Suunnitelmia. Stressiä. Aikatauluja. Aina kiire jonnekin. Kuulostaa varmaan aika tutulta monelle. Vähän itsellenikin.
Mulle on niin kauan kuin muistan, ollut tärkeää, että tunnen oloni vapaaksi. Jos on liikaa stressiä, tai liikaa sellaisia suunnitelmia, joiden kulkuun itselläni ei ole juuri sanomista, tai muuta vastaavaa, ahdistun. Minun tarvitsee päästä valitsemaan itse ne kahleet, joihin olen valmis itseni lukitsemaan.
Jos on koko ajan menossa tai suunnittelemassa aina tulevaa, saattaa helposti unohtua se tärkein: keskittyä nykyisyyteen, tähän hetkeen. Tekee enemmän kuin hyvää pysähtyä, katsoa peiliin ja kysyä, miltä minusta nyt tuntuu. Ei aina nähdä itseänsä sitten kun -moodissa (sitten kun olen lomalla, sitten kun olen monta kiloa hoikempi, sitten kun olen saanut asian x pois päiväjärjestyksestä). Myönnän syyllistyväni tähän vähän itsekin - ehkä aavistuksen verran liian usein. Lakaisen fiilikseni vähän sivumpaan, jos niitä ei ole sillä hetkellä aikaa tai energiaa käsitellä ja sitten ne tuppaa jäämään sinne.
Mutta nyt on hyvä. Istun äitini keittiönpöydän ääressä. On vapaapäivä, ulkona tuulee, muttei ole viileää. Join juuri pari kuppia kahvia ja nukuin yöllä hyvin.
Elämästä on tärkeää tehdä sellaista, että siinä viihtyy koko ajan. Ei sitten kun. Aina ei voi olla hyvä päivä, mutta jokaisesta päivästä on mahdollista löytää jotain hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti