26.4.2020

Koronakevään yllätyssynttärit

Aiemmin tällä viikolla järjestettiin yllätyssynttärit ystäväpiirimme yhdelle jäsenelle. Tai yllätys ja yllätys, asianomaiselle ilmoitettiin ennen synttäriviikkoa iltapäivä, mihin ei saa varata mitään erikoista ja pitää pukeutua kivasti - ei siis kotirytkyihin. Vaikka kotonahan oltiin - juhlapaikaksi valikoitui yksi kodeistamme ja paikalla meitä oli neljä, kuten rajoituksiin kuuluukin. Työn puolesta vietetään aikaa yhdessä muutenkin, joten pidettiin juhlat samalla pienellä porukalla, vaikka toki synttärisankarin puolesta harmitti, ettei voinut järjestää isompia kemuja. Mutta ajat ovat mitä ovat, ja siitäkin huolimatta saatiin aikaiseksi kivat juhlat! 

karanteenisynttärit2_edited karanteenisynttärit_edited karanteenisynttärit4_edited karanteenisynttärit3_edited

Tarjoilusta vastasi kaikki paitsi itse sankari - tarjolla oli lohisalaattia, päärynä-vuohenjuustopiirakkaa, keksejä ja sipsiä sekä tietysti kakku, joka oli allekirjoittaneen vastuulla ja pyrin tekemään siitä päivänsankarin näköisen. Tarjoilut oli superhyviä! Kyytipoikana oli matala-alkoholista mansikkakuoharia ja kivennäisvettä. Annettiin totta kai vielä lahja, joka piti sisällään mm. lisää kuoharia sekä lahjakortin Zalandolle.

Itse rakastan yllätysten ja juhlien suunnittelua ja olen joskus miettinytkin siitä jonkinlaista uraa itselleni - en tosin tiedä miten ja milloin, ei ehkä koskaan, mutta ainakin se on kiva "harrastus". Tämäkin toi kivaa vaihtelua kaiken tämän korona-kevään keskelle, vaikka suunnittelu ja toteutus pitikin tehdä melko minimaalisesti. Koristeet löytyi pikkurahalla Tigerista ja Tokmannilta, toki fiksuinta olisi ollut tilata ne netistä, mutta aikataulusyistä se ei ollut mahdollista (lähinnä Postin takia, itselleni on tilaamani paketit tulleet kyllä ajallaan mutta tuttavapiirissä on myöhästymisiä ollut rutkasti)

Joka tapauksessa oli superkiva ja rento tiistai-iltapäivä ja halusin jakaa siitä muutamat tunnelma ruokakuvat tännekin :)

25.4.2020

On siis kevät

... minkä huomasi kyllä tänään aamulla oikein kunnolla suhteellisen rajujen allergiaoireiden muodossa. Vaikuttavia tekijöitä saattaa olla toki muitakin, muina aamuina kun en ole herännyt noin tukkoisena ja oireilevana, koko yleisfiiliskin on aivan väsähtänyt ja aivot tuntuivat aiemmin aivan puuroisilta - onneksi muutama allergialääke kohensi olotilaa! Silti tälle päivälle suunnittelemani kotitreeni ja reipas lenkki saattavat jäädä välistä, ainakin sen treenin osalta. Ulos on näin koiranomistajana joka tapauksessa pakko mennä, vaikka tuon muutaman päivän päästä 15-vuotta täyttävän papparaisen kohdalla ei enää varsinaisesti lenkkeilystä voi puhua...
Ja tässä voisi heikkohermoisempi olla jo sitä mieltä, että nyt on se korona iskenyt, mutta monen monta vuotta näiden allergiaoireiden ja kaiken siihen liittyvän kanssa eläneenä osaan onneksi tunnistaa omasta mielestäni aika tarkasti oireet ja hoitaa niitä sen mukaisesti, eli syytä turhaan panikointiin ei synny :) Muistakaahan te muutkin, että nyt näinä aikoina ilmaantuvat oireet saattavat hyvinkin olla allergiaa, oireiden kirjo on siinäkin aika laaja eikä aina välttämättä tarkoita aivastelua ja silmäoireita! Kotilääkäri kuittaa, hahah.

IMG_5695_edited IMG_5683_edited IMG_5669_edited IMG_5691_edited 
Tämän viikonlopun olen vapaalla, niin kuin se näin osa-aikaisesti lomautettuna paremmalta kuulostaa. Mitään ihmeempää ei ole luvassa suoratoistopalvelujen kuormittamista ja leivonta- ja ruuanlaittojuttujen lisäksi. Eilen itse asiassa teinkin jo pitsaa ja tänään aamusta (niistä kaameista allergiaoireista huolimatta) pekaanipiiraan

Ensi viikolla on vappu ja mua vähän harmittaa, että nyt se menee näissä olosuhteissa, vappu kun on yksi mun lempparijuhlista. Olisi ollut ihana heittää juhlat pystyyn, mutta tämän hetken haaveisiin kuuluu itseasiassa vaan jostain ravintolasta tilattu vappukassi sekä pullo hyvää kuohuvaa tai viiniä kotioloissa. Ilmapallotkin saanee jäädä kauppaan.
Enkä tiedä miksi mun pitää itseäni kiusata näillä toteamuksilla, varsinkin kun olen toistanut ne about sata kertaa, mutta viikon päästä olisi ollut alkuperäisten suunnitelmien mukaan lähtö Mallorcalle viideksi päiväksi äitini kanssa, mutta tosiaan, matka jäi nyt sekin toteutumatta. Tähän osasin suhtautua jo samalla kun edellinen reissukin peruuntui, mutta ajatus turkoosista merestä ja hiekkarannoista ja lämpimämmästä ilmanalasta tuntuvat menetettyinä silti kurjilta. Loppujen lopuksi kuitenkin pieni paha, lentolipuistakin pitäisi saada suurin osa takaisin. 

Loppujen lopuksi kaikki hyvin siis, mutta kaikki on nyt jotenkin niin tasaista, että tuntuu päivien sulautuvan yhteen. Sehän on sinänsä se ja sama - aika menee eteenpäin joka tapauksessa eikä mikään pysähdy täysin, vaikka itse vähän hitaalla kävisikin. Ja koska mihinkään ei tosiaan ole kiire, niin miksipä sitä pitäisi sitten edes juosta?

17.4.2020

170420

Mukavaa viikonlopun alkua! En kyllä tiiä kuinka monelle teistä sillä on merkitystä, että on perjantai - kuulemani mukaan monella tuppaa menemään viikonpäivät ihan sekaisin. Ja perjantai-ilta ei pidä sisällään mitään erikoista, kotona ollaan tämäkin ilta.
Kaikkien mahdollisten suoratoistopalveluiden tuijottamisen sijaan päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tulla päivittelemään tänne kuulumisia - siitä hupaisasta faktasta huolimatta, että niitä varsinaisia kuulumisia ei kovin paljon ole... 

11

Aloitetaan tällä kuvaparilla. Vasemman puoleinen lounasruokakuva menee tosin niinkin pitkälle kuin maaliskuun puoliväliin - siihen kaikista kaaottisimpaan viikkoon, kun joka päivä päätettiin uutta ja lisää. Meillä oli tuolloin töissä palaveripäivä ja tiedettiin kaikki jo tuolloin, että ravintolat sulkevat ovensa jossakin vaiheessa, joten päätettiin käydä vetäisemässä vielä viimeinen lounas yhdessä. Kuulostaa dramaattiselta, mutta totuushan tuo :D
Toisessa kuvassa itse väsäämiäni brucetta-leipäsiä, jotka on sairaan hyviä! Valmistus on suhteellisen helppoa ja nopeaa: ensin valmistetaan yrttiöljy valkosipulista, oliiviöljystä ja halutuista mausteita. Sitten leikataan tomaatit ja sipulit hienoksi kuutioksi ja yhdistetään ne keskenään. Leivät voidellaan yrttiöljyllä, jonka jälkeen uuniin pahtumaan noin 10 minuutiksi (asteita saa olla joku 175 suurinpiirtein), jonka jälkeen tomaatti-sipuli-sekoitus kasataan leipien päälle. Murustin päälle vielä mozzarellaa, ja ahh, niin hyvää!

Pieni vinkki muuten tähän väliin: mozzarella on todella helposti pilaantuva tuote. Nimimerkillä sain aiheutettua itselleni pienimuotoisen ruokamyrkytyksen taannoin, kun käytin mozzarellaa, jossa kylmäketju ei ollut täysin eheä kaupan ja kodin välillä... eli suosittelen olemaan tarkka! 

14

Pojat ♥ Oma harmaapartani täyttää reilun viikon päästä 15 vuotta! Hän ansaitsisi kunnon bileet, mutta harmiksi tilanne on mikä on, ja juhlitaan hyvin pienellä porukalla - olettaen, että mitään ikäviä yllätyksiä ei ennen sitä tule (tätä sanoin jo vuosi sitten...) 

12

Olen muutaman viikon aikana ehtinyt muutaman kakunkin leipomaan! Keltainen kakku on herkullinen mango-passionjuustokakku ja toisessa kuvassa näkyy gluteeniton ja maidoton porkkanakakku sekä pieni vilaus Daim-juustokakkua. Koska leivon edelleen aika lailla omasta päästäni ilman varsinaisia reseptejä, en muista läheskään aina kirjata ainesosia ja määriä ylös, mikä helpottaisi reseptien julkaisemista pitkään jälkikäteenkin. Ehkä voisin yrittää tsempata tämän asian kanssa. 

13

Lomalla ehdin siivota kotiakin hieman enemmän, mutta vasemman puoleisen keittiökuvan uusi pöytä saapui itse asiassa vasta eilen. Sen paikalla oli aiemmin paljon isompi ja heikkorakenteisempi pöytä, jonka ääressä ei tehnyt mieli istua. Nyt nurkkauksesta tuli jotenkin paljon viihtyisämpi ja käytännöllisempi ja tuohon voisi istua yksin aterioimisen lisäksi tekemään kaikenlaisia muita juttuja!
Toinen kuva on makkarista, sain nimittäin äidiltäni aivan ihanat Vallilan lakanat ja ne pääsi käyttöön heti. Kuinka keväinen fiilis noista tuleekaan! 

15

Tämä kuvapari on vähän random, muttei anneta sen häiritä! Aamuinen kuva on tältä aamulta. Vaikka töitä on vähemmän, niin aikaisia aamuja valitettavasti ei, hahha. Jostain syystä mulla menee niin, että kun on pakko herätä aikaisin, juurikin vaikka töihin, on herääminen monesti työn ja tuskan takana. Kun taas vapaapäivänä mielelläni herään aikaisin, että ehdin tehdä mahdollisimman paljon kaikkea. Kai tämä on joku alintajuntainen juttu.

Toisessa kuvassa testaamiani kevään uutuusjuomia, joita on itse asiassa testattu reilusti enemmänkin, mutta näistä nyt oli tämmöinen kuvamateriaali olemassa. Persikan makuiselle zerolle en lämmennyt siinä määrin, että sitä uudestaan ostaisin. Crowmoorin Vodka Spritz oli tässä maussa ihan ok, mutta sarjan toinen, marjainen juoma ei ollut mistään kotoisin. Tämänkin kohdalla kyllä miettisin ostopäätöstä. Sen sijaan Happy Joen omenankukkainen uutuus oli pirteä ja viehättävä, omena oikein pureva ja kukkainen sivumaku hetken maistelun jälkeen yllättävän hyvä. Ostaisin uudestaan, ja pullokin on supersöpö!


Näiden juttujen lisäksi olen yrittänyt lisätä liikunnan määrää, nyt kun töissä tulee oltua lyhyempiä vuoroja ja näin ollen kulutusta tulee vähemmän ja sitä kautta energiaa liikunnan harrastamiseen ylipäätään jää. Olen pyrkinyt lenkkeilemään ja kotona olen tehnyt erilaisia lihaskuntotreenejä Youtuben videoiden avustuksella. Nyt takana on pari "lepopäivää", mutta huomenna lauantaina on vapaa ja ajattelin kehitellä jonkinlaista treeniä.
Ja totta kai olen katsonut Netflixiä ja Viaplayta. Meillä on vielä HBO Nordic:kin, mutta sieltä en ole hetkeen katsonut mitään. Netflixistä olen katsonut leffoja (mm. nostalgisoinut Twilight -saagan parissa ja kokenut siitä monenlaisia ajatuksia) ja Gilmoren tyttöjä, Viaplaylta puolestaan leffoja sekä Lostia ja Blacklistin 7.kautta. 

Miten teillä menee?

5.4.2020

Lomalla

Neljäs lomapäivä alkaa olla voiton puolella. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan eikä korona olisi pilannut about kaikkea, niin olisin tällä hetkellä Italiassa Garda -järvellä. No mutta, nämä asiat ovat itseä suurempia eikä ne valittamalla muutu.
Päivät on menneet nopeasti ja olen yrittänyt täyttää niitä erilaisilla jutuilla liikunnasta siivoamiseen. Ja eri suoratoistopalvelujen kulutuksella. Olen katsonut lähinnä sarjoja, mutta ajattelin jonakin päivänä ottaa tavoitteeksi muutaman elokuvan. 
Sosiaalisia kontakteja tulisi välttää, mutta voin kyllä ihan rehellisesti myöntää, että olen kyläillyt ystävän luona. Itse asiassa tällä viikolla niin monta kertaa, että siellä vietetty aika on varmaan aika lähellä kotonakin vietettyä aikaa. Muutoin mun sosiaaliset kontaktit on olleet aika vähäisiä, niin kuin pitääkin. Mutta ei mulla ole sen enempää puhua tästä asiasta - jokainen tekee niin kuin tekee oman harkintakykynsä puitteissa ja vaikka moni on kärkäs arvostelemaan toisten toimia, niin mun mielestä se on hieman turhaa jeesustelua. 

IMG_5555_edited IMG_5560_edited IMG_5554_edited IMG_5562_edited

Joka tapauskessa vaikka tässä on erilaisia rajoituksia, töitä on vähemmän (loman jälkeen siis) ja tulevaisuus on kaikin puolin vähän hatara ja tietysti päälle vielä se pelko mahdollisesta sairastumisesta. Silti tässä hetkessä elämisessä on jotain rauhoittavaa - suunnitelmia ei oikein voi tehdä ja täytyy ihan eri tavalla keskittyä nykyhetkeen, koska se on ainoa mitä on. Omaa aikaa on yhtäkkiä paljon enemmän - minulla siis ainakin, tilanne on varmasti etenkin perheellisillä ihan eri. Oma aika tulee tarpeeseen ja toivon ja uskon, että kaikesta huolimatta vaikutukset ovat enemmän positiiviset kuin negatiiviset, henkilökohtaiselta kannalta siis.

Nyt vaan toivon, että kevät tulisi supernopeasti, saataisiin väriä ja lämpöä ♥ En edelleenkään osaa sanoa, saanko herätettyä tätä blogia eloon mitenkään kummallisemmin tämän kevään aikana, mutta paineita en aio siitä ottaa. Haluaisin herätellä sellaisia harrastuksia, jotka ovat olleet katkolla paljon pidempään, kuten vaikkapa piirtäminen ja maalaaminen, sekä lukeminen ja leivonta.

Ihanaa keväistä uutta viikkoa kaikille, sekä tsemppiä tähän uuteen arkeen (tai eihän se monelle kovinkaan uusi juttu enää ole)