31.12.2017

And it was all yellow

Tässä sitä ollaan, vuoden 2017 viimisessä päivässä. Vuosi on mennyt ihan järjettömän vauhdilla niin että välillä on meinannut olla vaikeaa pysyä perässä itsekään. 
Mulle vuosi on ollut suhteellisen hyvä, kuten jo sanoinkin mutta on silti kiva, että huomenna alkaa uusi vuosi, joka tuo mukanaan toivottavasti paljon uusia ja hyviä kokemuksia, sopivasti haastetta, onnea ja vanhan koiran omistajana toivoa siitä, että saisin viettää vielä tulevan vuoden kokonaan parhaan ystäväni kanssa ♥

IMG_9360 yellow IMG_9339 IMG_9355

Mitään uudenvuodenlupauksia en perinteisesti tee tänäkään vuonna, vaan etenen fiiliksen mukaan. Mulla on muutama juttu, jotka haluan toteuttaa - muun muassa peräti kolme ulkomaanmatkaa, joista tosin yksi on jo puoliksi hankittu Irlannin reissu maaliskuussa. Se, että kaksi muuta olisivat mahdollisia, tarkoittaa menojen priorisointia ja suunnitelmallisuutta ja koska tämä kyky on itselläni tosi heikko, täytyy minun kehittää itseäni, jotta säästäminen onnistuu. Ensi vuoden ostoslistalla on uudesta tietokoneesta lähtien myös kaikkea muuta, joten katsotaan miten käy!

Haluan myös kehittää enemmän huomiota omaan hyvinvointiini. En koe, että en olisi huolehtinut itsestäni, mutta lokakuussa, kun työsopimukseni vaihtui ja töitä sekä vastuuta olikin yhtäkkiä enemmän kuin koko työurani tuttu 90 tuntia, tuntui, etten muuta teekään kuin töitä, tai ajattele niitä. Ruokapuoli on ollut täysin hukassa ja pienoinen stressi on näkynyt myös ulospäin, mutta mulla ei ole ollut juuri aikaa eikä kiinnostusta miettiä sitä, miltä näytän. Ulkonäkö ei missään nimessä ole prioriteettieni kärkipässä, mutta omassa päässä asia korostuu jotenkin eri lailla, kun somessa ja kadulla tulee vastaan hyvännäköisiä ihmisiä, ja itse et ole joko jaksanut tai ihon kunnon takia pystynyt meikkaamaan. 
Minusta myös tuntuu, etten ole ollut kaikista paras tyttöystävä taikka ystävä kuluneen syksyn aikana ja ajattelin korvata sen kaksinverroin ensi vuonna :) 

Millaisilla mielin te vaihdatte vuotta? Onko teillä lupauksia tai tavoitteita ensi vuodelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti