Be kind. Always.

Carry out a random act of kindness, with no expectation of reward, safe in the knowledge that one day someone might do the same for you. Princess Diana

Tänään haluan sanoa muutaman sanan ystävällisyydestä ja kiltteydestä. Asioista, jotka on meille joka päiväisiä ehkä vähän itsestäänselvyyksiä, mutta jotka tuppaavat unohtumaan liian usein niin lähimmissä ihmissuhteissa kuin kanssakäymisessä täysin vieraiden kanssa. Mielestäni hyvä nyrkkisääntö on, että jos ei tiedä miten olla tilanteessa, tai miten käyttäytyä, ole ystävällinen. Ole avuksi. Toisten huomioiminen on pitkällä juoksulla paras asia, minkä itselleen voi tehdä.

En itse ole koskaan kokenut olevani erityisen mukava ihminen. Varsinkaan, mitä aikuisemmaksi olen tullut. Enemmänkin vähän sellainen v-mäinen akka, joka ei jaksa kiinnostua, ellei kyse ole jäätelöstä tai jostain Netflix -sarjasta. En ole järin puhelias tyyppi, enkä osaa ilmaista itseäni parhaiten verbaalisesti. Ehkä tästä syystä varsinkin itselleni jää mielikuva, etten osaa koskaan sanoa mitään oikein tai niin, että se auttaisi, helpottaisi tai piristäisi vastapuolta jollakin tasolla. Sympatisoiva ynähdys tai hymähdys tuntuu olevan paras, mihin pystyn.

Mutta onneksi, vaikka sanat ovat supertärkeitä, on teot vielä tärkeämpiä. Sanat eivät merkitse mitään, jos ei toimi niiden mukaisesti. 

Itse koen, että mukavuudenhalu on päällimmäisin seikka, miksi niin monesti tulee kieltäydyttyä avusta tai puuttumasta johonkin asiaan. Oma mukavuudenhalu. On omat arkiaskareet, murheet ja stressit ja kun siihen päälle pitäisi vielä välittää jonkun toisen asioista, tuntuu paremmalta vaihtoehdolta sulkea silmät ja korvat ja jatkaa matkaa. Mä olen tehnyt tätä monesti ja joka kerta siitä on jäänyt paha maku suuhun, vähän huono omatunto. Että olinpa jälleen huono tytär, ilkeä sisko tai laiska ystävä. Ja sittemmin olen päättänyt, että vaikka se veisi omaa aikaani (joka ei muuten todellakaan ole niin kallista, ettenkö sitä voisi käyttää), niin ystävällisyydelle ja toisen tarpeille on aina aikaa, kun ne pysyvät kohtuuden rajoissa (toisen ihmisen kiltteyden hyväksikäyttö on sitten asia aivan erikseen eikä tämä teksti liity sellaiseen ilkeilyyn millään tavalla). Ja sitä paitsi ystävällisyyteen ei ole olemassa mitään ohjekirjaa, tietynlaista sääntöä. Ystävällisiä tekoja voi toteuttaa pyyteettömästi omien kykyjensä mukaan.

Jostain syystä ihmiset kokevat minut tosi avuliaana ja epäitsekkäänä ihmisenä (tai näin mulle on monesti sanottu, tai annettu ymmärtää), vaikka en itse varsinaisesti koekaan sellainen olevani. Mutta teen hurjasti töitä sen eteen, että olisin parempi tyyppi kaikin puolin - enkä nyt tarkoita mitään ylilyöntejä, vaan normaaleja asioita arjessa, joista toki suurin osa luonnistuu ihan ilman ponnisteluja. Ja suurin osa tulee ihan luonnostaan, kun on kyse ihmisistä, joista välittää. Kyse on siitä, että haluaa tehdä toisen elämästä ja arjesta mieluisempaa, ja se onnistuu ihan pikkujutuilla. Kysymällä mukaan johonkin, kysymällä ihan vaan kuulumisia, tarjoamalla kahvit, auttamaan jossakin askareessa - mitä tahansa. 

Ja vaikka joku saattaa ajatella, että olemalla ystävällinen jollekin toiselle, tekee tavallaan itsekkään teon, koska auttamalla toista saa itselleen paremman mielen, on mun mielestä vääristynyt tapa ajatella. Niin hyviä ihmisiä, että auttaisi toista ihan hyvää hyvyyttään (ellei kyse ole jostain tien neuvomisesta tai vastaavasta) ilman omia taka-ajatuksia, on varmaan aika vähän. Eikä taka-ajatuksilla tarvitse tarkoittaa mitään pahaa, vaan kuten koko postauksen ensimmäisessä lauseessa sanotaan: tekemällä hyvää tavallaan turvautuu ajatukseen, että joskus tulevaisuudessa joku toinen on valmis tekemään hyvää sinulle. Ja siihenhän koko ystävällisyyden ydin perustuukin: tekemällä hyvää luot hyvää ilmapiiriä, ja hyvässä ilmapiirissä ihmiset ovat entistä myöntyväisempiä tekemään epäitsekkäitä ratkaisuja. Eikä siitä kannata olla katkera, jos joku ei ymmärrä tehdä vastavuoroisesti jotain hyvää sinun eteesi - kyllä se hyvä karma joskus palautuu, tavalla tai toisella.

Haluan kannustaa kaikkia olemaan enemmän läsnä kaikissa ihmiskohtaamisissa. Kuten omalla kohdallani - aina ei tarvitse osata sanoa kaikkea. Riittää, kun kuuntelee, ja toimii sen pohjalta. Avainkysymyksillä, kuten "mitä minä voin tehdä asian eteen", "miten voin auttaa", "voisinkohan tehdä jotakin ilahduttaakseni toista", pääsee aika pitkälle. Tehdään maailmasta kivempi paikka pienillä asioilla ja eleillä.