Puuh! Tämä viikko on ihan rehellisesti ollut yhtä lahjojen metsästystä, yhtään liioittelematta :D Veronpalautuspäivä oli lähes helvetillinen kuumissa talvivaatteissa tavarataloissa vellovien ihmismassojen joukossa, mutta koska se oli ainoa mahdollinen päivä lähteä lähikauppaa pidemmälle niin pitihän se mennä. Mutta hei, tässä aletaan olla voiton puolella! Joulun kuviot itsessään on vielä vähän avoinna, ja näissä tämmösissä korostuu kyllä aina vähän ikävällä tavalla se, että muu perhe asuu muualla ja minä ainoana Lahessa ja sitten se, ettei ole omaa autoa vaan pitäisi mennä julkisen liikenteen mukaan, mikä ei joulunpyhinä tietenkään toimi normaalisti JA tähän yhdistetään vielä monen ihmisen työkuviot. Ei ole helppoo ei! Mutta uskon, että jonkinlainen järjestely saadaa hoidettua ja joulusta tulee ihan mukava :)
Metsästämisestä mieleen tuli myös mun pakkomielle: jotain punaista jouluksi! Omistan aika vähän punaisia vaatteita (ja haluan nimenomaan sellaista kirkasta joulunpunaista) ja haluaisin pukea jouluksi jotain kivaa kolttua. Olen yrittänyt erinäisistä alennuksista tsiigailla vaihtoehtoja, koska en halua käyttää joulubudjettia itseeni, mutta osuvaa ei ole tullut vastaan. Täytyy käydä tsekkaamassa kirpparien valikoima varmaan vielä.
Mä toivottelen teille tässä vaiheessa mukavaa ensi viikkoa ja koetan tulla postaamaan ainakin yhden jutun ensi viikon aikana! Enempää en uskalla luvata, sillä ensi viikolla mulla on vain yksi vapaa ja kaikenmoista juttua ja menoa tiedossa. Rankkaa tämä joulukuu :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti