Siis miksi mieleeni ei ole aiemmin tullut, että omena- ja pekaanipähkinäpiirakan ohjeet voi yhdistää?! Bongasin ohjeen yhdestä reseptikirjastani ja pakkohan se oli laittaa toteutukseen hieman soveltaen. Maut sopii keskenään kuin nenä päähän ja vaniljajätskin tai -kastikkeen kanssa tämä on vaan jotain ihan superia. Tämä satsi on syöty jo ajat sitten parempiin suihin, mutta kuvia katsellessa sitä rupeaa miettimään pitäisikö tehdä uusi...
Salty Pecan Apple Pie (kirjasta Texmex alusta alkaen hieman sovellettuna)
100 g pekaanipähkinöitä
3 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
½ tl suolaa
150 g voita
1 kananmuna
½ dl maitoa
2 isoa omenaa
½ dl vaahterasiirappia
1 rkl sitruumamehua
1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään hyvissä ajoin. Rouhi pekaanipähkinät melko pieneksi karkeaksi rouheeksi. Paloittele voi pienemmiksi paloiksi ja lisää joukkoon pähkinät, sokerit, jauhot sekä suola. Nypi murumaiseksi, kuitenkin melko tasaiseksi massaksi. Ota siitä n. 3 dl talteen. Lisää loppuun muruseokseen muna ja maito ja sekoita tasaiseksi. Levitä piirasvuuan pohjalle.
Pese omenat ja leikkaa sitten lohkoiksi. Laita lohkot kulhoon ja sekoita joukkoon siirappi, sokeri, kaneli sekä sitruunamehu. Levitä omenat sitten taikinan päälle ja lopuksi sirottele päälle talteenotettu muruseos. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.
Sun blogin nää reseptit on aina niin maukkaan ja herrrkullisen näköisiä, pakko tätäkin kokeilla joskus! :-)
VastaaPoistahttps://more-than-we.blogspot.com/
Kiitos kovasti, ihana saada tämmöstä palautetta! Joskus olisi haaveissa koota ja kuvata oma reseptikirja :) sen takia yritän kovasti harjoitella ruokakuvaamista ja reseptiikan selkeää kirjaamista yms. Saas nähdä toteutuuko tuo haave koskaan!
Poista