Tämä loppuvuosi tuntuu olevan monelle tyypille aika stressintäyteistä aikaa, enkä yhtään ihmettele. On pikkujouluja ja muita juhlia, paniikkia joululahjaostoksista ja jouluvalmisteluista, asioiden aikatauluttamisesta ja mahdollisesti epäselvyyttä, missä ollaan ja kenen kanssa minäkin joulun välipäivänä. Ja no, ilmeisesti sen stressin saa kerättyä kasaan oikeastaaan mistä tahansa, varsinkin näin lähellä joulua.
Itselle joulu ei ole mitenkään merkittävä juhla eikä tapahtuma, eikä meillä siihen liity minkäänlaisia perinteitä, mutta olen huomannut, että se sellainen ympärillä lelluva kiire ja stressi on tarttunut vähän aika paljon itseenikin ja tuntuu, että olen stressannut viime aikoina ihan olemattomista jutuista - sellaisista, joista en välttämättä muuten niin välittäisi.
Eli mitä jos kaikki relattaisiin vähän, hellitettäisiin siitä to do -listasta pikkuiseksi aikaa ja kun istahdetaan alas, niin katsotaan hyvillä mielin vaikka jakso lempparisarjaa (ilman puhelimen läsnäoloa) tai ystävän kanssa jutellessa kävisikin läpi muita kuulumisia, kuin niitä juttuja, jotka ovat vielä tekemättä tai keelle lahja vielä ostamatta. Stressi ja kireys tarttuu, kun niitä on huomattava määrä lähiympäristössä ja silloin kenelläkään ei ole kivaa.
Ei kukaan stressaa tällä tavalla heinäkuussa hellepäivänä kesäterassillakaan, joten annetaan itsellemme olla lupa yhtä vapautuneita nyt kuin silloinkin - perinteisen joulusiivouksen voi ihan hyvin jättää tehtäväksi joulun jälkeenkin, jos aika ei yksinkertaisesti riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti