Pumpkin Pie eli kurpitsapiiras on vahva osa yhdysvaltalaista ruokaperinnettä ja se kuuluukin etenkin näin halloweenin alla moneen juhlapöytään. Juuri tästä kyseisestä piiraasta on myös lähtöisin miltei joka paikkaan tungettava pumpkin spice, joka ei siis suinkaan ole mikään yksi mauste, vaan mausteseos eri mausteista. Mä olen jo muutaman vuoden halannut kokeilla tämän piiraan leipomista ja vihdoin sen tein! Netti on pullollaan erilaisia versioita niin mausteseoksesta kuin itse piiraastakin, mutta mä halusin mahdollisimman simppelin reseptin, kurpitsa kun on aika vieras raaka-aine itselleni.
Rakenteeltaan ja maultaan tämä on hyvin sellainen porkkanakakkumainen, tällä reseptillä toteutettuna siis. Itse kurpitsa ei maistu läpi mitenkään, joten sitä on turha pelätä. Hieman jännä "sivumaku" tuosta pumpkin spicesta jää, koska siihen on käytetty mausteita, joita ei normaalisti omasta kaapista ole löytynyt, mutta muutaman palan syötyäni (huom. ei peräkanaa :D) ainakin oma suu jo tottui. Ja mä laitoin tähän vielä reilun kerroksen tuorejuustokuorrutetta kuten porkkanakakkuunkin, joten se jo itsessään tekee tästä aika hyvää, heh!
Pumpkin Spice
3 rkl jauhettua kanelia
2 tl jauhettua inkivääriä
2 tl jauhettua muskottipähkinää
1½ tl maustepippuria
1½ tl neilikkaa
Sekoita mausteet tasaisesti sekaisin keskenään. Huom! kanelia tulee ruokalusikallisia, muita mausteita teelusikallisia. Itsehän en tätä ensin huomannut ja mietin, kun oli jotenkin tujun oloista ja tuoksuista.... eli kanelia siis runsaasti! :) Mie tein tätä myöskin kaksinkertaisen annoksen heti, koska ajattelin olla tuottelias ja kokeilla tehdä jotain muutakin tämän mausteseoksen ympärille.
Kurpitsapiiras
3 kananmunaa (tai 4, jos kovin pienikokoisia)
2 dl ruokosokeria (tavallinenkin käy)
n. 4 dl kurpisasosetta (itse käytin myskikurpitsaa)
1 dl öljyä
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 tl pumpkin spice -mausesekoitusta
päälle:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl tomusokeria
Aloita piiraan valmistus keittämällä kurpitsa lähes kypsäksi. Tämä kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, sillä kurpitsa kypsyy aika kauan, kannattaa siis valita mahdollisimman pienikokoinen kurpitsa, se riittää mainiosti tähän reseptiin. Jos kotoa ei löydy tarpeeksi isoa kattilaa, missä kurpitsan saisi kypsennettyä, oletan että kurpitsan raastaminen samalla tavalla kuin porkkanakakussa porkkana raastetaan, on ihan toimiva ratkaisu myöskin. Kun kurpitsa on jäähtynyt, halkaise se pitkittäin kahtia, poista siemenet (kannattaa ottaa talteen jos käyttöä niille löytyy) ja lusikoi hedelmäliha pois. Ei tarvitse erikseen soseuttaa.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää joukkoon kurpitsasose sekä öljy. Yhdistä kuivat aineet sekä mausteet ja lisää joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Voitele kakkuvuoka ja kaada taikina siihen. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja valmista sitten kuorrute: vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri kuohkeaksi massaksi ja levitä sitten piiraan päälle.
Oletteko te syöneet koskaan kurpitsapiirasta ja mitä tykkäsitte? Tämä oli tosiaan itselleni ensimmäinen kerta ja kyllä uskoisin tämän tulevan joka syksyisiin leipomuksiin tästä lähtien!
Tätä pitäisi kyllä kokeilla itsekin, mä kun olen aina ihmetellyt kurpitsaa piiraassa :D Kurpitsalla on sinänsä tosi vahva maku, niin sitä vaan olettaa, että syö kurpitsaa kakun muodossa, eli positiivinen ylläri kuulla, ettei se sittenkään maistu!
VastaaPoistaEi se ainakaan mun mielestä :D Kurpitsa on jotenkin tosi vieras raaka-aine ja jotenkin sellanen fiilis, että vasta viime vuosina on alkanut ilmestyä noihin lähikauppoihinkin niitä myyntiin näin syksyisin. Tai ainakin tossa keskustan s-marketissa oli ainakin neljää eri lajiketta, myskikurpitsaa oon joskus aiemmassa duunissa joutunut käsittelemään niin ihan sen perusteella valitsin sen! :D Monissa amerikkalaisissa ohjeissa on käytetty jonkinlaista kurpitsasäilykettä, no, ihan semmosia ei taida omasta lähimarketista löytyä... mutta joo, tää oli samalla jotenkin tosi miedon makuinen, mutta samalla aika voimakas. En mie osaa selittää! :) Mutta rohkeesti vaan kokeiluun!
Poista