Kun istun tässä pöydän ääressä, vähän väsyneenä
kahvikuppi kädessä ja lautasella ruisleipää, jonka päällä on paksu kerros mustapippurilla maustettua tuorejuustoa (mikä oli niin hyvää että sitä oli pakko ottaa lisää)
ja odotan milloin taivas räjähtää ja paksun ilman lävistäisi sadekuuro
niin kyllä minä mietin, että miten hyvin asiat voi olla.
Ja vaikkei olisikaan, niin toivottomuuden tunne tuntuu täysin vieraalta.
En tiedä, kuinka moni muu kokee tämmöisiä hetkiä, kun tuntee olevansa täysin zen koko universumin kanssa - niin että kaikessa tuntuu olevan joku järki ja tolkku, vaikkei olisikaan.
Tekee mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan ja ei kuitenkaan kumpaakaan
käydä lattialle maate ja kuunnella hiljaisuutta (mikä ei tosin onnistu juuri nyt koska astianpesukone pitää samanlaista ääntä pestessään, kuin käki kukkuu jossain kaukaisuudessa. Omalla tavallaan rauhoittavaa sekin).
Nämä hetket on mulle tärkeitä. Kun on jotain mitä odottaa, jotain mikä ehkä vähän pelottaakin, jotain varmaa ja samalla ei mitään varmaa.
Nämä hetket on tärkeitä, kun ne on juuri niitä oikeita hetkiä. Niistä hetkistä muodostuu mun tapa käsitellä asioita, nähdä maailmaa ja kerätä voimia.
Ja koska keitän parasta kahvia.
<3<3<3 !
VastaaPoista♥ :)
Poista