6.4.2017

Throwback Style: huhtikuu

Se olisi jälleen aika kaivaa vanhoja asukuvia arkistojen kätköistä. Aiempien kuukausien koonnit löytyvät täältä, täältä ja täältä

2011 

2011 
Onnistuin kaivamaan kuusi vuotta vanhan asun aikaa ennen blogia, wihii! Tosin en tiiä onko asiassa sinänsä mitään hurraamista, koska kokonaisuushan on ihan järkyttävä :D Mitähän miun päässä on liikkunut? Tuohon aikaan käytin kyllä vähän omituisia (hirveitä) asukokonaisuuksia ja ihan hyvä, että niitä ei ole hirveemmin tallentunut mihinkään. Lienee sanomattakin selvää, että ei ole tallessa toi mekko enää... 


2013 

2013 
Vietin vuonna -13 koko huhtikuun työharjottelussa Kroatiassa Pulassa, joten asukuvia tuolta ajalta ei oikeastaan löytynyt, matkalaukkuun kun piti pakata kaikkea mahdollisimman käytännöllistä, helposti yhdisteltävää, säähän sopivaa ja helposti pestävää. Nämä mä kuitenkin löysin ja kummastakaan setistä ei ole tallessa enää mitään. Voi kun pääsis tonne aurinkoon ja lämpöön nyt! 

2014 

2014 
Muistan ensimmäisen asun päivän aika hyvin, silloin oli tosi keväinen sää! Asu on itse asiassa tosi kiva - musta jakku ja mustat sukkahousut tuntuu toisaalta vähän hassuilta, mutta toisaalta taas sopii kokonaisuuteen. Tallessa tästä setistä on enää kengät, jotka muuten oli aikoinaan muutaman euron kirpparilöytö, sekä toi kukkapanta. Toinen kokonaisuus on myös kiva! Sattumalta samat kengät jalassa ja noi sukkahousut, voi miksi, miksi menitte rikki! H&M voisi laittaa samanmoiset takaisin mallistoon ja myyntiin. Tää ei kuitenkaan ehkä ole sellainen asu, jonka enää pukisin päälleni, vaikka kiva onkin. 

2015 

2015 
Ensimmäinen asu on mielestäni kiva, ainut mikä mättää, oon liian tummat kulmakarvat :D Tallessa edelleen on tuo hame ja laukkukin olisi, ellei se vajaa kuukausi sitten olisi hajonnut :( Toisen asun samettipaita oli ihana, muttei istunut mun päälle kovinkaan kivasti ja tää taisi olla ainoa kerta kun sitä käytin. Asu sinällään on ihan kiva, mutten pukisi uudelleen. 

 2016 

IMG_3313 
Tästä kokonaisuudesta tykkään! Muiden vuosien kuvat ovat aika huhtikuun lopusta otettuja, joten yleisilme on paljon keväisämpi kuin tässä, tämä on otettu huhtikuun alkupuolella. Neule ja takki ovat tallessa, mekon jouduin heittämään pois kesän jälkeen, sillä siihen oli ilmestynyt ihmeellisiä tahroja ja haju, jotka eivät lähteneet pesussa pois. Vastaavanlainen olisi kyllä hakusessa!

6 kommenttia:

  1. Tuossa yhdessä kuvassa olevat sukkahousut on sairaan siistit! Ton tapaset kyl pakko hankkia joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Ne oli ilmeisesti enemmän "in" jossakin vaiheessa, koska mulla oli tommosia pitsisukkahousuja enemmänkin. Nyt on vaan niita fishnet-mallisia joka paikassa ja niistä mie en oikein innostu...

      Poista
  2. Tämmöset postaukset on kyllä niin kivoja!! Hauska nähdä, miten paljon tyyli muuttuu :--D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep minäkii oon tykänny lukea näitä muiden blogeista ja siitä innostuneena ajattelin sitten itsekin :)

      Poista
  3. Vuosien 2014 ja 2015 asut on ihania! Pisti myös silmään, että sulle sopii tosi hyvin vaaleat hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Tykkään itsekin kyllä noista vaaleista hiuksista, mutta niiden ylläpitäminen on aika hiusta kuluttavaa - oma tukkani on paljon tummempi ja juurikasvua saa olla värjäämässä aika usein ja hius alkaa kellertää kans tosi nopeasti. Kieltämättä nytkin vaaleampi tukka houkuttaisi, mutta koska puoli vuotta olen mennyt värjäämättä (jos hennaamista ei lasketa) niin yritän jatkaa samalla linjalla!

      Poista