24.4.2019

Pääsiäisen leffapäiväkirja

The Nun (IMDb 5,4)
Pelottava nunna on hahmona tuttu kaikille niille, ketkä ovat katsoneet Conjuring -leffat. Mutta vaikkei olisikaan, niin se ei millään tavalla haittaa - tässä leffassa mainitaan ne vain ohimennen eikä Nunnalla sinänsä ole mitään tekemistä kyseisten leffojen kanssa. Varsinkin, kun se on tasoltaan huomattavasti heikompi...
Tarinassa keskiössä on Romanialainen nunnaluostari, jossa tapahtuu kummia: yksi nunnista tekee itsemurhan ja Vatikaani huolestuu tästä lähettäen paikan päälle papin ja valoja vaille valmiin nunnan selvittämään, mistä on kyse. Kauaa ei parivaljakon tarvitse alueella viihtyä, kun he huomaavat siellä tapahtuvan karmivia asioita. Ja nunnan muodon ottanut pahuus on pysäytettävä.
Mä en valitettavasti osaa sanoa tästä oikein mitään muuta, kuin että tämä oli huono. Leffa etenee pitkälti niin, kuin katsoja olettaakin, eikä tässä ole mitään yllättävää. Leffan päähahmotkin ovat ihan mitäänsanomattomia ja heidän "taustatarinansa" on jotenkin niin latteita, ettei henkilöistä saa mitään kiinnostavaa irti. Toki leffaan on onnistuttu saamaan muutama ihan onnistunut pelottavan jännittävä kohtaus, mutta loppua kohden kyllä nauratti - ja nauraminen ei ehkä ole se, mitä tässä on katsojan reagoinnilta haettu. Tuli vaan mieleen, että onneksi en aikoinaan maksanut tästä itseäni kipeäksi leffateatterissa, vaikka toki siellä katselukokemus olisi voinut olla vaikuttavampi jo ruudun koon ja äänentoiston takia.

The Silence (IMDb 5,3)
Tämän tyylisiä ja juoneltaan hyvin samankaltaisia leffoja on käsittääkseni parikin viime vuosina ilmestynyttä, mutta koska en ole itse nähnyt niistä yhtäkään, pidin tätä kiinnostavana.
Kartoitushommissa käy huonosti, kun maan alta vapautuu valtava joukko mitä kummallisimpia, vaarallisia otuksia, jotka käyvät ihmisten kimppuun. Nuoren kuuron tytön perhe ymmärtää hyvin pian, että nämä otukset saalistavat äänen perusteella - niinpä he suuntaavat pois meluiselta kaupunkialueelta. Mutta kuinka ollakaan, nuo hirvittävät otukset eivät olekaan ainoa uhka, johon perhe törmää, vaan suojapaikkaa etsiessään he törmäävät outoon lahkoon.
Tämä on juuri sen tyylinen elokuva, joka saa mut kiinnostumaan. Ja toden totta: leffan ensimmäinen tunti oltiinkin osattu tehdä mielestä kiinnostavaksi ja mukaansatempaavaksi, joten odotukset ehti nousta aika korkealle. Kunnes ne sitten viimeisen puolen tunnin aikana lässähti aika lujaa alas: leffan loppuun oli tungettu mielestäni ihan liikaa asioita, ottaen huomioon kuinka rauhallisesti alku eteni. Enkä näe nopeatempoisuutta tässä minään tyylikeinona, vaan mulle tuli ainoastaan fiilis, että hyvän alun jälkeen tajuttiinkin, että hei meillä on enää 15 minuuttia aikaa, ja nämä kaikki pitää saada tungettua siihen. En tosin tiedä, olisiko leffan pituuden lisääminen pelastanut vähän kehnoa loppua mitenkään ja samalla herää ihmetys, että miksi tähän tavallaan edes piti noiden ihmeörkkien lisäksi tunkea enää tuota lahko -uhkaa, kun sille ei annettu sen ansaitsemaa ruutuaikaa. Heräsi vain kysymys, että ketä nämä ihmiset on, mistä ne on tulleet ja mitä tekemistä heillä on tämän koko asian kanssa.
Ei nyt varsinaisesti täysin epäonnistunut, mutta taidanpa laittaa katsottavien listalle A Quiet Placen, joka ainakin IMDb:n arvion mukaan voisi antaa vähän enemmän.

White House Down (IMDb 6,4)
Tämä on sarjassamme yritetään valita leffaa ja noin puolen tunnin päästäkään mitään ei ole tullut vastaan, ja sitten vaan laittaa pyörimään jonkun. Meillä se oli tämä.
Channing Tatumin sekä Jamie Foxin tähdittämässä toimintaelokuvassa Valkoinen talo joutuu pulaan, kun raskaasti aseistettu ryhmä tunkeutuu sisään. Turistiryhmä joutuu panttivangiksi ja isä sekä tytär joutuvat eroon toisistaan, ja siitäpä koko hässäkkä sitten käynnistyy. Tatumin esittämä turisti onkin osuvasti juuri työhaastattelussa käynyt, Afganistanissa muutaman keikan heittänyt sotilas ja poliisi ja tytärtään etsiessä hänestä tuleekin merkittävä henkilö presidentin selviämisen kannalta.
Leffa on sellaista kelpo toimintaa, mutta ei liian vakavaa sellaista. Mukana on vähän salaliittojuontakin. Reilu pari tuntia on omasta mielestäni tosin aika paljon tämän kaltaiselle pätkälle - pidettiin tunnin kohdalla olosuhteiden pakosta pieni tauko ja ihmeteltiin, että herranjestas tämä kestää vielä toisen tunnin - ja siinä tunnin kohdalla oli ehtinyt tapahtua jo vaikka ja mitä.
Leffana tämä on kuitenkin sellainen että saa, mitä tilaa. Ei liian raaka, ei liian tunteellinen, ei myöskään pelottava. Suhteellisen mukaansatempaava ja räjähdyksissä ei ole säästelty. Toki se, että pääosassa on Tatum, tuo vähän jähmeä pöljäke, tuo tietyllä tapaa vähän sellaista tahatonta huumoria. Mulla ei ole mitään näyttelijää vastaan, mutta joku karismaattisempi näyttelijä olisi voinut tuoda leffaan vähän lisää sisältöä, nyt Tatumin hahmon vaimonhakkaaja -paidan alta pullistevat lihakset eivät siinä täysin onnistuneet.

Arrival (IMDb 7,9)
Olen aiemminkin katsonut tätä leffaa potentiaalisena katsottavana, mutta vasta kun luin tästä lyhyen leffa-arvostelun yhdestä viikkolehdestä, mielenkiintoni heräsi todella. Laitoin digiboxin nauhoittamaan tämän telkkarista.
Leffassa kaksitoista oudon mallista avaruusalusta laskeutuu maan pinnalle ja siitäkös kaaos syntyy - sillä kukaan ei tiedä, keitä ja miksi nämä alienit ovat saapuneet. Apuun haetaan Amy Adamsin esittämä kielitutkija sekä Jeremy Rennerin esittämä fyysikko, heidän tehtävänsä on löytää tapa kommunikoida olentojen kanssa ja selvittää, mistä on kysymys.
Leffa oli mielestäni aivan loistava, joten ei ihme, että sillä oli peräti seitsemän Oscar -ehdokkuutta, joista elokuva voittikin yhden. Elokuvan tahti on rauhallinen, mutta silti jännittävä ja otteessaan pitävä. Ja vaikka tämä onkin tämmöinen scifi -painotteinen aiheeltaan, ei elokuva itsessään ole niin scifi - tai miten sen nyt ottaa, mutta esimerkiksi nuo erikoiset ulkoavaruuden oliot on personoitu eri tavalla kuin monessa muussa heitä sisältävissä leffoissa ja tarinakin saa aika mielenkiintoisen käänteen loppupuolella - tai leffan alussa, miten sen nyt haluaa tulkita. Tämä oli joka tapauksessa tosi positiivinen yllätys, omalaatuinen ja hieno. Amy Adamsin rooli elokuvassa on dominoiva ja hän kantaa tarinaa eteenpäin, kiva nähdä aina välillä vahva naispääosa, jolle on annettu tilaa ilman että miessivuosat edes yrittävät hyppiä eteen.

Life (IMDb 6,6)
Saatoin nyt vähän innostua tästä scifi -teemasta... Mutta tämä on tosi erilainen, kuin edellinen pätkä. Elokuva sijoittuu Kansainväliselle avaruusasemalle, jossa joukko tutkijoita odottaa pitkään matkalla ollutta näytettä Marsista. He onnistuvat herättämään tuon mikroskooppisen pienen eliön -alun ja riemuitsevat löydöstään. No, kunnes kaikki meneekin sitten päin prinkkalaa, koska tuo määrittelemätön marsilainen osoittautuu hyvin nälkäiseksi ja hyvin fiksuksi. Tästä alkaa avaruusalukselle sijoittuva kissa-hiiri leikki.
Ja siinäpä olikin oikeastaan kaikki - elokuva on tosiaan aika perinteistä kaavaa noudattava "kauhuelokuva", jossa nyt sattuu olemaan tämmöinen avaruusteema. Ei mitään ihmeellistä ja nimekkäät näyttelijätkin on mukana varmasti lähinnä nimiensä vuoksi - mitään kummempia näyttelijäsuorituksia tässä ei ole, saati kiinnostavia hahmoja. Muutama suhteellisen ällöttävä kohtaus on kuitenkin saatu mukaan - tai siltä ne ainakin itsestäni tuntui, kun söin samalla pitsaa. Koska leffa sijoittuu lähinnä yhteen tilaan, eli avaruusalukseen, luo se kuitenkin ihan onnistuneen tiiviin, ahtaan tunnelman. Elokuvan loppu taas ei ollut minkäänlainen yllätys, enemmänkin sellainen "no totta kai tää loppuu näin." Ei huonoin näkemäni elokuva, mutta lähelläkään hyvää - mä melkein harkitsin jättäväni tämän kesken jossakin alkuvaiheessa, mutta päätin katsoa loppuun, koska mielestäni leffan kesken jättäminen on luoteen heikkoutta :D 

2 kommenttia:

  1. Suosittelen vahvasti A Quiet Placea, ihan tajuttoman hieno leffa varsinkin esikoisohjaukseksi! Tosi tiivistunnelmainen halki kestonsa ja äänisuunnittelu on ihan tajuttoman hienoa kun ääntä käytetään tosi harkiten ja kerronta toimii hyvin vahvojen roolisuoritusten myötä. Tuokin Silence vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, joten lisättävä katsottavien listalle.

    Itsekin katsoin Arrivalin ekaa kertaa vasta vähän aikaa sitten ja siitä tuli kyllä yksi suosikeistani, oon aika samaa mieltä siitä sun kanssa. Tosi hieno ja jotenkin poikkeuksellinen scifi-leffa humaanilla otteella :D Lifestä puolestaan en tykännyt yhtään, tosi ärsyttävä kun kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen juuri sillä scifi-leffojan kaavamaisella tavalla eikä nimekkäät ja taitavat näyttelijät pelastanut sitä yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos mielipiteestäsi etenkin tuohon Quiet Placeen, laitan ehdottomasti katsottavien listalle! :) Ihanaa että nämä leffapäivitykset kiinnostavat!

      Poista