailman isoin toiminta elokuvien ystävä, mutta niitä on ajoittain vaihtelun vuoksi kiva katsoa. Tämä oli työkaverin antaman suosituksen arvoinen, piti hyvin otteessaan loppuun saakka. Käsittääkseni tämä on vähän sellainen uusien (eli 2000-luvulla ilmestyneiden) toimintaleffojen must see -tapaus. Mutta joo. Olin leffan katsomisen aikana ilmeisesti jotenkin erityisen sentimentaalinen, sillä leffan alun mietin oikeastaan vain sitä, miten päähenkilön koiran käy. Leffan loppupuolella mietin, että minkähänlainen ihminen pitää olla, että ihmisten ampuminen onnistuu niin vaivattomasti, olkoonkin, että oma selvityminen on pelissä. No mutta, se oli elokuvaa ja elokuvana ihan toimiva kokonaisuus!

Sixteen Candles (IMDb 7,2)

Vanhempia komedialeffoja (tai vahempia elokuvia ylipäätään) on toisinaan mukava katsoa, etenkin siitä syystä, että itse ei tuolloin ollut edes syntynyt. Vanhemmilla elokuvilla en viittaa siis 1900-luvun alkupuolen elokuviin, vaan pikemminkin 70- ja 80-luvun elokuviin, niissä on yleensä jotain tosi sympaattista. Kuten tässäkin teinikomediassa, jossa Samanthan perhe unohtaa hänen 16-vuotissyntymäpäivänsä ja kaikki muukin tuntuu menevän vähän pieleen, etenkin, kun poika josta hän pitää, ei tunnu edes tietävän hänen olemassaolostaan. Katsoin tämän elokuvan puhelimesta bussimatkalla, joten varmaan sanomattakin selvää, että itse leffakokemus ei ollut järin suositeltava, mutta leffaa itseään kuvailisin ehkä seuraavasti: symppis pöhelö. Siis sellainen, että missään ei varsinaisesti ole mitään järkeä eikä mitään sovi ottaa kovin tosissaan. Hyvänmielen elokuva, jota ei missään nimessä voi sanoa huonoksi, koska se on vaan jotenkin niin teeskentelemätön ja lajinsa pioneereja, mutta toisaalta ei myöskään mikään sellainen, että painuisi pysyvästi mieleen, uudemman kerran tämän jaksaisi tosin ehkä joskus katsoa.

Pride & Prejudice (2005) (IMDb 7,8)

Mun teki mieli katsoa pitkästä aikaa jotain tajunnan räjäyttävää perinteistä draamaa ja mikään ei sovi siihen ehkä paremmin kuin Jane Austen -filmatisointi. Mikään uusi tuttavuus tämä ei tietenkään ollut, olen nähnyt tämän parikin kertaa vuosien varrella, mutta viime kerrasta on kulunut monta vuotta. Oli aikakausi, jolloin katsoin tämän tyylisiä elokuvia ja sarjoja todella paljon, ja rakastin niitä, mutta se vaan vähän jäi jossakin vaiheessa. Tämä kyseinen versio on musta todella onnistunut Ylpeys & Ennakkoluulo filmatisointi, jossa roolitus on onnistunut mielestäni erityisen hyvin. Mä myös pidän kovasti tämän leffan tunnelmasta ja seesteisyydestä sekä päänäyttelijöiden välisestä kemiasta. Ei tähän varmaan tarvitse kamalasti lisätä enää perusteluita ja kommentteja, tää on yksi mun suosikeista (vähän unholaan jäänyt sellainen).

I Am Sam (IMDb 7,6)

Tämä elokuva on tullut telkkarista varmaan noin miljoona kertaa, mutta olen aina syystä tai toisesta missannut sen. Kun tämä tuli vastaan Netflixin draama-osastolla, päätin vihdoin ja viimein katsoa. Tämähän on siis tarina henkisesti jälkeenjääneestä miehestä, jonka tytär otetaan huostaan, koska isän katsotaan olevan sopimaton huoltajaksi. Niinpä isä, Sam, hakee apua kylmäkiskoiselta asianajajalta, jonka suhtautuminen elämään muuttuu tapauksen myötä. Lähtökohtaisesti tässä on kaikki edellytykset hyvään draamaelokuvaan ja onneksi se toimi myös käytännössä. Sean Pennin roolisuoritus on mahtava ja tämä elokuva itketti enemmän kuin mikään leffa vähään aikaan. Ja jos jollekin ei ole tullut selväksi, niin mä rakastan elokuvien mukana tihrustamista, joten sellainen elokuva joka onnistuu koskettamaan ja itkettämään, on yleensä musta hyvä ja onnistunut. Minusta tämä oli hyvä.

The Amazing Spider-Man (IMDb 7,0)

Sarjakuvafilmatisoinnit ei koskaan ole oikein ollut se mun juttu ja tässäkin tapauksessa olen nähnyt ensimmäisen elokuvasarjan, joten en mitenkään riemusta kiljuen ole odottanut tämän katsomista :D Mutta ihan mielenkiinnosta sitten katsoin, koska lähtökohtaisesti ajatus siitä, että tehdään toinen versio tarinalle, jonka edellinen filmatisointi on juuri ja juuri kymmenen vuotta vanha, on aika naurettava. Itse tarinaa mun ei varmaankaan tarvitse käydä tässä selostamaan edes lyhyesti, sillä se on varmaan kaikille jollakin tasolla tuttu. Koska vanhemman version katsomisesta on kulunut todella kauan aikaa, on näitä kahta vähän huono vertaillakaan keskenään, joten tyydyn vain toteamaan, että tämä oli ihan ok toimintaseikkailu, jossa oli aika lailla sopivasti kaikkea - parituntinen hujahti sangen kevyesti tämän merkeissä. Mä olen jonkin sortin Emma Stone -fani ja tietenkin ilahduin hänen roolistaan tässä, vaikkei se mitenkään merkittävän erikoinen ollutkaan. Jos mun pitäisi kuitenkin valita, niin kyllä mä kuitenkin kallistuisin vanhemman filmatisoinnin puoleen.

The Texas Chain Saw Massacre (IMDb 7,5)

Kohta 25-vuotias ja tämä on ensimmäinen kerta, kun näen tämän Suomessakin 20-vuotta kiellettyjen elokuvien listalla keikkuneen klassikon. Re-makesta olen joskus vuosia sitten tainnut nähdä alun. Mutta nyt on tämä "virhe" korjattu ja kyseinen elokuva katsottu - vähän hämmentynein fiiliksin. Mulla ei varsinaisesti ollut mitään ennakko-odotuksia elokuvan suhteen, tiedän vain sen olleen inspiraationlähde lukuisille muille tyylilajin kauhuelokuville. Kovin pelottava elokuva ei kyllä itse asiassa ollut, kuvailisin sitä enemminkin termein ahdistava ja häiriintynyt. Vähän sellainen sekopäinen. Monin tavoin erilainen kuin nykykauhuelokuvat, jossa veren määrä tuntuu korvaavan kaikki muut tekijät - tässä elokuvassa verta näytetään vain muutamassa kohtauksessa. Kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys, jos näin voi sanoa, sillä en ole kauhuelokuvien ylin ystävä. Tämän seurauksena tosin innostuin googlailemaan muita Suomessa aikanaan kiellettyjä elokuvia ja voin kertoa että tämä lienee niistä ainoa, jonka voin sanoa nähneeni :D

Open Range (IMDb 7,5)

Armoton maa on Kevin Costnerin ohjaama länkkäri, jossa kaksi cowboyta joutuu nupit vastakkain rikkaan tilanomistajan ja tämän alaisuudessa toimivan lainohjaajan kanssa. Tähän väliin täytyy todeta, että elokuvavalinta oli poikaystävän ja että mulle western on hyvin kaukana omalta mukavuusalueelta, vaikka ei tätä leffaa ihan kokonaan genren alle voikaan laittaa. Joka tapauksessa mulla ei elokuvasta mitään odotuksia ollut ja vaikka se ei huono ollut, niin en erityisesti tykännytkään. En oikeastaan edes tiedä, mitä mun kuuluisi elokuvasta sanoa, koska tämän lajityypin leffat on itselle niin vieraita. Elokuvan jaksoi katsoa hyvin ja mukana pysyi hyvin, mutta itse tarina, näyttelijäsuoritukset tai mikään muukaan ei sykähdyttänyt erityisemmin. Olennaisimpana jäi mieleen, kuinka elokuvan yhteydessä kyselin poikaystävältä aseista, eikä tämä osannut vastata niihin mielestäni tyydyttävästi :D Täytynee googlailla joku päivä! Mutta niin, aseita ja ampumista tässä elokuvassa kyllä riitti. 

Lienee aika lailla selvää, että listauksen lemppari on jo aiemmin lemppariksi todettu Ylpeys & ennakkoluulo. Tykkäsin myös Minä olen Samista eikä Shooterikaan huono ollut!