26.11.2016

11 sarjavinkkiä

Tähän aikaan vuodesta tekee mieli käpertyä peiton alle ja katsoa jotain hyvää sarjaa, useimmiten monta jaksoa putkeen ja jotain hyvää syöden. Ajattelin jakaa omat lempparini, vaikka nämä eivät varmasti blogiani seuranneille yllätyksenä tulekaan. Mun makunihan on tv-sarjojen suhteen vähän omanlaisensa ja en ole esimerkiksi ikinä koskaan katsonut yhden yhtäkään Frendit -jaksoa kokonaan (kyllä, luit oikein) mutta ehkäpä tästä löytyy silti tärppiä jollekin!


Supernatural (IMDb 8,6)
Netflix-pirulainen meni tosin poistamaan sarjan siellä olleet 8 tuotantokautta kokonaan, joten sitä kautta tätä sarjaa ei valitettavasti voi katsoa. Tiivistetysti sarja kertoo veljeksistä, jotka metsästävät yliluonnollisia otuksia ja taistelevat pahuutta vastaan yrittäen samalla pysyä itse hengissä ja järjissä. Veikkaan, että monen korvaan tämä sarja kalskahtaa vähän kornilta ja typerältä, mutta tää on itse asiassa toinen omista all time favoriteista. Vaikka yliluonnollista vastaan taistellaankin, sarja ei ole erityisen pelottava ja noh, ei nyt sangen realistinenkaan, mutta viihdyttävä ja yllättävän hauska. Lisäksi Dean Winchester on ehkä mun unelmamies. Sarjassa poikkeavaa muihin tv-sarjoihin on hyvinkin vähäiseksi jätetty suhdesäätö ja seksuaalisuus, mikä on omalla tavallaan aika mukavaa vaihtelua. Kausia tässä taitaa olla tähän mennessä 11 tai 12, joten jos kaipaa sarjaa, joka ei ihan lopu kesken, niin tästä kannattaa alottaa. Saving people, hunting things. The family business.

Gilmore Girls (IMDb 8,1)
Toinen mun ehdottomista suosikeista! Sinänsä hassua, että lempparini ovat toisistaan ihan täysin erilaisia. Tämä sarja kertoo tiivistetysti äidistä ja tyttärestä ja heidän läheisistään, ystävistään ja naapureistaan Stars Hollow -nimisessä pienessä kaupungissa. Sarja on sympaattinen kasvutarina monenlaisten ihmissuhteiden siivittämänä. Sarjaa voisi kuvailla maanläheiseksi ja herttaiseksi ja vaikka se onkin jokseenkin hitaasti etenevä ja tapahtumat eivät ole mitään sarjatuliammuntaa, henkilöhahmot ovat niin mainioita ja dialogi usein niin mielukuvituksellista, hauskaa ja sarkastista, että mielenkiinto pysyy yllä, sarja tempaisee mukaansa aika helposti. Sarjasta ilmestyi juuri Netflixiin uusi tuotantokausi, noin 10 vuotta viimeisen tuotantokauden jälkeen. En ole itse vielä uusia jaksoja katsonut, mutta ne ovat varmasti yhtä ihania!


True Blood (IMDb 7,9)
Kaikki lähtee siitä, kun ajatuksia lukeva Sookie tapaa vampyyrin. Tässä maailmassa vampyyrit eivät ole enää mikään salaisuus, vaan ovat tulleet ulos kaapista ja kulkevat muun ihmismassan mukana keinotekoisen veren avulla, joten heidän ei ole enää pakko listiä väkeä saadakseen ravintoa. Sarja ei vilise pelkästään vampyyrejä, vaan ties minkälaisia yliluonnollisia otuksia. Juonenkäänteitä riittää ja sarjassa on ainakin omasta mielestä hyvin vahva omaleimainen tuntuma ja tarkoitettu selkeästikin aikuisempaan katsojakuntaan. Ehkä vähän hassua, mutta jollakin tavalla näistä genren sarjoista uskottavin - tämä voisi jollakin tapaa jopa olla totta.

Sons of Anarchy (IMDb 8,6)
En oikeastaan muista, mistä sain kimmokkeen alkaa seuraamaan tätä sarjaa, koska kaikkineen se on aika epäminua. Kuitenkin ensimmäisen tuotantokauden katsottuani halusin nähdä toisen. Ja kolmanneen. Ja niin edelleen. Sarja keskittyy Charming -nimiseen kaupunkiin ja sarjan nimen mukaisesti Sons of Anarchy -nimiseen moottoripyöräkerhoon, jonka keskiössä on Jax, nuori ja anarkistisen luonteenomaava mies, joka yrittää tasapainotella oikean ja väärän keskellä, rikoksen ja rakkauden, isyyden ja moottoripyöräkerhon välillä. Kerho on elämäntapa, ei harrastus. Sarja on aika rankka ja väkivaltainen, ja realistisuus tekee siitä oikeastaan vielä raadollisempaa. Tätä ei kannata katsoa, jos ahdistuu helposti. Tämä on kuitenkin tosi hieno, vaikka jokseenkin surullinen tarina.


The Vampire Diaries (IMDb 7,8)
Sarjana hyvin paljon jotenkin "kaupallisempi" ja "teinimpi" kuin edellä mainittu True Blood, mutta siitäkin huolimatta aika hiton koukuttava. Elena tapaa mystisen Stefanin ja saa pian tietää, että tämä ja hänen ilkeä veljensä Damon ovat vampyyreja. Pian myös Elena saa vihiä omasta mystisestä taustastaan. Sarja vilisee yliluonnollisia tapahtumia ja keskittyy pitkälti ihmissuhdejännitteiden ja kolmiodraaman ympärille ja lähes aina joku on pulassa - tähän todella koukuttuu, vaikka jossakin määrin tämä on vähän sellaista teinihömppähuttua. Tää on kuitenkin viihdyttävää ja jopa hauskaa (ahh, Damon Salvatore) katsottavaa, mukaan mahtuu myös koskettavia hetkiä. Uusimpia tuotantokausia en ole tästä nähnyt ja niiden katsominen jopa vähän mietittää päähenkilöä esittäneen Nina Dobrevin lähdettyä sarjasta 6. tuotantokauden jälkeen.

Suits (IMDb 8,7)
Onnekkaan sattuman kautta Mike Ross päätyy työskentelemään yhden New Yorkin parhaimman lakimiehen alaisuuteen. Ongelma tosin on, että Mikella ole laisinkaan alalle vaadittavaa koulutusta. Pitääkseen salaisuuden, parivaljakon on pidettävä tiukasti yhtä ja työskenneltävä tehokkaasti. Tämö draamasarja ei ole erityisen vauhdikas tai sillä tavalla mukaansatempaava, mutta se on älykäs ja viihdyttävä, hyvin erilainen ja niin sanotusti työkeskeinen sarja. Yli puolet sarjasta keskittyy asianajajatoimiston henkilökuntaan ja heidän edustamiinsa tapauksiin, jotka eivät suinkaan ole mitään jännittäviä murhatarinoita, vaan monesti yritystoimintaan liittyviä ja likaista peliä pelaavia rahamiehiä käsitteleviä. Kuitenkin, jostakin kumman syystä olen tykännyt sarjasta, vaikka se on ehkä tämän listauksen kaikista poikkeavin.

The O.C. (IMDb 7,5)
Vanha kunnon O.C.! Käsi ylös, kuka ei muka katsonut tätä silloin 2000-luvun alkupuolella?! Ja täähän oli ihan mahtavuutta silloin. Katsoin tämän jokunen aika sitten uudestaan ja pakko myöntää, että toimii se edelleenkin. Tää on monella tapaa hyvä: se on hauska että koskettava, henkilöhahmot on toimivia ja samaistuttavia ja kolmanneksi tää on myöskin hyvin sellainen sympaattinen down to earth -sarja, kaikki voisi olla totta eikä asioita olla paisuteltu erikoisemmin. Sarjassa tapahtuu ja onhan se monelta osin vähän hömelö ja ennalta-arvattava, mutta kuitenkin aika samaistuttava, vaikka keskiössä ökyrikkaat ihmiset ovatkin. Tää on musta esimerkiksi puolet parempi kuin Gossip Girl, jossa mun mielestä kaikki on viety vähän liian pitkälle, jotenkin liian laskelmoitu.

Bones (IMDb 7,9)
Mitä tapahtuu, kun sangen omaleimainen luustoon erikoistunut rikosantropologi ja vähän pöyhkeilevä FBI-agentti laitetaan samaan tiimiin ratkomaan murhia? Ainakin kasa keksiliäitä ja monesti myös suhteellisen ällöttäviä kuolemantapauksia. Sarja koostuu kuolemantapauksista ja niiden selvittelystä ja tietenkin henkilödynamiikasta. Dr. Brennanin rooli tuntuu aluksi lähes naurettavan kankealta ja hämää siten osakseen varsinkin ensimmäisessä tuotantokaudessa, mutta oikeasti yllätyin tästä sarjasta positiivisesti: se on mielenkiintoinen, kekseliäs siitäkin huolimatta, että jaksoja on ties kuinka paljon ja näin ollen murhia ja erilaisia tapoja kuolla on aika monta myöskin. Lisäksi tämä on kuitenkin yllättävän inhimillinen, hauska ja koskettava peräperää. Tästäkin on todella monta tuotantokautta, en ole katsonut kaikkia, mutta tämä on vähän niitä sarjoja, että perässä pysyy, vaikka jäisi useampikin jakso välistä.

Twin Peaks (IMDb 8,9)
Tää sarja lienee mun kolmanneksi lempparein. En tiedä mikä siinä on, mutta kaikki outo vaan vetää puoleensa. Ja sitähän tämä sarja on! Tapahtumat lähtee liikkeelle Laura Palmerin murhasta ja FBI:n saapumisesta. Hyvin pian agentti Cooper, joka muuten on mielestäni yksi tv-historian parhaimmista ja symppiksimmistä hahmoista, ymmärtää, että tapaus on kovin monitahoinen ja että kaupungissa on jotain kummallista. Se, mistä pidän tässä sarjassa, on juurikin se, että se on ihan omanlaisensa ja ajoittain niin kummallinen, että itsekään ei meinaa pysyä kärryillä. Se on ajoittain myös vähän ahdistava ja lähes pelottava outoine juttuineen. En tiedä mikä tilanne on uuden, kolmannen tuotantokauden kohdalla, mutta mikäli se joskus ilmestyy, täytyy se varmasti katsoa.

Buffy the Vampire Slayer (IMDb 8,2)
Liekö tämä kaikkien nykyisten vampyyrisarjojen äiti, mutta ainakin monta juttua on ihan varmasti täältä poimittu ja vähän kopioitukin. Tämä muistuttaa jollakin tasolla vähän Supernaturialia, mikä ei kuitenkaan ollut negatiivinen yllätys, koska no, se on niitä mun lemppareita. Ja niin ollen tykästyin tähänkin, koomisuudesta huolimatta. Buffy on siis nuori tyttö, jonka kohtalona on lahdata vampyyreita, demoneja ja muita pimeyden otuksia ystäväpiirinsä avustuksella. Sarjaa voisi kuvailla sanoin nostalginen ja surkuhupaisa, ysärivibat on aika hurjat varsinkin parilla ensimmäisellä tuotantokaudella ja toisekseen toteutus on tehty vähän kieli poskessa, mikä kannattaa ottaa huomioon sarjaa katsellessa, koska muuten sarja vaikuttaa vaan pöhköltä ja huonosti tehdyltä, mitä se ei kuitenkaan ole. Olen päässyt vasta neljännen tuotantokauden puoli väliin, mutta saanut silti naurettua ja tirautettua jopa pari kyyneltä.

True Detective (IMDb 9,1)
Mä en itse asiassa ole nähnyt tästä sarjasta kuin ensimmäisen tuotantokauden (ja toinen kausi on muutenkin irrallinen edeltäjästään), mutta tämä oli tosi positiivinen yllätys, sillä en edes tiennyt mitä odottaa. Kauden päätähtien, Woody Harrelsonin ja Matthew McConaugheyn roolihahmot ja -suoritukset on tosi onnistuneet. Poliisipari alkaa selvittää vuoden sisällä tapahtuneita omituisia murhia, johon tuntuu liittyvän uskonnollisia ja okkultistisia asiahaaroja. Sarja pyörii kahdessa eri ajassa, menneisyydessä, jossa he tekevät poliisitutkimusta ja nykyisyydessä, jossa heitä haastatellaan nykyisten poliisivoimien taholta. Tässäkin sarjassa on viittauksia yliluonnolliseen ja sellaiseen tuntemattomaan pahuuteen ja jollakin tavoin tätä voisi vähän verrata Twin Peaksiin, mutta ei kuitenkaan. Ensimmäiset pari jaksoa saattavat tuntua vähän jähmeiltä, mutta tunnelma tiivistyy kauden edetessä.

Löytyikö listauksesta yhtään entuudestaan tuttua tai omaa lempparia, tai alkoiko joku sarja kiinnostaa? Mä olen vähän sellainen valitsen itse omat sarjani -mimmi (koska no, mun maku on mitä on), mutta jos teillä on hyviä vinkkauksia, etenkin näistä kuluttamistani yliluonnollisuuksia sisältävistä tv-sarjoista, niin saa vinkkailla! :)

2 kommenttia:

  1. Ahhhh, näistä suurin osa on täyttä kultaa! <3 Mahtaakohan Buffya vielä löytyä Netflixistä... ;) Siinä on ehkä elämäni parhain sarja! Jos yliluonnolliset jutut kiinnostaa, niin Netflixin oma Hemlock Grove on täysi kymppi!!! Toinen mistä tykkäsin kovasti on Primeval, joskin siinä keskitytään ainoastaan yliluonnollisten/myyttisten olentojen nappaamiseen. Itseä kutkuttaa myös HBO:lla just alkanut Westworld, joka vaikuttaa superjännältä, mutta ei mene tosin ihan yliluonnollisuuden puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buffysta löytyy kaikki kaudet Netflixistä ainakin toistaiseksi :) Spin-off -sarjaa Angelia sen sijaan ei, mutta se oikeastaan mua kauheasi kiinnostakaan...
      Mie oon itse asiassa katsonut Hemlock Grovea muutaman kauden, mutta mä en jotenkaan päässyt siihen kunnolla sisälle..?! Enkä oikeen mieltynyt yhteenkään henkilöhahmoon, että varmaan siitä syystä jätin sen kesken... Noista muista en sen sijaan oo kuullutkaan, pitääpä laittaa korvan taakse! :)

      Poista