Toissapäiväinen synttäripäiväni oli kerrassaan aivan ihana. Päivä meni aika tavanomaisesti, iltapäivästä ajeltiin äitini kanssa tänne Lahteen, syötiin, kahviteltiin ja niin edelleen. Ystävältäni olin saanut tiedon, että mun pitäisi ilmestyä keskustaan laittautuneena ja nälkäisenä puoli seitsemän pintaan. Mä en tiennyt yhtään, mikä homman nimi oli - paitsi tietenkin ajattelin, että johonkin mennään syömään.
Ystäväni ilmestyi ja ajattelin, että mennään kahdestaan. Minut johdatettiin Sokos Seurahuoneen Trattoriaan, ja pöydässä istuikin neljä ystävääni (tunnetaan kaikki töistä, mutta vietetään vapaallakin aikaa yhdessä). Koko tilanne oli jotenkin nin sellainen, että minähän rupesin siinä sitten kyynelehtimään, kun olin niin otettu.
Ruuaksi sain valita mitä halusin ja valitsin tryffelirisottoa ragúulla, ja se oli niin hyvää. Voisin mennä syömään toisen samanlaisen annoksen tältä istumalta :D Annos oli myös täyttävä, sitä oli omaan nälkään juuri sopiva määrä! Pääruuan jälkeen muutamat seurueesta tilaili jälkkäriä ja multa tuli tarjoilija kysymään, että onko synttärisankarilla mitään allergioita. Hämmentyneenä vastasin, ettei ole ja kun muut saivat jälkiruokansa, sain minäkin tuon taivaallisen näköisen ja makuisen tiramisun ♥ Pakko tässä kohtaa kyllä kehua Trattoriaa - palvelu oli hyvää, ruoka taivaallista ja tuo yllätysjälkkäri kyllä kruunasi kaiken. En ollut kyseisessä ravintolassa käynyt illallisaikaan koskaan aiemmin, pelkästään lounaalla (joka on sekin ollut aina hyvä), mutta täytyy kyllä mennä uudestaan.
Ruokailu ei ollut suinkaan illan ainoa yllätys. Sain lahjaksi kuvassa näkyvän Tommy Hilgigerin laukun. En voi käsittää tätä! Kyseinen laukkuhan on siis sellainen, minkä näin tuossa kuun vaihteessa Lehdon liikkeessä, jossa kävin tuolloin äitini kanssa ja sen käynnin seurauksena mun oli pakko etsiä netistä, mikä laukku oli kyseessä. Löysin etsimäni ja päivitin löydökseni Instagramiin storyn puolelle, että nyt muuten löytyi sellainen laukku, jonka haluaisin ja että mullahan on kohta synttärit tulossa. Siis sellainen perusjuttu, ilman mitään taka-ajatuksia tai toiveita. Niin minä en edelleenkään pysty käsittämään, miten nämä ihanat tyypit on sen sieltä muistaneet (story kun näkyy vaan sen vuorokauden) ja hommanneet sen vielä oikeassa värissä. Tässä tosin mukaan astui myös mieheni, joka hänkin siis osallistui lahjaan ja osasi kertoa mieluisen värin. Näitä löytyy sinisenä ja punaisena myöskin, mutta tuo musta oli se, minkä alunperin näinkin ja se, minkä halusin.
Äidiltäni sain lahjasi mitä suloisimmat vaaleanpunaiset Elefantti -lakanat sekä lahjakortin S-ryhmälle, mikä pääsee varmaan käyttöön jo tänään, hih.
Ilta jatkui vielä yksien terassijuomien verran, ja sitten kotiin, sillä suurimmalla osalla seuraava päivä oli työpäivä, osa oli jo ihan väsyksissä ja itselläni talous ei tässä kuussa anna myöten suhteellisen kalliisiin baarijuomiin. Itseäni tämä ei haitannut, ei näiden kuulunutkaan olla mitkään ryyppäjäiset :)
Mutta olinpa minä vaan niin yllättynyt, hämmentynyt, otettu ja kaikkea muutakin. En osaa edes kuvailla sitä fiilistä, minkä tämä ilta muhun jätti. Että olen osa näin ihanaa ystäväpiiriä, ketkä jaksaa nähdä vaivaa ja aikaa toistensa eteen, suunnitella tämmöisiä iltoja ja tuntea minut näin hyvin. Näen itseni toisinaan todella huonossa valossa ja ajoittaisista omista fiiliksistä huolimatta kiva huomata, että muut eivät. Että minä olen heidän mielestään sellainen tyyppi, kuka ansaitsee ja tarvitsee tämänlaisen illan. Niin kiitollinen heistä ♥ Ja ennen kaikkea jäi myös odottava fiilis, että milloin pääsen itse olemaan osallinen jonkun toisen yllätyksen järkkäämisessä :)
Voi miten ihanan synttäriyllätyksen ystäväsi olivat järjestäneet! Ystävät on kultaa ❤❤❤ Ja toi laukku, mikä ihanuus!
VastaaPoistaNiinpä! Itselläni on onneksi monta hyvää ♥ Ja laukku on ollut aivan ihana!
Poista