Mietin tuossa taannoin, että ei hemmetti mulla on tylsä elämä, tai ainakin tylsä vaihe menossa. Päivät menee samalla kaavalla ja that's it. Tai sitten se johtuu tästä kesästä, tuntuu että koko ajan pitäisi olla menossa ja tekemässä jotain, ja kun ei ole, on jotenkin ihan nou-life. Tyhmästi ajateltu.
Tämä kuluva viikko ei todellakaan ole ollut tylsä, jokainen päivä on muuttunut ennaltaodotetusta huomattavasti, jopa siinä määrin että toivoisi, ettei. Työvuorot ja vapaapäivät on heitetty päälaelleen, mutta vapaa-aikaan on onneksi mahtunut ajanviettoa ystävien kanssa - osallistuin itse asiassa juuri eilen ihkaensimmäisille baby shower -kutsuille, joissa olin myös yhtenä järjestäjistä. Tylsää? I don't think so.
Kyllä, arki on joskus ihan naurettavan mitäänsanomatonta suuremmassa mittakaavassa, mutta sen sijaan että murehtisi sitä, pitää muistaa kiinnittää asioita niihin pieniin juttuihin. Ja kaikissa suurissa seikkailuissakin sitä ainakin pieni osa itsestä kaipaa tuttua ja turvallista meininkiä - eli pitäisi muistaa arvostaa sitä enemmän. Ja sitä paitsi, tiedostan ihan itsekin kaikesta huolimatta, että mun elämä ei missään nimessä ole tylsää, kun miettii, mitä kaikkea olen jo tänäkin vuonna ehtinyt tehdä. Ja mitä on vielä luvassa. Se, ettei koko ajan tapahdu jotain tai kalenteri ole jatkuvasti täynnä tapaamisia ja kissanristiäisiä, ei ole yhtä kuin tylsä ja mitäänsanomaton. Pitäisi muistaa itsekin se. Ja kun on vähemmän ennakkoon suunniteltuja juttuja, on vapaampi tekemään asioita spontaanisti.
Minä kyllä sanon, että tylsähkö arki on omalla tavallaan ihana juttu. Tai minkä kukakin nyt sitten kokee tylsäksi. Oma tylsä arki on loppujen lopuksi kuitenkin oma valinta, eli siinä mielessä täysin turha ns. valittaa siitä. Tosin ei se silti poista sitä oikeutta, että välillä saisi kokea olonsa tylsistyneeksi.
Mutta onko teillä sama fiilis, että aina kesäisin, varsinkin hyvällä säällä, pitäisi tehdä jotain koko ajan ja pelkästä sisällä oleilusta tulee ns. huono omatunto?
Embrace the boredom! Omaan arkeen voi rakastua, oli se sitten "tylsää" tai ei. Olen ainakin itse yrittänyt päästä eroon sellaisesti "pitäisi"-ajattelusta. Jos minusta tuntuu, että haluan olla sisällä - oli sitten kesä tai talvi - en pode valinnastani huonoa omaatuntoa. :)
VastaaPoistaIhanaa alkanutta viikkoa sinulle! <3
Hyvä asenne! Sellainen pitäisi -ajattelumalli pilaa hyvän fiiliksen ja luo turhaa stressiä, pitäisi muistaa itsekin yrittää vältellä sitä :)
PoistaKivaa viikon jatkoa sinulle :)