Valokuvia on tullut tänä vuonna otettua huima määrä, joskin tuntuu, että vähän vähemmän kuin vaikkapa vuotta aikaisemmin. Tuttuun tapaan ajattelin näin vuoden loppumetreillä koota yhteen omat lempparit, joskaan näillähän ei varsinaisesti ole mitään tekemistä valokuvauksellisten ansioiden kanssa, vaan nää on ainoastaan tunne pohjalta valittuja. Moneen kuvaan liittyy joku juttu tai muisto tai vaan ylipäätään sellainen hyvä fiilis, minkä vuoksi olen sen valinnut. Mikä näistä on sun lemppari?
Ihania kuvia! Etenkin tuo hyvinkin suomalainen kuva, kaunis taivas, vähän puita, vettä ja hiekkaranta. Ja onhan noi muutkin aivan mahtavia :) Koirakuvat on myös aina kivoja! <3
VastaaPoistaKiitos paljon ♥ Hahah joo siinä kuvassa tiivistyy sellainen suomalaisuuden henki aika hyvin :D Ja koirakuvia pitäisi ottaa huomattavasti enemmän, huomasin että niitä ei ollut tältä vuodelta kertynyt liiaksi asti!
Poista