Bon Jovi @ Tallinna

Sunnuntaina oli päivä, jota olin pitkään ja hartaasti toivonut sekä odottanut ties kuinka kauan. Kun viime marraskuussa sain kuulla, että Bon Jovi vihdoin ja viimein saapuu takaisin Eurooppaan kiertueelle, en malttanut pysyä housuissani. Liput Tallinnan konserttiin ostin heti, kun ne tuli myyntiin (kiertue ei ikävä kyllä tullut Suomeen, joten siitä syystä Tallinna) ja sunnuntaina tosiaan tämä keikka oli.

Keikkaseurana mulla oli siskoni ja Tallinnaan mentiin Eckerö Linen laivalla, hujautettiin taksilla meidän hotellille, joka sijaitsi Viimsissä asti, eli noin 10 kilometriä Tallinnan keskustasta rannikkoa pitkin, koska oltiin toivottoman myöhässä kaiken muun paitsi noiden konserttilippujen kanssa :D Hotellilta yritettiin sitten saada taksia Laululavalle, mikä osoittautui aivan turhaksi yritykseksi siihen aikaan illasta, monien kymmenien tuhansien suunnatessa keikkapaikalle. Onneksi respassa osattiin kertoa, että hotellin edestä suuntaava bussi pysähtyy keikkapaikan edessä ja näin ollen päästiin vaivattomasti sekä edullisesti keikkapaikalle (yhdensuuntainen bussilippu oli 2 € per henkilö).

Bon Jovia lämmittelevä Santa Cruz meiltä jäi aikataulu syistä välistä, mikä ei itseäni haitannut tippaakaan, mutta virolainen bändi Terminaator ehdittiin tsekata. Bon Jovin aloittamista ennen ehti tulla jo vähän kylmä ja odottamisesta sekä paikallaan seisomisesta aavistuksen verran ärtynyt olo, mutta voin kertoa, että se kaikki unohtui tasan sillä sekunnilla, kun bändi asteli lavalle.

No, sillä odottelulla sai onneksi ihan hyvät paikat - oltiin ihan Golden Circlen eli jonkun verran enemmän lipuistaan maksaneiden tyyppien alueen ihan toisella puolella ja kokonaisihmismäärään nähden tosi lähellä. Mutta sen kummempia kuvia, kuin nämä pari mitä tämän postauksen yhteyteenkin laitan, ei mulla ole, sillä keskityin suurimmaksi osaksi itse keikkaan ja kuvasin lähinnä videoita, joista osan laitoinkin Instagramin puolelle ja joista yksi itse asiassa löytyy kohokohtiin tallennettunakin.

Olin ajatellut, että bändi soittaa paljon vanhoja klassikkoja, mutta silti määrä yllätti. Mä en ole rehellisesti sanottuna edes kuunnellut sitä tuoreinta Bon Jovia kovinkaan ahkerasti ja vähän pelotti, onko siellä biisejä, joita en muista tai tunnista, mutta niitä tuli ihan pari kappaletta - kaikki muut tunsin ja osasin. He soittivat monia mun lemppareita ja kaikki ns. yleisön huudatus kappaleet kuten Runaway ja Living on a Prayer - jotka eivät omiin henkilökohtaisiin suosikkeihin lukeudu, olivat mahtavia.

Showssa pidin myös siitä, että solisti Jon Bon Jovi ei hölötellyt turhia, ei huudattanut yleisöä niillä tyypillisillä heee oh -huudoilla tai esitystä ei ollut ympätty täyteen pyrotekniikalla. Biisien väliin muutama sana ja sitten taas jatkettiin - mikä takasi sen, että he ehtivät soittaa peräti 22 biisiä, jos en ihan väärin muista. 

Olen tosi tyytyväinen tähän kesäiseen keikkareissuun joka muuten varmaan aika monesta muusta keikkaturistista eroten sujui täysin ilman alkoholia. Mä olen aina ollut sellainen keikoilla kävijä (silloin harvoin kun johonkin menen), että en halua pilata keikkanautintoa sillä, että jonottaisin lisää juotavaa, jonottaisin vessaan tai pahimmassa tapauksessa en liian juomisen tai muiden tekijöiden takia muistaisi keikasta kunnolla mitään. Tämä nimenomainen konsertti oli mulle niin iso ja tärkeä juttu, että en todellakaan halunnut "pilata" sitä. Keikan aikana tuli nimittäin todistettua muutamankin ihmisen pakollinen poistaminen käsiraudoissa keikkaalueelta turvamiesten toimesta (sitä en toki osaa sanoa oliko alkoholilla tekemistä asian kanssa mutta villi veikkaus että kyllä).

Keikkailta sai vielä siltäkin osalta ikimuistoisen lopun, että aluksi näytti siltä, että joudumme kävelemään noin 8 kilometrin matkan takaisin hotellille, mutta jonkun matkaa käveltyämme meidät pysäytti auto, jonka ratin takana oleva mies tarjosi meille kyytiä, koska oli nähnyt meidät keikalla. Mikähän on mahdollisuus, että noin 40 000 katsojan joukosta hän on sattunut bongaamaan meidät, ja muistikin vielä :D Pienen palaverin jälkeen todettiin siskon kanssa, että uskalletaan mennä kyytiin ja hän ajoikin meidät hotellille mukavasti rupatellen koko matkan. Hän oli itse asiassa jo toinen samana iltana poikkeuksellista ystävällisyyttä osoittanut virolainen - aiemmin illalla eräs nainen opasti meidät lähes kädestä pitäen oikealle bussipysäkille neuvoa kysyässämme.

Kaikenkaikkiaan ihana ja onnistunut reissu, ja minä olen niin onnellinen, että vihdoin ja viimein pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ♥ Niin kuin someen kirjoitinkin, now I can die happy.