Loppuvuoden leffapäiväkirja

Long time no see - leffapäiväkirja! En suinkaan ole luopunut rakkaasta harrastuksesta, mutta työmäärän lisääntyessä oma vapaa-aika on vähentynyt ja aikaa leffojen katseluun ei ole niin paljon. Tai pitäisikö sanoa sarjojen ja leffojen. Olen nimittäin tässä syksyn aikana keskittynyt enemmän niihin sarjoihin, kuten olen maininnutkin, joten leffat ovat jääneet vähemmälle. Tosin jotenkin tuntuu, että kiinnostavia pätkiä ei ole ilmestynytkään niin paljon. Mulla on tosin aikamoinen lista vanhemmistakin tuotannoista, joten katsottavaa kyllä riittäisi. Mutta tässä ois kuitenkin viime vuoden lopun elokuvat:

The X-Files: I Want to Believe (IMDb 5,9)

Ei varmaankaan tule yllätyksenä, että tämä on listalla? :D Siinä missä sarja on loistava (toki jaksojen ja jopa kausien taso on vaihdellut jonkin verran) niin tämä elokuva oli vähän plaah. Ensimmäistä sarjasta tehtyä elokuvaa en ole katsonut, mutta tämä tuli vastaan, ja katsottuani kahdeksannen kauden ajattelin että miksikäs ei (tiedän, että ysi sijoittuu siihen väliin, mutta olen ajatellut skipata sen). Elokuva sijoittuu monta vuotta sarjan loppumisesta eteenpäin, eikä kumpikaan, Scully tai Mulder, työskentele FBI:lle - kunnes heidän apuaan tarvitaan kadonneen agentin tapauksessa. Omasta mielestäni se tuttu tatsi oli tässä vähän kadoksissa ja elokuva tuntui suhteellisen irralliselta koko sarjaan, vaikka ilman sarjaa osa jutuista saattaakin tuntua irralliselta. Elokuvan "tapaus" oli ihan mielenkiintoinen, mutta se tunnelma oli ikävä kyllä poissa. Tämän katsottuani mietin, että pitäisikö jättää ne uudet kaudet katsomatta ihan suosiolla - kahdeksas kausi päättyi niin, että tavallaan siihen olisi voinut päättää koko sarjan. Fanitukseni Dana Scullya kohtaan ei siis ikävä kyllä kasvanut tämän leffan myötä.

Rough Night (IMDb 5,2)

Kun tarvii iltaansa älyvapaata kreisikomediaa, suosittelen kääntymään tämän puoleen sillä tarjolla ei ole muuta kuin huonoja (ehkä muutama melkein hauska) vitsejä väännettynä vakavista aiheista. Tai vakavista ja vakavista, mutta itseäni on aina henkilökohtaisesti ärsyttänyt päihteiden ja huumausaineiden käyttö tämmöisissä pätkissä, koska kokaiinin vetäminen on ehkä hauskinta ikinä? Ymmärrän genren - eli siis näyttelijöille maksetaan isosti rahaa huonoista ja mukahauskoista roolisuorituksista - mutta silti tämä asia on jotenkin erityisesti häirinnyt mua aina. No joka tapaukessa, leffan eteneminen on melko tyypillistä säntäilyä muutamalla "yllättävällä" käänteellä eli siis naisviisikko viettää polttariviikonloppua hulppeissa olosuhteissa, mutta asiat alkavat mennä pahasti mönkään stripparin ilmestyessä paikalle.

Miksi sitten ylipäätään katsoin tämän elokuvan, kun jo koko elokuva sitä katsomatta kirkuu niitä asioita, joista en erityisemmin perusta? Koska vaihtelu virkistää ja toisinaan ainoa moodi elokuvien katseluun on tämä, kun ei tarvitse suhtautua siihen mitenkään ja tietää jo valmiiksi, että se on huono :D

A Knights Tale (IMDb 6,9)

Tämän leffan katsomiseen löytyi oikeastaan tasan yksi syy: Heath Ledger. Kuka esittää leffassa nuorta aseenkantajaa, joka olosuhteiden osuessa kohdilleen päättää alkaa esittää ritaria voittaakseen turnajaisissa. Leffa on hengeltään jotenkin niin millenium - vaikka sijoittuukin sinne jonnekin kauas historiaan, että sitä katsoessa tulee väkisinkin nostalginen olo. Mikää mestariteoshan tämä ei ole, mutta mukavan erilainen vähän hömelöine hahmoineen ja oikeastaan koko toteutuksena: leffa alkaa Queenin biisillä ja lopputeksteillä pärähtää soimaan AC/DC mikä on tavallaan täysin odottomatonta ja mahdollisimman kaukana aiheesta, mutta samala tavalla jotenkin niin sopiva. Kuten sanoin, niin 2000-luvun alun vibat ovat niin huomattavissa, että se pitäisi mun mielestä laittaa genreksi jo itsessään. Mutta elokua, melko pitkästä kestostaan huolimatta, oli sangen katsottava ja jopa vähäsen koskettava. Leffa etenkin niille, ketkä fanittavat päätähteä ja on mukana mm. mainio Paul Bettanykin.

Anastasia (IMDb 7,1)

Animaatioelokuvien parhaimmistoa! Huhujen mukaan Romanovin suvusta on selvinnyt perheen tytär ja tytön isoäiti on luvannut tytöstä mittavan löytöpalkkion - niinpä kaksi huijaria ryhtyvät etsimään ja kouluttamaan rooliin sopivaa tyttöä ja törmäävät sattumalta orpokodista ulos päässeeseen Anjaan. Kolmikko lähtee matkalle kohti Pariisia, mutta Romanovin suvun tuhosta vastaavat pimeät voimat heräävät henkiin....

Elokuva on hienosti tehty, musiikki on sekä suomeksi että englanniksi mainiot, kokonaisuus on onnistunut, kuten monessa muussakin animaatioelokussa. En osaa sanoa, miksi juuri tämä on yksi suosikeistani (olen siis nähnyt tämän elokuvan varmaan kymmenisen kertaa) mutta se vain on, hahah.

The Lord of the Rings: The Two Towers (IMDb 8,7)

Jatketaan samalla linjalla, eli elokuvilla, jotka olen nähnyt sen kymmenisen kertaa... :D Katsoin trilogian ensimmäisen osan aiemmin syksyllä ja aatonaattona teki mieli katsoa jotain eeppistä ja tuttua ja tämähän sopii siihen ihan täydellisesti. Ainoa miinus tulee siitä, että meillä ei ole pidennettyä versiota. Elokuvan kaikki kohtaukset muistan suurin piirtein täydellisessä järjestyksessä vuorosanoista puhumattakaan, mutta tämä on juuri sellainen pätkä, että juuri niiden asioiden takia sen katsominen on niin antoisaa. Rohanin maisemat, Helmen syvänteen taistelu... ah, niin eeppisiä hetkiä! :D Trilogia on mulle tosi tärkeä ja jengi ihmettelee aina, miten jaksan katsoa nämä aina uudestaan ja uudestaan. Itse puolestani ihmettelen, miten joku ei ole näitä koskaan kokonaisuudessaan nähnyt.

Brimstone (IMDb 7,1)

Villiin länteen sijoittuvassa trillerimäisessä melko massiivisessa leffassa Dakota Fanningin esittämä nuorehko äiti kohtaa kaupungin uuden pastorin ja samalla sekunnilla tietää, että jotain pahaa tulee tapahtumaan. 

Järkälemäinen kaksi puolituntinen leffa on toteutukseltaan sangen mainio, niin mainio, etten oikeastaan voi kertoa elokuvasta tuota ensimmäistä virkettä enempää paljastamatta liikaa elokuvan kulusta. Se on kuitenkin jaettu neljään eri osaan ja jokaisella osalla on tärkeä, tapahtumien kulun kannalta olennainen osa, jotka avaavat tapahtumia hiljalleen ensimmäisen, leffan alun tapahtumien jäljiltä. Alku onkin melko hämmentävä, sillä päällimmäisenä mielessä pyörii kysymys siitä, että okei, näin tapahtui, mutta miksi? Roolisuoritukset ovat hämmentävän onnistuneet ja elokuvan yleistunnelma synkkä, melkein ahdistava - kyseessä ei todellakaan ole mikään hyvänmielen elokuva. Tämä oli kuitenkin piristävästi vähän erilainen, ja menneisyyteen sijoittumisesta huolimatta (tai kenties sen ansiostakin) kuvaa vainoa aika hyvin - vaikka mulla ei itselläni onneksi kokemusta siitä olekaan, niin voisin kuvitella, että leffa on onnistunut vangitsemaan sen ahdistuksen onnistuneesti. 

Laskin muuten nopeasti viime vuoden leffasaldoa ja sain summaksi noin 70 katsottua elokuvaa, eli noin 1,3 elokuvaa per viikko. Ei mitenkään huikea määrä, ainakaan verrattuna vuoteen 2016, jolloin leffoja tuli katsottua melkein 40 enemmän. 

Mutta innolla kohti uutta leffavuotta ja toivottavasti sieltä löytyy edelleen jokunen näistä leffapäiväkirjoista kiinnostunut, aion nimittäin julkaista niitä täällä blogissa jatkossakin :)