30.12.2018

Viimeisiä viedään

IMG_2847_edited IMG_2814_edited IMG_2831_edited IMG_2857_edited IMG_2841_edited

Vähiin käy ennen kuin loppuu, tämä vuosi nimittäin! Mun vuodenvaihde tulee menemään rauhallisesti kotona, sillä huomenna aattona mulla on vielä aamuvuoro (inventaario jee.....) ja tiistaina oiskin sitten pitkä koko päivän kestävä vuoro, joten juhlimiset jää ostamaani viinipulloon ja vielä ostamattomiin herkkuihin! Mulla on hurja halu pitää LOTR -maraton, mutta en tiedä onko poikaystäväni ihan yhtä innokas asian suhteen :D

Huomenna mun olisi tarkoitus vielä tehdä sellainen kokoava postaus tästä vuodesta, varsinkin tekemistäni reissuista, ellei mitään yllättäviä muuttujia tule. Jos jotain on tänä vuonna todellakin opittu kantapään kautta, on se, ettei asiat tosiaan mene monesti niin kuin ne suunnittelee. Ja onneksi olen opetellut suhtautumaankin asioihin niin - suunnitelmat muuttuu, niin huonossa mutta hyvässäkin. Tällä hetkellä mun koko vuosi 2019 on täysin auki yhtä päivämäärää lukuunottamatta, nimittäin kesäkuun 2.päivä Tallinnassa Bon Jovi ♥ Ja tuntuu oikeastaan aika vapauttavalta, ettei mitään muita suunnitelmia toistaiseksi ole, sillä tämä kuluva vuosi on kyllä ollut yhtä suunnittelemista, varsinkin matkojen osalta. Ja vaikka äsken puhuinkin suunnitelmien muuttumisesta, niin onneksi kaikki reissuja koskevat jutut onnistui niin kuin pitikin. Mutta niistä lisää seuraavassa, todennäköisesti vuoden 2018 viimeisessä postauksessa!

Ja koska oletettavasti ainakin osa teistä viettää vuodenvaihdetta hieman riehakkaammissa ja sosiaalisemmissa tunnelmissa kuin minä itse, ettekä välttämättä ole ruudun ääressä enää huomenna, niin haluan jo nyt kiittää kaikkia lukijoita kuluneesta vuodesta (vaikka se omalta osaltani täällä blogin puolella ei mikään huipputuottelias olekaan ollut) ja oikein iloista ja onnellista uutta vuotta 2019!

28.12.2018

Mitä sain joululahjaksi

Kuten lupailin, ajattelin tulla tuttuun tapaan jakamaan saamiani joululahjoja tänne bloginkin puolelle! Rehellisyyden nimissä sain niin paljon kaikkea, etten oikeastaan edes kehtaa ääneen sanoa (en mie niin kiltti ole ollut!), mutta tässä nyt joitakin juttuja kuvattuna ja mainittuna :)

lahjat2

Sain aika paljon ihonhoitoon liittyviä juttuja, mikä on aina suuri plussa! Siskolta sain toivomiani Lumenen tuotteita, kaikkia en kuvaan viitsinyt tunkea, mutta siis Valo- ja Lähde -sarjan tuotteita, jotka ovat omia lemppareita :) Oriflamen nestemäinen mattahuulipuna taisi olla ainoa saamani meikkituote ja se odottaa vielä testaukseen pääsyä!
Näiden lisäksi sain ties kuinka monta käsivoidetta, mitkä tuli kaikki enemmän kuin tarpeeseen, sillä mun kädet on tällä hetkellä niin kuivat, että ne halkeilee rikki. Samaan kategoriaan pääsee vielä saamani lahjakortti The Body Shopiin! Se saa kuitenkin vielä hetken odottaa käyttöönpääsyä, nyt kun näitä ihotuotteita on reilusti.

lahjat1

Kahvit ei olleet varsinainen joululahja, mutta ne oli niin kivat, että päätin listata ne tähän joka tapauksessa! Sain ne siskon kaapista kuljeksimasta, sillä hän ei tällä hetkellä omista kahvinkeitintä eikä ole sellaista ilmeisesti hetkeen hankkimassakaan.
Sisko oli leiponut mulle ja äidille lahjaksi Vegepäiväkirjani -blogin ohjeella himmeen hyviä ja rapeita kinuski-suklaapaloja ja nää tosiaan oli! Mä olin huomannut ohjeen itsekin ennen joulua ja oli hauska sattuma, että sisko oli tehnyt juurikin näitä. 

IMG_2880_edited

Kovista paketeista paljastui astioita. Tai nämä kuvassa olevat ei ehkä varsinaisesti astioita, vaan enemmän koriste- tai juhlakäyttöön, mutta löytyi myös juomalasit (vihreänä totta kai!) sekä uunivuokaa. Sain myös S-ryhmän lahjakortin ja sillä ajattelin ostaa kauan haluamani ja tarvitsemani viinilasit, sillä tällä hetkellä multa löytyy vain yksi vanha Ikean viinilasi :D En ole vielä päättänyt, että millaiset, mutta ainakin Iittalan Essence on suhteellisen varma ja ajaton valinta.
 
lahjat3

Minun kirjani on sellainen vähän päiväkirjamainen esitäytetty kirja, jossa on kaikenlaisia kysymyksiä ja tehtäviä, joissa pohditaan mennyttä, nykyisyyttä, tulevaa sekä tietysti omaa itseään, ihmissuhteita ja omaa suhtautumistaan ympäröivään maailmaan. Tämä tuli aika loistavaan ajankohtaan, sillä musta on jo jonkin aikaa tuntunut, että pitäisi purkaa päätään jotenkin, että saisi enemmän kiinni omista ajatuksistaan ja tämä on varmasti loistava siihen!
Ja toisessa kuvassa valehtelematta joulun odotetuimmat lahjat, eli Supernaturalin kaksi viimeisintä tuotantokautta! Näitä mä olen odottanut kuin kuuta nousevaa ja se on ilmeisesti havaittu myös lähipiirissä, sillä sarjan 12. tuotantokautta sain itse asiassa kahden verroin :D Onneksi toisen voi palauttaa eikä lahjan antaja pahoittanut mieltään. Multa löytyy myös kaikki Vampyyripäiväkirjojen aiemmat tuotantokaudet, joten tämä oli kiva yllätys! Varsinkin, kun tämä vika kausi on näkemättä. 

lahjat4

Tuoksukynttilät on mun juttu ja sainkin niitä aika läjän, tosin ihan tuikkumallisina, plus tämän supersöpön lasipurnukan. Pehmeistä paketeista paljastui villasukkia ja varsinkin nämä "anopilta" saadut pitkät, kuviolliset villasukat on aivan mahtavat! Muuta vaatetusta ei paketeista löytynyt, mutta sain vielä lahjakortin Onlyn/Vero Modan liikkeisiin, mikä on mahtijuttu, koska yhdet mun lempparifarkut hajosi haaroista ja tarvin uudet tilalle!

Eli sellaisia juttuja löytyi meikäläisen joululahjoista ♥ Näistä suurin osa on äidiltä ja siskolta, meillä on tapana ostella toisillemme aika läjä lahjoja, sillä muita sukulaisia ei juuri ole. Tai no on, mutta heitä ei jouluisin juuri muistella eikä hekään meitä.
Sen lisäksi, että saamani lahjat olivat ihania, oli ihan superia, että minun antamistani lahjoista tykättiin. Poikaystävän perheen luona en jouluna ollut, mutta sain silti kuulla mieheltä, että lahjoista oli pidetty suuresti. Myös siskon ilmeitä oli hauska seurailla hänen avatessaan minun antamia lahjoja :) Lahjat eivät ole joulun pääjuttu, mutta koska meidän perheellä on hyvin vähän mitään jouluperinteitä, on tämä toisiemme muistaminen lahjoin ollut aika merkittävä juttu jo monta vuotta.

Saitteko te kivoja ja tarpeellisia joululahjoja?

27.12.2018

Vielä kerran joulu

Jokos siellä ruudun takana on joulut juhlittu? Mulla oli eilen jo työpäivä ja sangen hektinen sellainen olikin, mutta tänään on onneksi ollut vapaa ja saanut hieman lepäiltyä - tosin ei ilmeisesti tarpeeksi koska silmä painaa tälläkin hetkellä harmillisen paljon. Ei parane kuitenkaan ottaa päikkäreitä, sillä huomenna on aamuvuoro ja mitä aiemmin päädyn yöunille, sen parempi.

Oma jouluni ei ollut mitenkään kummoinen, mukava joo, mutta ei millään tavalla erityinen tai erikoinen. Eikä tarvikaan. Tässä on muiden jouluohjelmia kuunneltua tullut oltua vain hiljaa iloinen siitä, että mulla ei juurikaan ole yhteyksiä sukulaisiini ja sain vain hengailla ihan kaikessa rauhassa yhdessä paikassa ilman jatkuvaa kyläilyrumbaa.
Mutta erikoinen tai ei, ajattelin silti tulla jakamaan muutamat joulunajan kuvat ja ensi postauksessa esittelen sitten saamiani hurjan ihania lahjoja! 

32588297848_74de82b8b8_o_edited IMG_2861_edited IMG_2804_edited IMG_2862_edited IMG_2788_edited 32588302318_a6bb557c68_o_edited IMG_2802_edited IMG_2873_edited
45548167295_56187e7496_o_edited

Oonko muuten ainut, kuka pyhästi lupasi itselleen vielä toissapäivänä, ettei kyllä ikinä syö enää suklaata, mutta kuitenkin vanhingossa söin just neljä suklaakarkkia..? Pakko ujuttaa osa johonkin leivontaan noista!

24.12.2018

Hyvää joulua!

IMG_2747_edited joulu IMG_2743_edited IMG_2776_edited IMG_2797_edited

Täällä on kuulkaas syöty ja avattu lahjoja oikein urakalla. Nyt on pikkuhiljaa aika hiljentyä, tässä olikin nimittäin aikamoinen pöhinä kun neljä koiraa seurasi tiiviisti jokaisen lahjan avaamista siinä toivossa, että sisältö olisikin heille. 

Olen aika monena vuonna listannut saamiani lahjoja tänne blogin puolelle (vaikka se omalla tavallaan vähän pöljää ehkä onkin) ja voi olla että teen niin tänäkin vuonna, mutta vasta varsinaisen joulun jälkeen. Sain kuitenkin niin paljon aivan ihania juttuja, että haluan jakaa ne täällä - ainakin osittain.

Mun joulu jatkuu huomisiltaan saakka täällä Kouvolassa ja sitten iltajunalla takaisin kotiin Lahteen, sillä Tapaninpäivänä olen jo koko päivän töissä. Onneksi heti torstai on kuitenkin vapaa joten paluu joulun jälkeiseen arkeen ei ole kovin paha!

Ihanaa joulun jatkoa kaikille ♥

PS. Latasin muuten tähän uuteen koneeseen itselleni uuden kuvienkäsittelyohjelman, perinteisen Photoshopin, jonka käyttö on itselleni vielä uutta, mutta varmasti kuvien muokkauksessa tulee näkymään jonkinnäköistä muutosta!

23.12.2018

Kun joulu ei ole iso juttu

Huomenna se alkaa! Joulu nimittäin. Osalla se alkoi ehkä jo kuluneena viikonloppuna. Vaikka tässä menneenä kuukautena on meinannut stressiä hieman olla, niin en ole itse jouluihminen eikä joulu ole koskaan ollut mulle iso juttu. Meidän "jouluperinteet" on niin sanotusti kuolleet hiljalleen vuosi vuodelta ja nyt niitä ei oikeastaan ole. Tämä joulu on itse asiassa ensimmäinen vuosiin, kun vietän jouluaaton oman perheen kanssa enkä poikaystävän kanssa hänen vanhemmillaan. Tähän syynä siskon sekä äidin vuorotyöt - itselläni on ollut niin hyvä tuuri, että työpaikkani ovat aina olleet kiinni joulun pyhinä ja ne on automaattisesti olleet mulla vapaita monta vuotta. Se on oikeastaan itselleni joulussa kaikkein vapauttavinta - tiedän, että mistään ei tule soittoa, että pääsetkö töihin.

46384077382_42584965bf_o_edited 45711489924_59d9a82f2c_o_edited 44618039620_b855bbe716_o_edited

Kun on sivukorvalla kuunnellut muiden joulunviettosuunnitelmia ja joulun ajan ohjelmaa, täytyy sanoa, että olen oikeastaan aika tyytyväinen, että omalla kohdalla ei ole mitään "velvollisuuksia" eikä kymmeniä kyläpaikkoja, joissa pitäisi käydä näyttämässä naamaansa. Mulla on ainoastaan kolme päivää vapaata, joten olen enemmän iloinen että saan viettää sen tasan yhdessä paikassa - äitini luona täällä Kouvolassa. Osalta omaltaan tämä on toki myös oma, tietoinen valinta - viettää joulua mahdollisimman pienellä porukalla ilman sen suurempaa häsellystä.

Sellainen kunnon joulunvietto - mitä ilmeisesti tehdään hyvinkin monessa suomalaisessa kotitaloudessa - on itselleni täysin vieras käsite. Heh, meillä ei ole edes perinteisiä jouluruokia, vaan huomisesta "joulupöydästä" tulee löytymään mm. avokadoa :D Tosin on siellä sitten bataattilaatikkoa ja lohta, eli vähän sinne suuntaan. Mutta mun mielestä on turha yrittää viettää joulua jollakin tietyllä tavalla vain siksi, että että niin "kuuluisi". Joulukoristeitakaan meillä ei ole missään. Rehellisesti musta ei edes tunnu yhtään jouluiselta tällä hetkellä - ihan tavalliselta sunnuntai-illalta vaan. Ja oikeastaan se ei edes haittaa.

Minkälaisia jouluperinteitä tai joulunviettotapoja teillä on yleensä tai tänä vuonna? Itse haaveilen, että vielä jonakin vuonna pääsisin viettämään joulunaikaa jossakin muualla kuin Suomessa!

19.12.2018

11 kuvaa joulukuulta

Nyt on kuulkaas uusi tietokone jolla näpytellä! Mulla ei tosin ole toistaiseksi ollut aikaa tutustua tähän kovin laajasti, mutta eipä tässä ole mihinkään kiire - varsinkin kun joulun vapaat häämöttää jo edessä päin! Vielä on monen monta juttua tekemättä, mutta kuten jo aiemmassa postauksessakin sanoin, niin ei stressiä! Tähän postaukseen ajattelin jakaa puhelimeen tallentuneita kuvia kuluneelta kuulta. Laatu on vähän mitä on, kameraa en ole käyttänyt reissujen jälkeen kuin pari kertaa. Uusi kamera ja uusi puhelin taitaa molemmat olla ensi vuoden ostoslistalla. 

joulukuu1 
Järjestettiin töissä secret santa -juhla, eli arvottiin keskenämme, kelle ostamme joululahjan n. 10 euron arvosta. Sitten yhtenä iltana töiden jälkeen pidettiin lahjojenjakotilaisuus, jossa vuorotellen avasimme lahjat, niin että kaikki näki mitä kukin sai, ja lahjan saajan piti aina arvata keneltä lahja oli. Ekassa kuvassa mun saama lahja, joka oli niin ihana etten kestä. Se sisälsi vielä pari euron arpaa, mutta ehdin raaputtaa ne, eikä niissä ollut voittoa. Lahjakortti sisälsi lupauksen yhteisestä ja itselleni ilmaisesta kahvi- tai viinihetkestä ja se on jo lunastettu, hahah. Tän lahjan arvohan on tosi reilusti yli kympin ja tuntui jotenkin niin ihanalta, että mulle on haluttu antaa tämmöinen :) En tosin ollut ainoa, kuka näin ihanan lahjan sai, kaikki sai ihania juttuja ja illasta jäi hyvä mieli! 
Toisessa kuvassa on sitten taidonnäyte meikäläisen vääntämistä paketeista, tässähän on vain murto-osa sillä osa odottaa vielä kääreeseen tai pussiin pääsyä! 

joulukuu2

Pallomekossa mentiin pikkujoulut osa 1 ja kuviollisessa mekossa pikkujoulut osa 2. Molemmissa oli tosi kivaa ja aivan eri ihmiset. Mä en ole maailman sosiaalisin ihminen, joten tämmöset tilanteet on meikälle toisinaan vähän haastavia (omasta mielentilastakin hieman riippuen). Toisen porukan kanssa käytiin paikallisessa pubissa laulamassa vähän karaokea (voin kertoa ettei kannata laulaa juppihippipunkkaria pienessä sievässä varsinkin jos kieli tuppaa menemään solmuun usein jo ihan selvinpäinkin) ja toisissa istuttiin juhlapaikalla aamukahteen saakka jutellen. 

joulukuu3

Tunnelmakuvia töistä kotiin astellessa iltamyöhään. Tai ainakin ekassa kuvassa yömyöhään - oli meinaan sen verran reteää (ja ärsyttävän humalaista) pikkujouluväkeä tuona päivänä liikenteessä, että siivoaminen venähti pitkäksi. Vielä ois lauantai-ilta töitä ja "innolla" odotan, millainen päivä tulossa - joko jo huomattavasti rauhallisempi tai pahimmassa tapauksessa kunnon pommi, kun jengi tajuaa että ollaan pyhät kiinni eikä saakaan ruokaa meiltä. 

45460596415_facd0c0201_o_edited

Repäisin, ja ostin uuden paidan - Citymarketista! Noo kuvassahan näkyy enemmän mun hiukset kuin paita, mutta ehkäpä saan iskettyä asukuvat tästä kukkapaidasta vielä tänne blogin puolelle ennen vuoden vaihtumista :) 
Olen muuten tänä vuonna ostanut ennätys vähän vaatteita, ja sehän on siis vaan positiivinen asia. Olisin ostanut varmasti enemmän, jos mulla olisi aikaa kiertää kirppareita, mutta tänä vuonna on töiden ja reissujen ja kaiken muun takia ollut suhteellisen vähän sellaista vapaa-aikaa, että sen olisi voinut käyttää vaan tuommoiseen, joten lähes kaikki on tullut tilattua vaan netistä - ja ainoastaan tarpeeseen. Tästä olen supertyytyväinen itseeni! Esimerkiksi noi pikkujoululook -kuvissa nähdyt mekot on olleet molemmat mulla tämän vuoden reissuissa mukana niin sanotusti arkikäytössä, mutta ihan hyvin niitä voi käyttää tuolleen juhlavamminkin!

joulukuu4

Pojat ♥ Ei nyt liity varsinaisesti näihin kuviin, mutta käytiin äsken Jedin kanssa lenkillä ja tänne Lahteen on eilisen, yön ja tämän päivän aikana satanut lunta ihan mukavasti, niin voi pojat että tuo vanha papparainen oli siitä innoissaan! Tuli itsellekin niin hyvä mieli, kun katsoi toisen ilakointia. 

joulukuu5

Mulla on ollut pari lahjalippua elokuvateatteriin Kouvolassa ja Kuusaalla ja niissä on viimeinen käyttöpäivä sunnuntaina, joten piti maanantaina hyödyntää. Bohemian Rhapsodyn olen jo nähnyt eikä valikoima muuten ollut kovin häävi, joten päätin mennä katsomaan Ihmeotukset - Grindewaldin rikokset. Yksin elokuviin meneminen sai täysin uuden merkityksen, sillä mä tosiaan olin siellä ihan yksin :D Oli huvittava kokemus, koko elokuvasali ihan itselläni! Mutta itse elokuvasta sen verran, että vaikka olen ensimmäisen osan nähnyt, niin mä en todellakaan muistanut siitä juuri mitään ja sen takia tämä jäi vähän vajaaksi kokemukseksi. Ehkä katson ensimmäisen osan jälkikäteen uudestaan ja kirjoittelen ajatuksia tästä sitten enemmän! 
Toiseen kuvaan liittyen äitillä on söpöt Marimekon Unikko-mukit ja tarjolla olleet (ostetut) macaron-leivokset mätsäsi värimaailmaltaan niin hyvin yhteen että oli pakko nappaa kuva! Olen muuten ihan täysin rakastunut noihin macaron-leivoksiin, voi kun pääsisi Ranskasta hakemaan niitä! Vaikka on noi suomalaisten kauppaketjujen pakkashyllyistä napatut versiotkin ihan jees!

Nyt pieni paketointioperaatio vielä ennen postireissua sekä iltavuoroa, palaillaan!

13.12.2018

Hellitä hieman

IMG_2700 IMG_2711 IMG_2707 1212

Tämä loppuvuosi tuntuu olevan monelle tyypille aika stressintäyteistä aikaa, enkä yhtään ihmettele. On pikkujouluja ja muita juhlia, paniikkia joululahjaostoksista ja jouluvalmisteluista, asioiden aikatauluttamisesta ja mahdollisesti epäselvyyttä, missä ollaan ja kenen kanssa minäkin joulun välipäivänä. Ja no, ilmeisesti sen stressin saa kerättyä kasaan oikeastaaan mistä tahansa, varsinkin näin lähellä joulua.
Itselle joulu ei ole mitenkään merkittävä juhla eikä tapahtuma, eikä meillä siihen liity minkäänlaisia perinteitä, mutta olen huomannut, että se sellainen ympärillä lelluva kiire ja stressi on tarttunut vähän aika paljon itseenikin ja tuntuu, että olen stressannut viime aikoina ihan olemattomista jutuista - sellaisista, joista en välttämättä muuten niin välittäisi. 
Eli mitä jos kaikki relattaisiin vähän, hellitettäisiin siitä to do -listasta pikkuiseksi aikaa ja kun istahdetaan alas, niin katsotaan hyvillä mielin vaikka jakso lempparisarjaa (ilman puhelimen läsnäoloa) tai ystävän kanssa jutellessa kävisikin läpi muita kuulumisia, kuin niitä juttuja, jotka ovat vielä tekemättä tai keelle lahja vielä ostamatta. Stressi ja kireys tarttuu, kun niitä on huomattava määrä lähiympäristössä ja silloin kenelläkään ei ole kivaa.

Ei kukaan stressaa tällä tavalla heinäkuussa hellepäivänä kesäterassillakaan, joten annetaan itsellemme olla lupa yhtä vapautuneita nyt kuin silloinkin - perinteisen joulusiivouksen voi ihan hyvin jättää tehtäväksi joulun jälkeenkin, jos aika ei yksinkertaisesti riitä.

8.12.2018

Kadonnut inspiraatio

Mulla on ollut inspiraatio vähän kadoksissa. Niin blogin suhteen, kuin vähän muutenkin. Onneksi se on nyt hiljalleen osoittanut heräämisen merkkejä ja olen saanut suurimman osan joululahjoista jo hankittua tai mietittyä niin, että ostan/tilaan ne heti, kun veronpalautukset kilahtaa tilille :D

Mulla on ollut muutenkin suhteellisen paljon puuhaa, niin en ole koneella juuri aikaa viettänyt. Plus tämä mun nykyinen kannettava on todella hidas, joten tässä ei hirveästi edes tee mieli viettää aikaa, koska ohjelmat ja netti toimii sen verran hitaasti. Esim. tämän Bloggerin tekstiosio jumittaa joka kerta niin pahasti, että tekstin kirjoittamiseen menee puolet pidempi aika, kuin siihen normaalisti menisi. Onneksi tähän tulee pian muutos, sillä olen tänä vuonna ollut niin kiltti, että saan joululahjaksi uuden tietokoneen!

46228017771_efd30f0903_o 31289246267_93df00328c_o

Mutta jos vähän niitä kuulumisia tähän väliin. Meillä oli työpaikan virkistyjäiset marraskuun lopussa ja käytiin Keravalla Sinebrychoffin tehtaalla olutkoulutuksessa. Itsehän en juo olutta koskaan ja siten mulla on ollut se perinteinen "kaikki oluet maistuu samalta" -ennakkoluulo, joka nyt kyllä kumottiin aika mojovasti. Mä tosin olin yksi kuskeista, joten mun olutmaistelu oli nimenomaan pelkkä maistelu. Oluiden ohessa saatiin pieniä ruoka-annoksia, joissa oli tarkoituksella erilaisia makuja ja maistettavat oluet valittu niihin sopiviksi. Takaisin Lahteen päästessä päivä jatkui vielä pitkälle yöhön, omalta osalta hyvin maltillisesti tosin, sillä mulla oli seuraavana päivänä heti aamuvuoro :D
Ja no öö, muuta kummempaa mulle ei sitten oikeastaan kuulukaan, hahah.

Itsenäisyyspäivä vierähti töissä, mutta nyt mulla on viikonloppu vapaa ja ensi viikollakin muutaman päivän arkivapaat, jolloin menen piipahtamaan Kouvolassa. Tänään on kaverin pikkujoulut ja ensi viikonloppuna olisi tiedossa toiset! 

31289196577_8d86f44faa_o 46228048201_b5fecd6815_o 
Nyt se olis pikkuhiljaa aika siirtyä ruuanlaiton pariin ja sitten alkaa hiljalleen valmistautua illan kemuihin! Superkivaa viikonloppua kaikille!

PS. Mun piti julkaista noiden superherkullisten muffinsien resepti täällä blogissa, mutta koska en tekovaiheessa kirjoittanut mitään ylös, en muistanut enää seuraavana päivää kunnolla, mitä olin tehnyt, niin en ottanut riskiä hahah. Täytyy vielä tämän kuun aikana kokeilla uudestaan, josko saisin tehtyä samanlaisia!

2.12.2018

Leffapäiväkirja

Kivaa joulukuun alkua kaikki! Vuoden viimeisen kuukauden kunniaksi ajattelin vihdoin ja viimein julkaista luonnoksissa pitkään pölyttyneen leffapäiväkirjan. Mulla ei ole hajuakaan, milloin olen viimeksi julkaissut edellisen, joten tässä ei välttämättä ole ihan kaikki (tai siis ei olekaan, katso kohta Jouluprinssi haha) mutta leffat on katsottu syyskuun lopun ja marraskuun lopun välisenä aikana. 


Red Sparrow (IMDb 6,6)
Dominika Egorova joutuu onnettomien seurauksien vaikutuksesta työskentelemään venäläisenä salaisena agenttina - eikä minkä tahansa laisena, vaan peiteroolinaan viettelijätär. Kovassa koulutuksessa Dominikalta otetaan luulot pois ja tehdään selväksi, että hänen kehonsa on valtion omaisuutta. Hänelle annetaan kohteeksi amerikkalainen CIA -agentti, mutta tunteiden kontrollointi ei ole niin yksinkertaista ja näin ollen Dominika huomaa löytävänsä itsensä ahtaasta pattitilanteesta, jossa useamman henki on vaarassa.
Pääosassa nähdään Jennifer Lawrence ja tuttuun tapaan hänen esiintymisensä on vahvaa ja onnistunutta. Siihen elokuvan ansioit oikeastaan jäävätkin. Elokuva sisältää kyllä vahvoja, väkivaltaisia ja jopa ällöttäviä kohtauksia, eli katsojaa kyllä yritetään herätellä, mikä ei sinällään ole pöhkö idea, sillä yli parituntinen leffa on kyseessä. Pariin tuntiin on saatu paljon, mutta itselle syntyi mielikuva, että loppua kohden piti kiriä, että saadaan tarina päätökseen. Samalla juonikuviolla on tehty niin monta leffaa, ettei loppuratkaisu yllättänyt - sitä osasi jopa olettaa.

I Feel Pretty (IMDb 5,3)
On hyviä komedioita, ja sitten on niitä tosi paskoja komedioita. Tämä kyseinen leffa ei asetu kumpaakaan päähän, vaan jää lojumaan melko mitäänsanomattomana sinne välimaastoon.
Elokuva kertoo epävarmasta Reneestä, kuka on vähän turhan ulkonäkökeskeinen - hänen hartain toiveensa olisi olla kaunis. Ja sitten kappas kummaa, yhtenä päivänä spinning -onnettomuuden jälkeen hän havahtuukin siihen, että on jumalallinen olento ja epävarmasta hiirulaisesta tuleekin sädehtivä ja suorasanainen itsevarmuuden perikuva. Renee saavuttaa tällä itsevarmuudella paljon, mutta samalla arvomaailma muuttuu. Ja entäs sitten kun "taian" vaikutus lakkaa?
Elokuva on tavallaan hyvä pintaraapaisu siihen, kuinka ulkonäkökeskeisessä maailmassa me elämme. Ja että monesti kaikki on omasta asenteesta kiinni. Mutta sitten mukaan on pitänyt laittaa ennalta-arvattavaa rakkausdraamaa kolmiodraamoineen ja dialogi on mahdottoman mitäänsanomatonta ja tylsää - mä itse asiassa rehellisesti kelailin useampaankin otteeseen joidenkin kohtausten ohi, koska ne oli mun mielestä täysin turhia. Mutta joo, olihan tämä omalla tavallaan sellainenhyvän mielen hömppäelokuva.

Halloween (2018) (IMDb 7,4)
Mun ei alunperin ollut millään tavalla kajota tähän elokuvaan, koska mielestäni on naurettavaa että yhdellä monta kymmentä vuotta vanhalla elokuvalla on noin miljoona jatko-osaa, jotka kaikki on toinen toistaan huonompia (huom. en tosin ole nähnyt näistä suurinta osaa, mutta taloudesta löytyy kyllä varsinainen tietäjä). Mutta koska satuin löytämään käyttämättömän sarjalipun, niin ensi-iltaan mentiin.
Alkuperäinen leffa ei liene tuntematon kenellekään vähän leffoja harrastavalle, tai sen puoleen kovin monelle muullekaan, koska onhan kyseessä kultti kauhuleffa. Tämä uusi versio on suoraa jatkoa sille alkuperäiselle elokuvalle, ja kaikki aiemmat jatko-osat jätetään huomioimatta. Tässä uudessa versiossa huomioidaan kaikki ne väliin jääneet vuosikymmenet, eli Laurie on elokuvassa iäkäs kuten on näyttelijänsä Jamie Lee Curtiskin. Lauriella on sekä tytär että tyttären tytär ja elokuva kertookin myös heidän elämästään. Ja sitten on toki Michael Myers. Vuosikaudet laitoksessa asunut puhumaton psykopaatti, joka - seuraavaksi hieman juonipaljastuksia - onnistuu, uskokaa tai älkää, pakenemaan ja vieläpä halloweenina! Siitähän se soppa ja ruumisvana syntyykin.
Ei tästä kuitenkaan ihan mahottoman huonoa oltu saatu. No, tarina on kulunut ja Michael Myers ehkä maailman epäuskottavin luodin-, tulen- ja putoamisenkestävä kuolematon otus, mutta elokuva on saatu kivasti päivitettyä tälle vuosikymmenelle ja siihen oli saatu myös huumoria mukaan. Pelottava tämä ei mun mielestä ollut, ja ne "pelottavatkin" kohtaukset ennalta-arvattavia, mikä lienee osittain ollut tarkoituskin.

Jurassic World: Fallen Kingdom (IMDb 6,3)
Tämä on jatko-osa vuoden 2015 Jurassic Worldille. On kulunut kolme vuotta edellisen elokuvan lopun tapahtumista ja dinosaurukset ovat jatkaneet eloaan muuten autiolla saarella. Nyt niitä kuitenkin uhkaa saarella oleva tulivuori, ja niinpä joukko hyviksiä ja pahiksia lähtee pelastusoperaatioon. Käy kuitenkin ilmi, että luultu hyvis onkin pahis ja dinosaurukset huutokaupataankin maailman rikkaimmille. Joukossa on myös dinosaurus, jota saarella ei ollut - hullut tiedemiehet ovat luoneet (taas) jotain aivan uutta. Ja eihän siinä hyvin käy.
En oikeastaan keksi kuvailla tätä elokuvaa mitenkään muuten, kuin että se oli huono. Edeltäjänsä oli mielestäni aidosti hyvä toimintaseikkailu, mutta tämä jatko-osa on ihan toista maata. Tämä ei tarjoa mitään uutta ja kestoakin on silti pari tuntia. Elokuva vielä loppui niin, että jatko-osan tekeminen on enemmän kuin mahdollista.
Ainoa kiinnostava asia leffassa on se, että se herättää ajatuksia siitä, että mihin kaikkeen tiede oikeasti pystyykään - tai tulee pystymään muutamien vuosien päästä. Ei nyt ihan tuomaan niitä dinosauruksia takaisin, mutta moneen muuhun asiaan kylläkin. Jännittävää ja pelottavaa.

A Christmas Prince (Jouluprinssi) (IMDb 5,7)
Toimittajan alku Amber saa joulun alla hommakseen kirjoittaa jutun kyseenalaisen maineen omaavasta prinssista, jonka olisi tarkoitus astua hallitsemaan kuningaskuntaansa, mutta ilmassa leijuu kysymyksiä siitä, tekeekö prinssi niin. Amber lentää paikalle ja kappas kummaa pienen väärinkäsityksen seurauksena hän huomaa vetävänsä peiteroolia prinssin pikkusiskon opettarena. Amber näkee tämän loistavana tilaisuutena saada materiaalia ykkösluokan lööppiin, mutta kuten arvata saattaa, paljastuukin, etä kuninkaalliset ovat ihan tavallisia ihmisiä eikä kaikki lehdissä julkaistu ole totta. Tunteiden kasvaessa on Amberin entistä vaikeampi ylläpitää rooliaan.
Mä lupasin katsoa ennen joulua mahdollisimman monta jouluista hömppäkomediaa ja tässä nyt yksi niistä. Mä olen katsonut niitä oikeastaan jo hävettävän monta, mutta kaikista en todellakaan aio kirjoittaa - koska no, kirjoitettavaa on loppujen lopuksi aika vähän. Tässäkään elokuvassa ei juuri syvempää sisältöä ollut, mutta jos haluaa sellaisen semi mitäänsanomattoman jouluisen hyvänmielen elokuvan katsottavakseen joulun alla tai jouluna, on tämä esimerkiksi glögin ja joulupipareiden sekä konvehtien kanssa ihan ok valinta. Plus tällehän ilmestyi juuri jatko-osa joten löhöilyn voi siirtää suoraan nextille levelille.

Bohemian Rhapsody (IMDb 8,4)
We will rock you! Toivottavasti ei kenellekään ole epäselvää, mistä syksyn puhutuin elokuva kertoo, mutta mikäli näin on päässyt käymään, niin kyseessä on tositapahtumiin perustuva leffa legendaarisen rock -yhtyeen Queenin taipaleesta sekä sen keulahahmon Freddie Mercuryn edesottamuksista. Elokuvassa on hyvin paljon musiikkia, minkä ei sinällään pitäisi tulla yllätyksenä - itse tosin yllätyin, että sitä oli oikeasti niin paljon. 
Mä en oikeastaan voi kuvailla leffaa muuten kuin että se oli loistava. Mukaansatempaava ja Rami Malekin roolisuoritus aivan omaa luokkaansa, etenkin kun ottaa huomioon ne saappaat, joihin hän on roolissaan hypännyt. Yli parituntisessa leffassa ei missään vaiheessa käynyt pitkästyttämään ja musta oli hienoa, että Mercuryn surullisen kuuluisa loppu jätettiin märehtimättä, vaikka jotekin olin ajatellut, että elokuva jatkuisi lähemmäs loppua - Show Must Go On kuultiin kuitenkin vasta lopputekstien aikaan. En osaa sanoa mitä ihminen, kuka ei lainkaan tunne tai diggaa Queenia, tykkäisi elokuvasta, mutta itse olen aina tykännyt kyseisestä bändistä ja ehkä siksikin elokuva kolahti niin kovaa. Tämä oli sisällöltään hyvää vaihtelua valtavirran trendileffoihin, vaikka omalla tavallaan supersankareita tässäkin.

Hereditary - Pahan perintö (IMDb 7,3)
Tästä leffasta oli jotenkin paljon juttua sen ilmestyessä ja se kiinnosti, mutta unohtui sitten jotenkin. Nyt tuli bongattua tämä vuokraleffojen joukosta ja lähti katseluun. Elokuvassa keskitytään Grahamin perheeseen, joka alkaa kokea ja käyttäytyä oudosti perheen äidinäidin kuoltua. Lähimmäisen kuolema tuo mukanaan tunteita ja asioita, joiden käsittely on haastavaa ja herkässä tilassa olevat ihmiset ovat helppo kohde millekäs muullekaan kuin pahuudelle.
En oikeastaan edes tiedä mitä sanoisin. No, ensinnäkin katsoin tämän näin jälkiviisaana aivan väärään aikaan - pitkän työpäivän päätteeksi. Jos genrekuvailun joukossa on termi psykologinen trilleri, niin pitäisi tietää jättää väliin, jos aivot ei jaksa pyörittää näkemäänsä täydellä teholla. Koska ihan rehellisesti sanottuna en oo ihan varma, mitä tuli katsottua :D Elokuva rakentaa itseään todella hitaasti vauhdin kiihtyessä loppua kohden - lopussa meno on jo jokseenkin hengästyttävää. Tämä on juuri sellainen elokuva, josta saisi kyllä varmasti monta hyvää keskustelua aikaiseksi, koska se on niin outo ja monella tapaa tulkittava, mun mielestä siis. Leffaan on ripoteltu tosi paljon yksityiskohtia ja tuntui, että itseltäkin meni osa ihan ohi, vaikka yritin parhaani mukaan olla tarkkaavainen. Elokuva ei ollut oikeastaan pelottava, vaan enemmänkin ahdistava.

28.11.2018

Happiness

2018-11-28_11-38-06 2018-11-28_11-39-08

Päivät on omituisia. Vaikka ne on keskenään niin samanlaisia, silti niin erilaisia. Kaikki riippuu niin siitä, millä mielellä siihen päivään herää. Mulla on ollut viime aikoina niin neutraali ja mitääsanomaton fiilis, ei kovin hyvä muttei varsinaisesti huonokaan ja päivät on olleet vähän sellaisia mitäänsanomattomia. Eletty vaan läpi.
Ja sitten huomaa heräävänsä päivään, kun fiilis on hyvä. Ei mistään tietystä syystä, ehkä miljoonien asioiden summasta, mutta sellaiseen fiilikseen, että mitäänsanomattomuudesta huolimatta siinä kaikessa on jotain järkeä. Että tuntee olevansa elossa ja riittävä. Mä en oikeastaan osaa edes kuvailla sitä fiilistä, mutta olisi mahtavaa, että jos kaikki pystyisi tuntemaan niin edes joskus. Tavallaan, että sielussa paistaa aurinko, vaikkei välttämätät ole varma mistään tai kaikki elämän palaset ei olisikaan paikallaan. Sellaisina päivinä mikään ei tunnu uhalta, vaan mahdollisuudelta.


Happiness
Something in my own place
I'm standing naked
Smiling, I feel no disgrace
With who I am

Happiness
Coming and going
I watch you look at me
Watch my fever growing
I know just who I am

21.11.2018

November Snapshots

Yhdeksän päivää joulukuuhun! Ei sillä, että olisin jotenkin kauhean innoissani joulukuusta tai joulusta, vaan siitä, että marraskuu loppuu :D Se on ehkä mun inhokkikuukausi koko vuonna. Pitää harkita ensi vuonna omien lomien sijoittamista niin, että olisin marraskuussa ainakin viikon pois Suomesta...

Tänään olisi iltavuoro numero 3 ja vaikka huomenna on vapaa, ihan rehellisesti vaan odotan, että tämä viikko olisi jo ohi. Perjantaina ja lauantaina mulla on pitkät keittiövuorot ja näin pikkujoulukautena se tietää kiirettä. Mutta kyllä tästä selvitään! Siinä sivussa ajattelin jakaa muutamia kuvia kuluneelta kuulta.

marraskuu

Sää on nyt ollut paljon kirkkaampi, kun on ollut pari astetta pakkasta, mutta koko alkukuu oli tota ekan kuvan mukaista harmaata, sumuista, märkää ja hämärää. Omalla tavallaan jotenkin tunnelmallista, mutta kun sitä on päivästä päivään, niin alkaa harmittaa. Ja siitä valon puutteesta johtuen mun puhelimen kameralla ei saa järin laadukkaita otoksia. 

IMG_2604 kahvia

Käytiin viikonloppuna tätini kanssa kahvittelemassa Arnoldsissa Kouvolan Veturissa. Leivoin viikonlopun aikana myös luumu-kaneli rahkakakun äitini toiveesta, mutta paremmat kuvat siitä jäi ottamatta. Ihan harmittaa, että reseptejä tulee jaettua nykyaan ihan olemattomasti, mutta silloin kun leivon, leivon joko jo tuttua juttua tai vaihtoehtoisesti en ehdi ottaa kunnon kuvia tai kuvia lainkaan tai kolmanneksi en ole täysin tyytyväinen ulkonäköön tai makuun, eli reseptiä on silloin turha edes jakaa :D 

IMG_2647

Tämä orava on kuulemma äitini pihan vakiovieras ja oli viikonloppuna hauska päästä seuraamaan sen touhuja ihan vierestä ikkunan takaa. Meidän pihapiirin läheisyydessä pyörii myös jonkun verran oravia, mutta ne ei kyllä ole näin uskaliaita ja meidän ikkunoiden sijoituksen ja korkeuden takia niitä tulee harvemmin sisältä käsin edes bongattua. Tää kurre on niin suloinen etten kestä ♥ 

red

Kuvassa saa kyllä halutessaan huijattua aika hyvin mikäli haluaa. Selfiestä voisi melkein tehdä johtopäätöksen, että mulla oli hyvä hiuspäivä, mutta liikkeelle lähtiessä olin kyllä koko ajan pipo päässä :D Kuvasta ei näy myöskään melko järkyttävä juurikasvu, mikä ei yleensä mua edes haittaa, koska hiuksia hennatessa mun mielestä lopputulos on luonnollisempi, jos se juurikasvu vähän näkyy. Silloin pari viikkoa sitten vedin kuitenkin sen sävyttävän hoitoaineen ja hiuksista tuli paljon punaisemmat kuin ne normaalisti on olleet ja nyt se väri on osittain lähtenyt ja no lyhyesti sanottuna pieni tukkakriisi. Ajatuksena on kehitellä jonkinlainen väliaikainen pelastustoimi tämän tai huomisen aikana.

Ja sitte! Mie en kestä! Äiti on puuhastellut mulle/meille joulukalenterin tommosiin söpöihin pieniin pussukoihin! En osannut yhtään aavistaa ja tämä oli kyllä ihan superihana yllätys. Sain vasta kaksi ensimmäistä "luukkua" ja seuraavia sitten vasta lähempänä ajankohtaa. Itsehillintää löytyy onneksi hyvin, enkä ole kurkkinut pussukoihin yhtään. 

45258080564_e57e05e933_o

Kaikista julkaisemistani kynttiläkuvista voisi tehdä johtopäätöksen, että meidän perheessä suositaan Kastehelmi -tuikkukippoja... :D Mulla on enemmän maanläheisiä ja vihreitä sävyjä, äidiltäni puolestaan löytyy tämmöistä väriskaalaa.

jedi

Minun lempparityyppi ♥ 13,5 -vuotias superpapparainen jaksaa vielä painaa menemään koirapolulla kuin olisi nuorempikin, mutta tiedän pelottavan hyvin, että yhteinen aika on silti vähissä. Jedillä on oletettavasti kasvain toisessa kyljessä (eläinlääkärissä ei olla käyty, koska asialle ei mitään voi tehdä eikä koiran kunto oli heikentynyt ja jos kipuja on, niin Jedi peittää sen äärimmäisen hyvin) sillä se o suurentunut huomattavasti viime keväästä ja jos se jatkaa kasvuaan tuota vauhtia, on puoli vuotta aika toiveikasta. Mutta asian murehtemisen sijaan olen päättänyt käyttää jäljellä olevan aikamme hyvin ja mahdollisimman mukavasti :) Juuri tästä syystä en edes suunnittele mitään matkoja lähitulevaisuuteen.

Nyt se olis kuitenkin heitettävä ulkovaatetta niskaan ja lähdettävä papparaisen kanssa heittämään pieni lenkki - eilen käveltiin sen verran pitkä matka, että tänään on pidettävä huilipäivä! Sitten missiona olisi myös hankkia meidän työpaikan virkistyspäivän ohjelmanuremoon palkinto voittajille, katsotaan miten ehdin ja jaksan :D