Kulunut vuosi on ollut hyvä, osiltaan hankala ja stressaava ja monin tavoin vähän mitäänsanomatonkin - mutta kokonaisuutena enemmän hyvä, vaikka kulunut syksy onkin tuntunut vähän tahmealta.
Vuoteen mahtuu paljon muistoja, joista suurin osa onneksi nimenomaan niitä hyviä, sillä mitään erityisen ikävää ei ole sattunut. Yleensä olen sen verran tasapaksun tyytyväinen, etten osaa valita mitään niin sanottuja kohokohtia, mutta poikkeuksellisesti mulla on yksi muisto ja vielä enempi muiston liittyvä tunne, jonka haluan jakaa teille.
On toukokuinen maanantai alkuilta ja kävellään hostellilta takaisin keskustaan päin ensin Liffey -joen viertä ja sitten siirrymme sivukujalta Temple Barin alueelle. Ollaan hieman yli tunti sitten saavuttu Irlantiin. Ihmisiä on paljon liikkeellä, sillä sää on hyvä. Temple Barin pubeista kantautuu iloista puheensorinaa ja trubaduurien soittoa sekä laulua. Ostetaan jäätelöt. Minut valtaa ihan mieletön onnellisuuden ja kuuluvuuden tunne, joka on niin voimakas, että voisin itkeä ilosta. Siitä ilosta, että saan jälleen kerran tallata näitä tuttuja katuja. Hymyilen, koska reissu on vasta aluillaan. Hymyilen, koska tunnen olevani paikassa, jonne kuulun.
Tuona iltana syntynyt fiilis on niin voimakas, että itse asiassa sitä muistellessa ja siitä kirjoittaessa kyyneleet valuvat pitkin kasvojani :D Tuo muisto on kuitenkin vuoden parhain ja mieleenpainuvin, ja vaikka koen olevani onnellinen ihminen, sinä päivänä koin olevani oikeasti onnellinen, sillä tavoin, että sen pystyi fyysisesti tuntemaan.
Parasta tästä muistosta tekee vielä se, että minun ei tarvitse odottaa kuin vajaa kolme kuukautta, kun pääsen rakastamiini maisemiin uudestaan ja luomaan uusia, toivottavasti yhtä hyviä ja onnellisia muistoja ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti