En tiedä, voiko Googlen hakuhistoriaa läpikäymällä saada kenestäkään minkäänlaista kuvaa tai käsitystä, koska ainakin mulla hakukone on päivittäisessä käytössä ja hakusanaa tulee käytettyä yhtä jos toista. Ajattelin, että tää vois kuitenkin olla hauska idea toteuttaa blogiin postauksena ja kirjasinkin ylös niitä randomeja hakusanoja, joita olen käyttänyt ja asioita, joista olen halunnut ottaa selvää. Kaikki tässä ei luonnollisestikaan ole, koska a) lista olisi jumalattoman pitkä b) ihan kaikkea en kuitenkaan halua tänne avoimesti kertoa ja myöntää :D Näiden myötä mahtavaa viikonloppua!
Prionitauti
Oikeastaan ensin googletin hullun lehmän taudin, mutta siitä innostuneena hain tietoa niistä kaikista. Hullun lehmän taudin googletin siksi, että se mainittiin sivulauseessa yhdessä Supernaturalin jaksossa ja jäi jostain syystä kummittelemaan mieleen. Vaikka olenkin biologiaa lukiossa lukenut kaikkien kurssien verran, on nämä mulle silti aikalailla hepreaa, mutta ahh, niin kiinnostavaa. Nyt tiedän mm. kaikkea kivaa nippelitietoa kurusta, eli naurutaudista!
Nantucket
Tämä piti googlettaa, koska se oli eräs tapahtumapaikka katsomassani elokuvassa ja siitä muistin, että tämähän mainittiin myös Gilmoren tyttöjen uusimmissa jaksoissa. Piti saada paikka kartalle ja tulipa samalla luettua muutenkin saaresta, joka muuten kuuluu Massachusettsin osavaltiolle.
Gotlanti
Jossain mainittiin tästä Ruotsiin kuuluvasta saaresta matkailumielessä ja päätin sivistää itseäni lukemalla paikasta ja mm. sen ainoasta kaupungista Visbystä. Selvisikin, että tää saattaisi olla ihan mielenkiintoinen ja varteenotettava matkakohde! Uusista ja itselleen vieraamista paikoista on aina kiva lukea, koska tulevaisuudessa osaa silloin matkoja suunnitellessa olla avoimempi vaihtoehdoille.
Bullet Journal
Luin tästä Colour Me -blogista ja tämä villitys on mennyt multa ihan ohi, mikä ei sinällään ole yllätys. Päiväkirjaa olen kirjoittanut viimeksi varmaan vuonna 2010 tai jotain siihen suuntaan ja kalenteria mulla ei ole käytössä ollut oikeastaan koskaan. Mun elämässä tapahtuu niin vähän, että kaikki on toistaiseksi pysynyt järjestyksessä omassa päässäkin ja en ole kokenut tarpeelliseksi purkaa luovuuttani mihinkään puuhakirjaan. Mut varmati toimiva idea ja tyyli monelle!
Refluksi
Mulla oli tuossa taannoin sellaista jännää paineen tuntua rintakehässä, sellaista, että ajattelin, ettei kyse edes voi olla mistään sydämeen liittyvästä, mutta piti leikkiä kotilääkäriä silti ja etsiä lääketieteen mahtavasta hakukoneesta Googlesta vähän osviittaa, mikä voisi olla kyseessä. Luin muutaman lauseen refluksista jostakin tuloksesta, ja hain sen. Oireet viittasivat siihen suuntaan, mutta en silti lähtisi vielä diagnoosia itselleni antamaan, suurinta osaa oireista mulla kun ei ole (muutamia muita tuon rinta/ruokatorvi alueen paineen tunteen lisäksi kylläkin). Jään seuraamaan tilannetta!
Olivia Culpo
Seuraan paria tyylitiliä Instagramissa ja tosi monesti etenkin tämän naisen juhlatyyliä esitellään niissä. Mulla ei ollut mitään hajua, mistä kyseinen mimmi on tuttu. Jossakin tuloksessa taisi näkyä näyttelijä, vaikka on ilmeisesti ollut mukana vain yhdessä elokuvassa pienessä sivuroolissa. Mut joku missi ja mallihan hän taitaa oikeasti olla!
Croatoan
Kuinka monen haun selitys saa alkaa sanoilla koska Supernaturalissa...? No, tämähän oli kyllä yhden kyseisen sarjan jakson nimi, mutta se viittaa 1500-luvun lopun brittiläiseen siirtokuntaan joka hävisi kuin tuhka tuuleen jättäen jälkeensä vain sanat "croatoan" kaiverrettuna puuhun. Vaikka mitään rationaalista selitystä ei ole löydetty, voi kaikelle olla ihan luonnollinen selitys, mutta itse tykkään tämän kaltaisista, vähäsen yliluonnolliseen karkaavista mysteereistä ja siksi halusin lukea lisää tästä aiheesta.
Fear The Walking Dead
Töissä oli puhetta työkaverin kanssa Walkind Deadista ja kysyin häneltä, mitä eroa sillä ja tällä fear -etuliitteellisellä sarjalla on, koska olen käsittänyt, että ne on kaksi eri asiaa. Työkaveri ei osannut vastata, joten pakkohan se oli googlettaa, että saan tämän huolenaiheen pois sydämeltä :D Walking Dead perustuu sarjakuvaan ja Fear The Walking Dead perustuu alkuperäiseen sarjaan, eli on tavallaan sen spin-off.
Chalupa Lahti
Voitin Facebookin arvonnassa (!!!) tänne lahjakortin, ja oli pakko tsekata, milloinkas se Trioon avautuva Chalupa aukeaakaan. Vasta helmikuussa, joten vielä ei pääse kokeilemaan! Tosin eipä se lahjakortti varmaan postissa aiemmin tulekaan...
Astianpesukone ei ota vettä
Siis kyllä, meidän astianpesukone ei toimi vieläkään :D Eihän se ole kun pari kuukautta ollut toimimatta... no mutta, koska oon tee se itse -nainen, niin piti googlettaa ongelma. Vastaus kyllä löytyi, mutta niin löytyi Lahden kodinkonehuollon numerokin ja soitin siihen. Maanantaina sieltä tulee joku ronkkimaan konetta ja antamaan tuomion! (Mainittakoon tähän nyt sitten vielä, että osaisin varmaan itsekin tehdä asialle jotain, mutta kone on niin hankalasti sijoitettu, että mieluummin annan ammattilaisen hoitaa asian, kyseessä on kuitenkin vuokrakämppä.)
PS. Kuvat tällä kertaa rakeisia, koska kävi perinteiset "kameran asetukset ei niin kohdillaan ja huomaan tämän vasta kun lataan ne koneelle". Mä alan melkein uskoa että vika on tuossa huulipunassa, aina kun laitan sitä niin ei meinaa kuvat onnistua millään! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti