29.6.2019

Tämän hetken suosikkisalaatti

Onko teillä muillakin vähän sellainen ongelma, että salaatin suhteen tulee usein jumiuduttua sellaiseen aika peruskaavaan, jota tuntuu hankalalta rikkoa? Salaattiin tulee aina valittua lähes ne samat raaka-aineet, ja uusien kokeilu saattaa epäilyttää.
No, tämä tämän hetkinen lempparini ei ole mikään outojen, uusien makuelämyksien sinfonia vaan pikemminkin sellainen "miksi en tajunnut tätä aiemmin!" Rapea, ja perinteinen salaattipohja yhdistettynä lämpimiin kasviksiin ja fetaan on mahdottoman herkullinen yhdistelmä. Lisäsin joukkoon vielä couscousia (myös bulgur tai quinoa käy), niin kyseessä on täyttävä ateria. Salaatinkastikkeen virkaa ajaa hummus, hummus on pakollinen! Oma lempparini on Fontanan sitruunalla ja korianterilla maustettu hummus (jota ikävä kyllä olen nähnyt vain muutamassa Citymarketissa)

IMG_4342_edited

Tähän herkulliseen salaattiin tarvitsee:
- valitsemaasi salaattia tai salaattisekoitusta
- kurkkua
- tomaattia
- kevätsipulia
- couscousia tai muuta vastaavaa
- persiljaa
- sitruuna
- kukkakaalia
- porkkanaa
- fetaa
- mausteita maun mukaan, esim: chiliä, kurkumaa, paprikajauhetta, suolaa, pippuria jne.
- hummusta

Tee näin:
Nypi kukkakaalista sopivan kokoiset nuput. Kuori porkkanat, ja leikkaa siivuiksi. Paista molempia tilkassa öljyä ja mausteita paistinpannulla, kunnes saavat hieman väriä ja laita sitten vielä uuniin kypsymään noin 175 asteeseen kymmenisen minuutin ajan.
Kypsennä couscous tai muu vastaava pakkauksen ohjeiden mukaan. Purista sitruunan mehu ja leikkaa noin puolet persiljasta pienen pieneksi silpuksi, lisää kypsän couscousin joukkoon. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
Leikkaa tomaatti ja kevätsipuli, sekoita ne keskenään.
Leikkaa tarvittaessa salaatti, leikkaa kurkut joukkoon.
Murenna feta pieneksi muruksi.
Kun kaikki on valmista, kokoa salaatti annoslautaselle. Murusta päällimmäiseksi feta, hienonna päälle vielä hieman persiljaa, lisää reilusti hummusta ja viimeistele halutessasi tilkalla oliiviöljyä. 

IMG_4344_edited

23.6.2019

Juhannusfiiliksiä

48112638101_d60a0e6b25_o_edited 48112659813_cc806abdf1_o_edited 48112735627_ce32c6fc6c_o_edited juhannus IMG_4336_edited 48112667128_5d72bf3668_o_edited IMG_4339_edited

Juhannus oli hyvä. Hauska ja stressitön. Nämä juhannusvapaat ovat olleet supereita, tehneet hyvää mielenterveydelle (sisäelimille ei tosin niinkään, hahah). Ja mikä ihaninta: aurinko on paistanut.
Nämä päivät ovat myöskin todistaneet sen, kuinka ihania ihmisiä mulla on ympärilläni. Tällä hetkellä olen onnellinen, kiitollinen ja no, aavistuksen verran väsynyt. Mutta sillä lailla hyvällä tavalla.
Tästä viimeisestä keskikesän viikonlopun päivästä ajattelin nauttia seuraavaksi pihalla auringossa ja myöhemmin herkutella vielä vähän lisää - grilliruokia olisi vielä jäljellä ja saatoin myös aamulla kaupassa käydessäni heittää ostoskoriin jätskiä, sipsiä ja karkkia...
Oliko teillä onnistunut juhannus? :)

21.6.2019

Hyvää juhannusta!

IMG_4283_edited IMG_4301_edited IMG_4315_edited IMG_4280_edited IMG_4308_edited

Täällä Lahessa sää on mitä mainioin ja meidän talo liki tyhjä muista asukkaista, tästä tulee varmaan aika huippu juhannus! Laitoin itselleni pinkin juhannustukan (tästä kuvia sitten myöhemmin) ja kohta alan tekemään vielä vähän siivouksia ja järjestelyjä. Voisin jopa koristella vähän pihaakin, nyt kun se on käytännössä kokonaan meidän käytettävissä.
Juhannus sinällään ei ole mulle iso juttu - viime vuonnakin olin ulkomailla tähän aikaan, mutta mua on onnistanut siinä mielessä, että koko työurani ajan mulla on ollut juhannus aina vapaa eli lähinnä sen takia siitä on muodostunut sellainen hengähdystauko. Suinkaan aina en ole kuitenkaan juhlinut, olen monta juhannusta viettänyt täysin ilman mitään perinteisiä suomalaisia traditioita eli saunaa, grilliruokaa, viinaa ja veneilyä. Sauna ja veneily jäävät välistä tänäänkin, mutta ruoka- ja juomapuoli on kyllä kunnossa.

Toivotan kaikille oikein ihanaa keskikesän juhlaa, vietitpä sen sitten töissä, mökillä, festareilla tai jossain ihan muualla ♥

20.6.2019

Sanoisit jotain

IMG_4235_edited IMG_4265_edited IMG_4231_edited IMG_4237_edited

Tämä kulunut vuosi on ollut elämäni sosiaalisimpia. Tai ainakin siltä on tuntunut. Ehkä sen takia on myös tuntunut hämmentävältä ja osittain vähän raskaaltakin, että ihmisiä kiinnostaa. Sosiaalisessa kanssakäymisessä kun tulee usein jakaa omia mielipiteitä, fiiliksiä ja tunteita. Enhän minä ole sellaiseen tottunut! Tai vaikka aina kuulutankin tunteiden näyttämisen perään ja että niitä ei pidä piilotella eikä hävetä, oli tilanne sitten mikä tahansa, niin oon itse tosi huono avaamaan omaa itseäni isommassa (tai toisinaan tosi pienessäkin) seurassa.
Huomaan olevani tosi usein hiljaa, vaikka multa löytyisikin kommentoitavaa ja sanottavaa. Enkä ole hiljaa siksi, että jotenkin olettaisin, että muita ei kiinnosta - koska tiedän, että kiinnostaa, mutta sitten itsekseni mietin, että mitä eroa sillä on. Että ei sanomani asia muuta kenenkään kannalta mitään. Tuntuu yksinkertaisesti niin helpolta olla sanomatta mitään ja mieluummin kuunnella. Ehkä tästä syystä mua ahdistaakin kovasti, jos joku kyselee mun henkilökohtaisesta elämästä jotain. En osaa vastata. Tai ehkä kuvittelen, että vastaukset on niin monimutkaisia ja -ulotteisia, että kysyjä katuu avanneensa suunsa. Mulle on luontevampaa kertoa ja mainita juttuja sillä tavalla täysin ohimennen, jolloin mahdollisiin jatkokysymyksiin on paljon luontevampaa vastata.

Tiedän, että tämä on hyvin pitkälti luonnekysymys ja koska olen introvertti, on hiljaa oleminen ja tarkkaileminen mulle ominaisempaa. En kuitenkaan ole ujo, arka tai pelkää avata suutani, vaan ongelma on se, ettei se useimmiten tunnu tarvittavalta. Ehkä elän tässä nimenomaisessa hetkessä niin vahvasti, että esimerkiksi vanhoista, menneisyyteen liittyvistä jutuista puhuttaessa en usein jaksa kertoa omia kokemuksiani, koska niillä ei ole mitään tekemistä nykyhetken kanssa. Vaikka oikeastihan niillä on kaikki tekeminen nykyhetken kanssa - jos joku juttu olisi jäänyt välistä, pieni tai iso, mitätön tai oleellinen, en välttämättä olisi juuri nyt tässä, tällaisena.

Yritän kovasti päästä tästä niin sanotusta tavasta eroon. Koska loppujen lopuksi se ei palvele ketään. En halua, että vanhempana mietin, että olisinpa osallistunut ja jakanut enemmän - koska mitään sellaista asiaa mulla ei ole, mitä en voisi kertoa. Ei kenenkään tarvitse tietää kaikkea eikä kaikkien jotain, mutta olisihan se nyt ikävää, että kukaan ei tiedä mitään, vain, koska en jaksanut avata suutani omassa mukavuusalueessani.
En tiedä, osasinko nyt oikein selittää tätä niin, että joku toinen siitä ymmärtää, mutta mulle on toisinaan tärkeämpää kirjoittaa näitä asioita itselleni - asioiden ja ajatusten purkaminen kun on aina ollut paljon helpompaa kirjoittaa, kuin sanoa. Ja tässä minä nyt yritän sanoa itselleni, että nainen, ryhdistäydy. Sinun ajatukset, mielipiteet ja tunteet voivat olla myös arvokkaita ääneen sanottuna, muille sanottuna, jaettuna. 

19.6.2019

Mahottoman hyvä fiilis

48093219186_27802e595c_o_edited IMG_4199_edited IMG_4271_edited IMG_4208_edited IMG_4216_edited IMG_4275_edited IMG_4215_edited 
Neljä seuraavaa päivää on vapaata, ai että! Näiden vapaiden aluksi tulin käväisemään Kouvolassa, käytiin tänään pesemässä mattoja. Huomenna olen vielä täällä, illalla sitten takaisin kotiin Lahteen. Meillä on juhannusaattona kemut meillä, ja odotan niitä innolla! Lauantain suunnitelmat on vielä avoinna (ja niihin toki saattaa vaikuttaa, miten perjantain juhlinnat menee heh) ja sunnuntain omistan varmaan ihan kotona rötväämiselle. Sitten oliskin viikko töitä, ja sitten loma ♥

Mutta kaikkea muuta hauskaa on mahtunut päiviin, vaikka ei vapaata tai lomaa olisikaan. Viikon sisällä on käyty kansainvälisillä suurmarkkinoilla, ostoksilla, piknikillä, pelattu aliasta baarissa ilman kenkiä ja kävelty sitten kotiin maanantai aamuna aivan liian pitkäksi venähtäneen illan jälkeen. Mutta: mä investoin reilu kolme euroa termosmukiin, ja elämänlaatuni on parantunut sen jälkeen huimasti. Voin nykyään ottaa aamukahvin mukaan, kun vien koiran lenkille! 

Palatakseni lyhyesti vielä näihin kuviin: kyllä Suomi on sitten kaunis kesällä. Fiilis on tällä hetkellä mahottoman hyvä!

16.6.2019

Testissä Lyko.fi

Oletteko te törmänneet sellaiseen verkkokauppaan, kuin lyko.fi? Minä en ollut, ennen kuin luin tämän Annika Ollilan postauksen hänen blogistaan. Kyseessä on siis kosmetiikan verkkokauppa, jossa on huima valikoima tuotteita niin hiuksille, vartalolle kuin kasvoillekin - ja jokaiselle budjetille.  Sivusto on suurimmaksi osaksi suomenkielinen, mutta alkujaan tämä taitaa olla ruotsalainen, sillä osassa tuotteissa oli kuvaukset ja teksti vain ruotsiksi (tämä ei ollut kuitenkaan itselleni ongelma, sillä vaikka olen surkea puhumaan ruotsia, ymmärrän sitä ihan kohtuu hyvin luettuna).
Vaikka itselläni ei mitään suurta tarvetta kaappien täyttämiselle ollutkaan, niin ajattelin silti heti kokeilla tätä itselleni tuntematonta verkkokauppaa ja useamman tunnin selailun, sekä ostoskorin karsimisen (hahah, ensin siellä oli tavaraa yli sadan euron edestä ja totesin, että ehkä en kuitenkaan tarvitse ihan kaikkea) jälkeen tein tilauksen. Toimitus oli nopea, tein tilauksen keskiviikkona ja paketti oli mulla lauantaina.

Mutta sitten itse paketin sisältöön!

IMG_4193_edited

Kuten mainitsin, mulla ei ollut mitään erityistä tarvetta millekään, ainoastaan aurinkopuuteri oli ostettavien juttujen listalla. Valitsin NYXin California Beamin' sävyssä Sunset Vibes. Tämä on shimmerinen, mutta mä olen jostain syystä ruvennut tykkäämään sellaisista. Ennen suosin mattaa.

Ostoskoriin sujahti myös L´Oréal Colorista pois pestävä hiusväri sävyssä dirty pink. Mulla on monena juhannuksena ollut vaaleanpunaiset hiukset (noh, puoliksi) ja ajattelin, että olisi hauska jatkaa tätä mukamas perinnettä. Viime vuonna jäi välistä, kun mulla oli sen väriset hiukset, ettei pinkki niissä olisi näkynyt. Nyt pitäisi, mutta katsotaan mikä on tilanne sitten silloin juhannuksena!
Pakettiin eksyi myös pari asustetta: tuo kukkapanta sekä punainen bandana -huivi, joita käytän aina töissä. 

IMG_4196_edited

Pakkohan se oli sitten MACin huulipunakin ottaa. Näistä mulla ei ole entuudestaan kokemusta, mutta kymmenen euroa tuosta minipunasta ei tuntunut mitenkään kovin hurjalta sijoitukselta, joten otin kokeiluun. Huulille en ole tätä ehtinyt vielä kokeilla, sävy on mattainen Chili. Tilausta tehdessäni sain käsityksen, että tämä olisi lämpimämmän sävyinen, mutta ainakaan käteen swatchatessa sävy ei ole liian kylmä, aika sellainen neutraali. Joka tapauksessa tämmöiset minipunat on hyviä itseni kaltaiselle ihmisille, kuka kyllä tykkää laittaa huulimeikkiä, mutta useimmiten unohtaa sen (tai sitten huulet on sen verran rohtuneet, että koko homma täytyy unohtaa, heh).

Näiden lisäksi paketissa tuli vielä Real Techniquesin minisivellin kasvoille sekä pakkaus irtoripsiä. Molemmat oli tarjoustuotteita, tarjoukset sai näkyviin ostoskorin alle, kun se ylitti tietyn summan. Ripsille löytyy varmasti satunnaista käyttöä, magneettiripseni heitin jo jokunen aika sitten pois kun ne oli ihan loppuun kulutetut. Täältä olisi saanut tilattua uudet, mutta päätin jättää ensi kertaan. Nämä on siis hyvä back up, vaikka toki merkki on itselleni tuntematon ja laatu jää nähtäväksi. Näiden mukana tuli kaksi liimaa, siitä plussaa, sillä oletin, että se täytyy ostaa erikseen.
Ja lopuksi ihan ekstrana tuli tuo KMS:n näyte volyymia antavasta voiteesta.

Tähän loppuun vielä maininta, että tuotteet hankittu omakustanteisesti enkä hyödy tämän postauksen julkaisemisesta taloudellisesti itse mitenkään, halusin vain tyytyväisenä jakaa oman kokemukseni kyseisestä verkkokaupasta :)

13.6.2019

Kesäjuttui

Eilisen piti olla mun viikon ainoa vapaapäivä, mutta tästä torstaista muodostuikin sellainen myös! Ikinä, siis ikinä, ei varmaan ole käynyt näin, joten otan tämän riemulla vastaan :D Sen kunniaksi lisää riemukkaita kesäjuttuja viimeisen parin kolmen viikon ajalta. 

kesä 3 48049275033_6c56b23149_o_edited

Meidän piha ♥ Tai no eihän se meidän ole, vaan taloyhtiön, jossa asumme, mutta se on silti oma kotipiha ollut jo useamman vuoden ajan. Se on rehevä ja suojaisa ja siinä on kiva viettää aikaa (en tosin ole varma arvostaako naapurit tätä koska en esim. ikinä leikkaa nurmikkoa, mutta koska en osaa!) Nyt tulevana juhannuksena olisi tarkoitus olla pienellä porukalla juurikin tuossa meidän pihassa, jos sää sen vaan sallii. 

kesä 1

Eihän se ole kesä eikä mikään ilman herkkuja! Jätskiä on tullut syötyä ulkona moneenkin otteeseen. Ja sitten nuo Pandan lakupallerot, voi juku. En halua edes tietää, montako pussia olen tuhonnut tässä viime aikoina. Onneksi nuo on aika pieniä pusseja... mutta siis ihan törkeän hyviä, en mä siitä passionhedelmästä nyt päätäni pantiksi laita, mutta makumaailmaltaan kuitenkin tosi nam. 

48049235291_e875b31f63_o_edited

Ystäväni kissanpennut. Tästä on nyt varmaan kolmisen viikkoa kun kävin katsomassa heitä, niin suloisia otuksia! Koska olen ikäni koirien kanssa kasvanut ja ollut, en osaa nähdä itseäni kissan omistajana (ja olen kissoille huomattavasti enemmän allerginen kuin koirille, joten sen puolestakaan en varmaan uskaltaisi) mutta kissat on muuten kyllä kivoja (ja toisinaan vähän pelottavia) otuksia. Onneksi niitä pääsee aina tapaamaan muiden luona :) 

kesä 2

Vierailin viime kuussa ystäväni luona Järvenpäässä ja käytiin Kulmakonditoriossa lounaalla. Tuntui olevan suosittu paikka ja salaatti oli oikein maukas!
Sitten varsinainen gourmet -annos Tallinnan laivalta, hahah. Taisin matkustaa Eckerö Linella ensimmäistä kertaa ja mulla ei ole siitä oikein juuta tai jaata sanottavaa, kuten ei oikeastaan muiltakaan laivoilta. Myymälästä tosin ostin sen verran, että sain bonusmatkan, joka on voimassa heinäkuun loppupuolelle. Että saas nähdä jos lomalla tulee innostuttua vielä laivalla käymään.

Näiden ruoka-annosten lisäksi käytiin viime perjantaina ystäväporukalla syömässä Lahden Popotissa, ja tämä oli mulle toinen kerta siellä. Istuttiin pitkään, juotiin pullo viiniä neljään pekkaan, välijälkkärinä aivan tajuttoman hyvät mangomojitot. Pääruokana söin jotain pastaa, se oli hyvää, muttei varsinaisesti mitenkään erikoista. Plus mulla oli nälkä, olisin varmaan jaksanut syödä vielä puolet enemmän. Mistä kertoo se, että söin sitten vielä drinkin jälkeen jälkkärinkin ja kun käytiin työpaikalla juomassa vähän sangriaa, niin vedin siinä sitten vielä ristikkoperunoitakin :D Ja niin, kotimatkalla kävin vielä Subwayssa... 

48049325507_efed3193bb_o_edited

Siinä itseasiassa juurikin edellä mainitun perjantai-illan lookia. Oli jotenkin haastavaa miettiä, miten meikata ja laittaa tukka, kun istuttiin ennen ruokailua pari tuntia terassilla melko suorassa auringonpaisteessa. Ja meikkaaminen hellepäivinä on muutenkin ollut haasteellista - kaikkein mieluitenhan sitä olisi ilman meikkiä, mutta mulla on ollut iho vähän huonossa kunnossa ja se meikittömyys ei tunnu jotenkaan kivalta, vaikka tosin lopputulos sulaneet meikit naamalla vs läikikäs meikitön naama lienee aika samoilla maaliviivoilla :D Onneksi iho on nyt pikkuhiljaa alkanut näyttää merkkejä siitä, että se meikittömyyskin voisi olla vaihtoehto! Ainakin meikkivoiteen ja puuterit voi heittää kaapin perälle piiloon.

kesä 4

Ollaan kavereiden kanssa puhuttu, että meistä jokaisesta saa varmaan alkoholistin, jos seuraa meidän sometilejä. En edes tiedä, miksi tulee aina päivitettyä, jos on viiniä tai drinkkiä naaman edessä, miksi en ota kuvia mun vesilaseista? :D No mutta, kesällä tulee helpommin maistettua kaikkia uusia juttuja. Ja hei - mä sain mun kesän bucket listiltä jo yhden jutun pois: Aperol Spritziä juotu terassilla! En tosiaan aiemmin ollut juomaa maistanut ja maku tuli vähän yllätyksenä. Tai siis, siinä oli jotain, mihin en itse ollut tottunut. Tästä ei siis täysin mun lempparia kyllä muodostunut, mutta sellainen juoma kuitenkin, että voi aina silloin tällöin tilata. 

kesä 5

Kaverikuva parhaan ystävän kanssa ♥ Kuten pari postausta sitten kirjoittelinkin, niin Jedillä on tosiaan ollut vähän ongelmia terveyden kanssa tässä vajaan kuukauden aikana, mikä on ollut kurjaa. Nyt on kuitenkin lääkekuurit syöty ja tilanne näyttäisi olevan hyvä - myöskään aiemmin otetuista verikokeista ei ilmennyt mitään hälyttävää. Mutta sepä se näiden koiravanhusten kanssa on, ikinä ei voi tietää. Joka tapauksessa olen kiitollinen näistä yhteisistä kesäpäivistä :)

Zalandon paketista ilmestyi nämä Conversen matalavartiset ja paksupohjaiset tennarit, ja olen ihan innoissani! Käyttöön nämä eivät ole vielä päässeet, mutta pian, pian. Samaisesta paketista tuli myös Adidaksen legginssit, jollaisista olen haaveillut pitkään. Sellaiset rennot, hyvät jalassa ja niissä kehtaa liikkua ihan julkisestikin, mun koticollarit alkaa olla siinä kuosissa että hyvä kun kehtaa koiran pihalla pissattaa, hahah.

Nyt vapaapäivän viettoon! Koska tämä tuli niin yllättäen, mitään suunnitelmia ei ole. Saa nähdä, mitä keksin :) 

12.6.2019

Ehkä tähän jään

IMG_4162_edited IMG_4159_edited IMG_4172_edited IMG_4168_edited IMG_4138_edited

Suunnitelmia. Stressiä. Aikatauluja. Aina kiire jonnekin. Kuulostaa varmaan aika tutulta monelle. Vähän itsellenikin.
Mulle on niin kauan kuin muistan, ollut tärkeää, että tunnen oloni vapaaksi. Jos on liikaa stressiä, tai liikaa sellaisia suunnitelmia, joiden kulkuun itselläni ei ole juuri sanomista, tai muuta vastaavaa, ahdistun. Minun tarvitsee päästä valitsemaan itse ne kahleet, joihin olen valmis itseni lukitsemaan.

Jos on koko ajan menossa tai suunnittelemassa aina tulevaa, saattaa helposti unohtua se tärkein: keskittyä nykyisyyteen, tähän hetkeen. Tekee enemmän kuin hyvää pysähtyä, katsoa peiliin ja kysyä, miltä minusta nyt tuntuu. Ei aina nähdä itseänsä sitten kun -moodissa (sitten kun olen lomalla, sitten kun olen monta kiloa hoikempi, sitten kun olen saanut asian x pois päiväjärjestyksestä). Myönnän syyllistyväni tähän vähän itsekin - ehkä aavistuksen verran liian usein. Lakaisen fiilikseni vähän sivumpaan, jos niitä ei ole sillä hetkellä aikaa tai energiaa käsitellä ja sitten ne tuppaa jäämään sinne.

Mutta nyt on hyvä. Istun äitini keittiönpöydän ääressä. On vapaapäivä, ulkona tuulee, muttei ole viileää. Join juuri pari kuppia kahvia ja nukuin yöllä hyvin. 

Elämästä on tärkeää tehdä sellaista, että siinä viihtyy koko ajan. Ei sitten kun. Aina ei voi olla hyvä päivä, mutta jokaisesta päivästä on mahdollista löytää jotain hyvää. 

9.6.2019

Eräänä kesäiltana

48028800132_6a41060b43_o_edited 48028727603_c2861a9180_o_edited 48028691096_41771f7757_o_edited 48028726793_ae2a7a968f_o_edited 48028726173_3eb021643e_o_edited

Kesäilloissa ja -öissä on jotain mystisen rauhallista ja seesteistä ♥ Harmillisesti lähdin sen verran kiireellä, että kamera jäi kotiin, mutta onneksi tunnelma välittyy hyvin näistä puhelimellakin otetuista kuvista, vaikka laatu aavistuksen verran heikompi onkin. Note to self: muista pitää kamera laukussa valmiina! 

6.6.2019

Calvin Klein Hoodie

Voi että, kyllä meitä nyt hellitään säiden puolesta! Tein eilen kaksi lenkkiä - tai kolme, jos lasketaan mukaan vielä kympin jälkeen illalla satamaan kävely terassille. Tänään ajattelin olla pihalla lähes koko päivän ennen iltavuoroa ja heräsinkin hyvissä ajoin, että ehdin nauttia auringosta mahdollisimman paljon! 

IMG_4104_edited IMG_4096_edited IMG_4131_edited IMG_4097_edited

Nämä kuvat ovat tosin viikko sitten otettuja, kun tarvi pitkähihaista. Calvin Kleinin huppari on ostos viime kuulta, minulla oli vielä lahjakorttia jäljellä Muotitalo Lehtoon ja halusin käyttää senkin johonkin spesiaalimpaan. Hupparit on käteviä arkivaatteita, ja päädyinkin sitten tähän valkoiseen, alennuksessa olleeseen yksilöön. Väri toki mietitytti ostohetkellä aika paljon, koska olen niin hurja sotkemaan, mutta sitten totesin että what the hell, kerranhan täällä vaan eletään. Toistaiseksi ostopäätös ei ole kaduttanut. Vaikka kyllähän tuota pitäessä tulee mieleen, että antaako tämä musta nyt sellaisen kuvan, jota en halua itsestäni antaa - jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta toisaalta, se mitä joku toinen minusta ajattelee, ei kiinnosta minua juurikaan ja jos päälläni oleva vaatekappale saa jonkun pohtimaan taloudellista tilannettani tai arvomaailmaani, so be it. (toisaalta olen kyllä muuten niin jalat maassa ja arkisen näköinen, etten varsinaisesti usko moiseen, hahah.)

Mulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen merkkivaatteisiin - toisaalta tuntuu tyhmältä maksaa niistä nimen vuoksi hurjasti enemmän, mutta sitten toisaalta tiettyjen juttujen kohdalla, kuten vaikka nyt niiden tänä keväänä hankkimieni Leviksen ja Calvin Kleinin farkkujen kanssa - huomaa, että kyllä laatukin on vähän eri kuin niin sanotuissa kertakäyttö-vaateliikkeissä. Tosin, jos osaa vähän katsoa materiaaleja jne, niin kyllä noista halpisketjuistakin on mahdollista saada ihan laadukasta, monta vuotta kestävää tavaraa, jos niitä vielä hoitaa oikein. 
Toisaalta vaikka erilaisia merkkejä omistankin, niin tämmöiset ns. luksuslaukut taas on asia, mihin en ikinä sijoittaisi. Se ei tunnu yhtään omalta. Mutta toisaalta onhan se nyt aika lailla kaksi eri asiaa sijoittaa satanen farkkuihin, kun lähemmäs tonni (tai enemmän) yhteen laukkuun, ainakin minun näkökulmastani katsottuna, joku toinen voi olla eri mieltä.

Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää ja löytyykö teidän kaapista paljon merkkivaatteita?

4.6.2019

Bon Jovi @ Tallinna

Sunnuntaina oli päivä, jota olin pitkään ja hartaasti toivonut sekä odottanut ties kuinka kauan. Kun viime marraskuussa sain kuulla, että Bon Jovi vihdoin ja viimein saapuu takaisin Eurooppaan kiertueelle, en malttanut pysyä housuissani. Liput Tallinnan konserttiin ostin heti, kun ne tuli myyntiin (kiertue ei ikävä kyllä tullut Suomeen, joten siitä syystä Tallinna) ja sunnuntaina tosiaan tämä keikka oli.
Keikkaseurana mulla oli siskoni ja Tallinnaan mentiin Eckerö Linen laivalla, hujautettiin taksilla meidän hotellille, joka sijaitsi Viimsissä asti, eli noin 10 kilometriä Tallinnan keskustasta rannikkoa pitkin, koska oltiin toivottoman myöhässä kaiken muun paitsi noiden konserttilippujen kanssa :D Hotellilta yritettiin sitten saada taksia Laululavalle, mikä osoittautui aivan turhaksi yritykseksi siihen aikaan illasta, monien kymmenien tuhansien suunnatessa keikkapaikalle. Onneksi respassa osattiin kertoa, että hotellin edestä suuntaava bussi pysähtyy keikkapaikan edessä ja näin ollen päästiin vaivattomasti sekä edullisesti keikkapaikalle (yhdensuuntainen bussilippu oli 2 € per henkilö).

Bon Jovia lämmittelevä Santa Cruz meiltä jäi aikataulu syistä välistä, mikä ei itseäni haitannut tippaakaan, mutta virolainen bändi Terminaator ehdittiin tsekata. Bon Jovin aloittamista ennen ehti tulla jo vähän kylmä ja odottamisesta sekä paikallaan seisomisesta aavistuksen verran ärtynyt olo, mutta voin kertoa, että se kaikki unohtui tasan sillä sekunnilla, kun bändi asteli lavalle.

48000499567_59d6cb1026_o_edited 48000560001_26c7a118ca_o_edited

No, sillä odottelulla sai onneksi ihan hyvät paikat - oltiin ihan Golden Circlen eli jonkun verran enemmän lipuistaan maksaneiden tyyppien alueen ihan toisella puolella ja kokonaisihmismäärään nähden tosi lähellä. Mutta sen kummempia kuvia, kuin nämä pari mitä tämän postauksen yhteyteenkin laitan, ei mulla ole, sillä keskityin suurimmaksi osaksi itse keikkaan ja kuvasin lähinnä videoita, joista osan laitoinkin Instagramin puolelle ja joista yksi itse asiassa löytyy kohokohtiin tallennettunakin.
Olin ajatellut, että bändi soittaa paljon vanhoja klassikkoja, mutta silti määrä yllätti. Mä en ole rehellisesti sanottuna edes kuunnellut sitä tuoreinta Bon Jovia kovinkaan ahkerasti ja vähän pelotti, onko siellä biisejä, joita en muista tai tunnista, mutta niitä tuli ihan pari kappaletta - kaikki muut tunsin ja osasin. He soittivat monia mun lemppareita ja kaikki ns. yleisön huudatus kappaleet kuten Runaway ja Living on a Prayer - jotka eivät omiin henkilökohtaisiin suosikkeihin lukeudu, olivat mahtavia.
Showssa pidin myös siitä, että solisti Jon Bon Jovi ei hölötellyt turhia, ei huudattanut yleisöä niillä tyypillisillä heee oh -huudoilla tai esitystä ei ollut ympätty täyteen pyrotekniikalla. Biisien väliin muutama sana ja sitten taas jatkettiin - mikä takasi sen, että he ehtivät soittaa peräti 22 biisiä, jos en ihan väärin muista. 

48000542676_69df5851f8_o_edited 48000550646_fbe2f9870e_o_edited 48000554266_4d9a411518_o_edited

Olen tosi tyytyväinen tähän kesäiseen keikkareissuun joka muuten varmaan aika monesta muusta keikkaturistista eroten sujui täysin ilman alkoholia. Mä olen aina ollut sellainen keikoilla kävijä (silloin harvoin kun johonkin menen), että en halua pilata keikkanautintoa sillä, että jonottaisin lisää juotavaa, jonottaisin vessaan tai pahimmassa tapauksessa en liian juomisen tai muiden tekijöiden takia muistaisi keikasta kunnolla mitään. Tämä nimenomainen konsertti oli mulle niin iso ja tärkeä juttu, että en todellakaan halunnut "pilata" sitä. Keikan aikana tuli nimittäin todistettua muutamankin ihmisen pakollinen poistaminen käsiraudoissa keikkaalueelta turvamiesten toimesta (sitä en toki osaa sanoa oliko alkoholilla tekemistä asian kanssa mutta villi veikkaus että kyllä).

Keikkailta sai vielä siltäkin osalta ikimuistoisen lopun, että aluksi näytti siltä, että joudumme kävelemään noin 8 kilometrin matkan takaisin hotellille, mutta jonkun matkaa käveltyämme meidät pysäytti auto, jonka ratin takana oleva mies tarjosi meille kyytiä, koska oli nähnyt meidät keikalla. Mikähän on mahdollisuus, että noin 40 000 katsojan joukosta hän on sattunut bongaamaan meidät, ja muistikin vielä :D Pienen palaverin jälkeen todettiin siskon kanssa, että uskalletaan mennä kyytiin ja hän ajoikin meidät hotellille mukavasti rupatellen koko matkan. Hän oli itse asiassa jo toinen samana iltana poikkeuksellista ystävällisyyttä osoittanut virolainen - aiemmin illalla eräs nainen opasti meidät lähes kädestä pitäen oikealle bussipysäkille neuvoa kysyässämme.


Kaikenkaikkiaan ihana ja onnistunut reissu, ja minä olen niin onnellinen, että vihdoin ja viimein pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ♥ Niin kuin someen kirjoitinkin, now I can die happy.