2.7.2017

Throwback Style: Heinäkuu


2012 

12

Nämä kuvat on otettu itse asiassa samana iltana valokuvausta harrastavan kaverini toimesta eivätkä varsinaisesti edes asukuvatarkoitukseen, mutta en löytänyt "parempiakaan" (valokuvauksellisestihan nämä ovat postauksen parhaat) joten tässä ois! Vasemman puoleisen kuvan hame on äitiltä lainassa ja keltainen mekko kirpparilöytö ja vaikka se oli aika hieno (pituus melkein nilkkoihin saakka) niin myin eteenpäin koska se oli munki makuun jo vähän liian erikoinen. Käyttöä ei siis löytynyt tarpeeksi.


2013 

13

Itse asuja enemmän silmään pistää kyllä tukan väri sekä tuo rusketus. Näytän omasta mielestä ihan vieraalta noin tummassa tukassa ja no, rusketuksen huolisin kyllä saman tien. Mutta asuihin. Ensimmäinen on tavallaan hauska - värit käy mielestäni jotenkin kivasti yksiin mutta pukisinko vastaavaa päälle nyt? En tosiaan. Vaaleanpunaisen pilkkumekon löysin aikoinaan Citymarketista ja käytinkin sitä suhteellisen paljon, mutta jossain vaiheessa se ei enää tuntunut omalta. Tallessa on edelleen nuo kengät!


2014 

14

Mikäs se tämä ensimmäinen asu on, ei ainakaan meikäläisen onnistuneimpia valintoja :D Voisi toimia, mutta ei toimi. Olkihatusta tulee tässä lähinnä variksenpelätin -vibat. Toisesta asusta sen sijaan pidän ja tämä oli mun lemppareita pitkään. Toppi on vielä tallessa!


2015 

15

Näistä molemmat asut miellyttää silmää edelleen ja ovat oikeastaan siitä aika poikkeuksellisia, että mulla on tallessa näistä ihan kaikki vaatteet ja asusteet oikeanpuoleisen kuvan tennareita lukuunottamatta. Voisin siis toteuttaa molemmat asut tässä ja nyt uudestaan!


2016 

16

Ensimmäinen asu on yksinkertainen ja siten toimiva, voiko mustalla mekolla ja superstareilla mennä vikaan muutenkaan? Kengät kyllä kaipaisi pientä käsittelyä, että ne saisi edes puoliksi noin hohtaviksi! Toinen asu on enemmän niin sanotusti klassista meikää pienine grunge -viboineen. Molemmat asut onnistuisi toteuttaa edelleen, joskin toi laukku hajosi keväällä ja se piti heittää pois.


Mikä näistä oli teidän lemppari? Mä kallistuisin jälleen pariin viime vuoteen. Ja niin, mähän pääsääntöisesti pyrin etsimään tähän sellaisia suht kivoja ja onnistuneita valintoja ja aina mahdollisuuksien mukaan muutaman ei niin onnistuneen kokonaisuuden, mutta voisin varmaan yrittää toteuttaa sellaisen throwback style from hell -tyyppisen extrakoonnin, jos löydän kaikista kuva-arkistoistani tarpeeksi monta ns. epäonnistunutta kokonaisuutta :D Miltäs tää kuulostais? 

2 kommenttia:

  1. Throwback style from hell kuulostaa hyvältä! :D Mun lempparit näistä on vuoden 2016 asut sekä itse tykkään myös kyllä tuosta vuoden 2014 ekasta, haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hienoa :D Pitääkin alkaa metsästämään kuva-arkistoista mahdollisia ehdokkaita, -12 vuodelta niitä löytyisi luultavasti lukuisia mutta juurikin tästä syystä mulla siltä vuodelta on kuvia vähiten tallessa missään :D

      Poista