15.7.2016

Leffaodotuksia

Ajattelin heinäkuulta jättää leffapäiväkirjan väliin, sillä uskokaa tai älkää, vaikka mennään jo puolivälissä, niin en ole katsonut yhtään elokuvaa! Sarjoja toisaalta sitten taas sitäkin enemmän. Mutta koska leffapäiväkirja jääkin väliin (mikäli jonkun leffan katson, niin laitan sen sitten elokuiseen listaan), niin ajattelin listata kiinnostavia leffoja, joiden julkaisua tai näkemistä odotan! Osaa odotan dvd:lle ja osaa leffoista saa odottaa peräti ensi vuoteen! Linkkiä painamalla pääsee elokuvan traileriin, sillä linkin upotus tähän postaukseen hidastaa sivun lataamista niin paljon (etenkin kun niitä on useita), että lukijaystävällisyyden vuoksi näin :) Onko seuraavien leffojen joukossa jotain, joita olette jo nähneet tai haluatte nähdä?

summer1 summer summer2 summer3

Tämän pitäisi ilmestyä dvd:lle parin viikon päästä ja kiinnostuin tästä heti tämän vuoden Oscar-ehdokkaita lukiessani. Leffa on vaikeasta ja vaietusta aiheesta ja näyttelijäkaarti ihan ok!

En tunnetusti ole mikään kauhuelokuvien ystävä, mutta Conjuring oli musta ihan viihdyttävä ja sopivan pelottava leffa, ja kakkososa tulee varmasti katsottua jossakin vaiheessa, kun se ilmestyy levylle tai esimerkiksi Netflixiin. En kuitenkaan ole ensimmäisenä jonossa kun niin tapahtuu :D

Natseja, tai natsimielisiä, agentin soluttautumista ja Daniel Radcliffe ihan jonakin muuna kuin Harry Potterina. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta pätkältä!

Ööö, onko olemassa henkilöä, kuka ei halua nähdä tätä leffaa?! Vaikuttaa niin sympaattiselta tarinalta että pakko nähdä. Mä tosin aion säästää tämän loppuvuoteen, kun tämä toivottavasti tulee levylle ennen joulua!

Ensimmäinen osa oli musta sangen viihdyttävä, ja vaikka tältä elokuvalta en nyt varsinaisesti suuria odota, oletan sen olevan yhtä vauhdikas ja mukaansatempaavan kompakti parituntinen kuin edeltäjänsäkin, etenkin kun jokseenkin rasittava Isla Fisher ei ole mukana, vaan naisosaa tähdittaa karismaattisempi Lizzy Caplan.

Yksi nimi: Alexander Skarsgård. Riittää minulle. Haluan nähdä tämän. Ja vaikka tällä ei olennaisesti ole mitään tekemistä Disneyn animaation kanssa, niin se kuuluu mun kolmen lempparin joukkoon!

Dan Brownin kirjaan perustava leffa, jonka pääosassa Tom Hanks. Kuulostaa kieltämättä siltä, että tää on tehty ja nähty aiemminkin, I wonder why! Oon ehkä vähän tyhmä, sillä en ole lukenut yhtäkään Brownin kirjaa, mutta tietysti olen nähnyt aiemmat leffat. Uskoisin, että tämä menee kategoriaan onnistuneen vauhdikas, salaliittoteorioita pursuava toimintaseikkailu, vaikka Hanks alkaa pappautuakin.

Joo, Harry Potterit elokuvina ovat kirjoihin verrattuna lähes täyttä kuraa, mutta okei, kuka ei ole nähnyt niistä jokaista noin kymmenen kertaa ja itkenyt kun Dobby kuoli? Tälle leffalle mulla ei ole oikeastaan mitään odotuksia, mutta olen silti varma, että se tulee katsottua siitäkin huolimatta, että oletan sen olevan Potter -filmatisointejakin huonompi.

No siis, mun lemppari Disney-elokuva! Näyttelijäkaartikin vaikuttaa aika symppikseltä, mutta tätä odotellaan tätä nyt sitten reilusti yli puoli vuotta vielä :(

2 kommenttia:

  1. Mitenkä sattuikin että itsekin odotan näiden kaikkien näkemistä sekä lisänä esim Suicide Squad. Spotlightin aihe viakuttaa tooosi mielenkiintoiselta näin mediakulttuurin ja viestinnän opiskelijana. Tykkäsin kovasti Now You See Me-ykkösestäkin joten odotan innolla mitä plot twistejä kakkonen tarjoaa. Tarzanin suhteen mietteeni ovat täysin samat, mielenkiintoista nähdä Skarsgård noinkin erilaisessa roolissa. Tyhmää kun Beuty and the Beastia joutuu odottamaan niin pitkään :( Pitkän odotuksen jälkeen näinkin muuten Me Mefore Youn (mietteitäni siitä täällä:http://mammamiiau.blogspot.fi/2016/08/me-before-you-kerro-minulle-jotain-hyvaa.html) Tein muuten tällaisen samantyyppisen postauksen tossa joku aika sitten (http://mammamiiau.blogspot.fi/2016/05/elokuvat-joita-odotan-innolla.html) Niistä suuri osa on jo tullutkin elokuviin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon pari näistä jo katsonutkin! :) Tämän kuun leffapäiväkirjassa sitten enemmän niistä :)

      Poista