Rummutusta: tässä olisi nimittäin kesän leffapäiväkirjaa! Tämä on siitä erikoinen listaus, että mukaan mahtuu tasan yksi "vanha" elokuva ja muut taitaa olla peräti viime vuotisia, osa jopa vasta tänä vuonna ilmestyneitä. Mukana on myös yksi suomalainen leffa, eli tässä mennään nyt aika lujaa!
Maze Runner: The Death Cure (IMDb 6,3)
Katsoin tämän trilogian kaksi ensimmäistä osaa noin vuosi sitten, ja tykkäsin aikalailla molemmista, koska mä tunnetusti olen tämmöisten uuden maailman järjestyksen, jossa teinit taistelee auktoriteetteja ja epäoikeudenmukaisuutta sekä pahuutta vastaan -leffojen fani. No, olisi joka tapauksessa pitänyt katsoa ne uudestaan ennen tämän katsomista, koska olin alkuun ihan pihalla, että mitä tässä taas tapahtuikaan, mistä tämä edes kertoo :D Vielä enemmän pihalla olin siinä vaiheessa, kun olin laittanut leffan tauolle ensimmäisen tunnin jälkeen ja nukkunut päikkärit - niin mukaansa tempaava pätkä on kyseessä, hahah.
Mutta päällimmäisenä mulle jäi tästä fiilis, että trilogian päätösosa on haluttu hoitaa pois alta mahdollisimman mahtipontisesti, mutta tarina jäi aukkoja täyteen ja moneen kysymykseen vastaus saamatta. Thomas lähtee porukkansa kanssa pelastamaan vangiksi jäänyttä toveria ja siinä samalla yrittää löytää parannuskeinon ihmiskuntaa tappavaan tautiin, joka siis alkujaankin oli syy, miksi nuoria pidettiin Labyrintissa tutkittavina. Dylan O'Brian, kuka esittää Thomasia, vaikutti jotenkin pliisummalta kuin aiemmissa elokuvissa ja plääh, mä en vaan tykännyt tästä yhtään. Harmi sillä kaksi ekaa osaa oli mieleeni!
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (IMDb 8,2)
Tämän leffan näkemistä olen odottanut Oscareista lähtien ja nyt! Nyt oli sitten hetki tälle. Ja nyt ollaan kuulkaas asian äärellä oikein kunnolla: pitkästä aikaa leffa, jonka kohdalla voi vaan todeta isoon ääneen, että KYLLÄ. Hitto soikoon, kyllä. Draamaa lajin parhaimmasta päästä, sen tyylistä mitä tässä on tovi odotettukin. Tai sitten katson vaan ihan vääriä leffoja.
Joka tapauksessa, leffassa tyttärensä menettänyt äiti päättää ravistella paikallisia lainvalvojia tavalla, joka herättää keskustelua yhteisössä ja saa kuin saakin poliisien huomion. Tässä vaiheessa haluan tehdä selväksi, että kyseessä ei siis ole mikään murhamysteeri eikä rikostrilleri, eli sitä ei kannata leffalta odottaa. Selvittämättä jäänyt murha on vain liikkeelle paneva voima, ei leffan teema.
Roolisuorituksethan tässä elokuvassa ovat vertaansa vailla ja niistä näyttelijöitä Oscareilla on palkittukin. Niiden lisäksi parasta leffassa on, että se on äärimmäisen hauska, kuitenkin kohdittain hyvinkin koskettava ja ajatuksia herättävä ja enenn kaikkea sellainen, ettei yhdellä katselukerralla pysty mitenkään saamaan kaikkea irti. Leffa, joka kestää, suorastaan vaatii, toisen katselukerran, huraa!
Eli jeps, ei jäänyt varmaankaan epäselväksi, että tykkäsin ja suosittelen!
Hevi reissu (IMDb 7,3)
Muistan, kun näin tämän leffan trailerin ja olin siitä jotenkin niin innoissani, että piti näyttää kaikille mahdollisille tutuillekin. Leffaan en päässyt tätä katsomaan, mutta nyt kun se ilmestyi vuokrattavaksi, olin heti etunenässä katsomassa sitä. Ja sanottakoot tähän väliin, että katson hyvin, hyvin harvoin suomalaisia elokuvia, kuten näistä leffapäiväkirjoista joku on saattanut huomatakin.
Pojilla on bändi. Ja sitten muutaman lipsahduksen jälkeen poikien tuntematon bändi onkin menossa Norjaan festareille soittamaan, josta pohjoinen pikkukylä repeää riemusta. Matka Norjaan ei kuitenkaan suju ihan mutkattomasti.
Joo, tämähän on tämmöinen veijarikomedia. Mä olen nähnyt Napapiirin sankarien ekan osan (en ole edes varma montako niitäkin on jo tehty) ja tämä on vähän samaa kastia - tietysti hevimmällä asenteella. En nyt lähtisi hervottoman hauskaksi kuvailemaan, koska leffaa tehdessä on selkeästi noudatettu asennetta mieluummin överit kuin vajarit - eli kaikkea on ja vähän liikaakin, mutta toisaalta niinhän sitä tehdään rapakon toisellakin puolen. Pääosaa esittävä Johannes Holopainen on onnistunut vangitsemaan roolihahmoonsa Turoon hieman epävarman metallimiehen mainiosti, niin mainiosti että hahmon eleet ja olemus on hyvin samankaltaisia kuin jotkut tuttuni/tapaamani vastaavan genren edustajat.
Pähkinänkuoressa: ei mikään mestariteos, mutta kuitenkin ihan hauska. Musiikkimaailmahan tässä pitkälti on aika raskas, minäkään en pitkälti kuuntele ihan vastaavaa musiikkia, eli en usko että tämä on kaikkien Veljeni vartija -leffan fanien seuraava kotimainen leffaihastus :D
Rings (IMDb 4,5)
Okei, rehellisesti: olen kyllä nähnyt länsimaalaiset elokuvat, joissa Naomi Watts esittää pääosaa, mutta en minä kyllä muista niistä mitään. Sen sijaan Scary Movie kolmosen tapahtumat on hyvinkin muistissa, hahhah. No mutta, jokainen kuitenkin muistaa tai tietää idean: näet videon, kuolet viikon päästä kaivosta tulevan Samara -tytön toimesta.
Miksipä muuttaa hyväksi todettua ideaa, eli sillä mennään tässäkin versiossa: nuori Julia ei kuule opiskelemaan lähteneestä poikaystävästään ja saatuaan oudon puhelun lähtee etsimään tätä kampukselta. Siellä Julia huomaa, että jotain omituista on tekeillä. Pelastakseen poikaystävänsä hengen, Julia katsoo videon ja saa sama puhelun kuin muutkin: kuolet seitsemän päivän päästä. Paitsi että. Julian kohdalla videonauha onkin erilainen ja täynnä lisäyksiä, jotka vain hän kykenee näkemään. Pakkomielteisesti Julia päättää selvittää Samaran karmean kohtalon käännekohdat ja päätyy pikkukylään, josta kaikki alkoi...
Että juupajuu. No, kauhuahan tämä ei ole nähnytkään. Muutenkin jo käytetyn idean käyttäminen uudestaan on toki toimiva idea, koska se on toiminut aiemminkin, mutta onnistuu harvemmin tarjoamaan katsojalle muuta uutta kuin näyttelijävalinnat, joilla ei ainakaan tässä elokuvassa ole lähdetty keulimaan. Olihan tämä ihan ok, sopii hyvin sellaisten leffailtojen tarjontaan, jossa pääasia ei niinkään ole katsoa hyvää leffaa, vaan leffa, jota voi koko ajan mm. kommentoida :D
Set It Up (IMDb 6,6)
Kun helle pehmentää aivot, haluaa katsoa jotain, minkä ne pystyy käsittelemään. Tämä romanttinen komedia sopii siihen.
Harper ja Charlie työskentelevät assistentteina äärimmäisen vaativille pomoilleen ja joutuvat viettämään työn parissa valtaosan ajastaan. Kaksikko päätyy vitsillä ratkaisuun, että pomojen pitäisi ihastua, jotta heillä ei olisi aikaa käskyttää ja antaa lisätöitä, mutta koska idea onkin mitä mainioin, Harper ja Charlie käyvät tuumasta toimeen. He tietävät pomoistaan kaiken, joten heidän yhteen saattaminen on pala kakkua vain. Tai ehkei ihan niinkään.
Mitä tältä leffalta kannattaa odottaa? Ei mitään. Mitä leffalla on annettavanaan? Ei mitään. Mutta se ei silti vie pois sitä faktaa, että se oli ihan ok lajiluokkansa edustajaksi ja Zoey Deutch hoitaa roolisuorituksensa jälleen niin lipuvan sulavasti kuin aina, ja sitä on jostain syystä kiva seurata. Samanlaisiahan hänen roolinsa ovat olleet, mitä minä olen niistä nähnyt, mutta hänellä on hyvin eläväinen tyyli se tuo leffaan potkua.
Urban Legend (IMDb 5,5)
Tämä niin sanottu kauhuleffa kuuluu omalla listalla eeppisiin klassikoihin - kuinkahan monta kertaa tämä on tullut nähtyä? Se on juuri niitä leffoja, jotka on niin huonoja, että se on hyvä. Plus vähän tummassa, 90-luvun lopun tunnelmassa on jotain supersiistiä. Ja jos syitä ei ole tarpeeksi, niin onhan mukana myös Jared Leto, hahah.
Elokuva sijoittuu yliopistoon ja sen kampus -alueelle, jossa kummalliset kuolemat alkavat vaivata. Natalie ryhtyy selvittämään mitä tapahtuu - varsinkin kun kaikki uhrit ovat hänen tuntemiaan. Kukaan ei tunnu ottavan häntä tosissaan, kunnes toimittajapoju Paul astuu mukaan murhamysteerien selvittämiseen. Ja uskokaa tai älkää, mutta kaksikko hoksaa, että joku tappaa ihmisiä urbaanien legendojen tavoin.
Ja tämähän on ihan karsea. Mutta ihan loistava. Mä en muista milloin olen nähnyt tämän ensimmäisen kerran, monta monta vuotta sitten joka tapauksessa, joten se leffan "yllätysmomentti" on ehtinyt hävitä jo ajat sitten. Loppu tässä on vähän nääh, liian liioiteltu ja överöity mun makuun, mutta jotekin mulla on fiilis, että kyllä mä tämän vielä joskus uudestaan katson, legenda on legenda :D
Game Night (IMDb 7,0)
Tässä on nyt kuulkaas komedia, jota aion suositella teille heti kättelyssä ilman mitään pohjustavaa tekstiä. Jos haluatte katsoa viihdyttävän ja hauskan komedialeffan yksin tai seurassa, suosittelen tätä. Itse aluksi erehdyin luulemaan tätä joksikin pelielokuvaksi, siis että mukana on jotain pokeriturnausta tai jotain muuta, mistä en ymmärrä tuon taivaallista. Ei onneksi, vaan kyse on palon maanläheisemmästä ja helpommin lähestyttävästä peli-illasta - ainakin siihen asti kunnes päähahmopariskunnan peli-illan järjestysvuoro siirtyykin tuhlaajapoikaveljelle, kuka pistää kovempia panoksia pyttyyn murhamysteerin voimin. No, siinähän käy sitten pari hassua sattumaa ja väärinkäsitystä ja hupsansaa, peli-illasta tuleekin odotettua vauhdikkaampi. Jos joku on nähnyt leffan Date Night, tietää vähän mitä on luvassa.
Leffan pääosassa nähdään mm. oma lempparini Rachel McAdams ja ties kuinka monesta komediasta tuttu Bateman. Mun mielestä tiimi toimii ja leffa oli paaaljon odottamaani parempi - ehkä siksi nämä melko laveat suosittelut. Mutta tuntuu, että suurin osa tämän päivän komedioista on sellaista täysin ääliömäistä päihteillä, kehon eritteillä ja seksillä sekä kaiken kukkuraksi kehnoilla roolituksilla ja henkilöhahmoilla täyteen tupattua suoranaista paskaa. Ja olihan tämäkin snadisti sitä samaa sorttia, mutta hyvän maun rajoissa, oikeasti hauskasti ja niin, että mielenkiinto pysyi mukana. Just tämän kaltaista komediaa minä arvostan.
Jos vertaa keskenään joitakin aiempia leffakuukausia ja tätä, oli tämä selkeästi keskiarvoltaan tasokkaampi kuin monet. Mukaan mahtuu peräti kaksi elokuvaa, joita suosittelen: Three Billboards Outside Ebbings, Missouri sekä Game Night.
Mites te, onko näistä tullut katsottua joku pätkä tai mitä leffoja olette ylipäätään katsoneet viime aikoina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti