Asennekysymys

Olen nyt viikonlopun aikana miettinyt hyvinkin paljon henkistä hyvinvointia ja ihmetellyt sitä, miksi ihmismieli on rakennettu sillä tavalla kuin se meillä useimmilla on. Että kaikesta pitää stressata ja kaikki pitää ottaa niin henkilökohtaisesti. Kun muistaisikin useammin sen, että elämä ihan oikeasti pyörii eteenpäin siitä huolimatta, miten itse tuntee. Tunteet on tärkeitä, mutta monesti musta tuntuu, että ne korostuu ainakin itsellä ihan väärissä paikoissa ja tilanteissa, jossa niillä ei käytännössä ole mitään sijaa tilanteen kulun kannalta. Pointtina siis se, että miksi ihmeessä luon itselleni tukalan tilanteen tunnetasolla, kun voisin yrittää suhtautua tyynesti ja antaa tilanteen soljua eteenpäin ilman otsaryppyjä. Ja toki aina niiltä otsarypyiltä ei voi välttyä - eikä varmaan pidäkään, mutta jos tätä sopertamaani asiaa soveltaa ihan arkielämään, niin kyllä monesti se on se oma asenne ja tunteet, jotka sotkevat kaiken, eikä itse elämän hektisyys.

Se miksi nyt itse takerrun tähän aiheeseen näin isosti on se, että kuten parissa aiemmassa postauksessa olen maininnutkin omasta niin sanotusta epätasapainosta sekä eilinen juttutuokio ystävien kanssa. Ja tosi moni sellainen pikkuasia vuoden varrelta, joihin eri tavalla suhtautuminen varmasti olisi auttanut siinä, ettei tunnu niin riittämättömältä. Mulla on vähän sellainen vika, että omasta mielestäni mun pitäisi pystyä ja venyä kaikkeen ja kun itseään venyttää liikaa, ei mikään asia hoidu kunnolla eikä mihinkään voi panostaa täysillä.

Mun syksyn agenda on yrittää muuttaa omaa suhtautumista asioihin ja itseeni. Tarkoitus ei ole ottaa mitään sellaista hällä väliä asennetta elämään, mutta löysätä hieman. Se saattaa kuulostaa jonkun korvaan tosi höpsöltä, koska eihän mun elämä varsinaisesti mitään superkiireistä ruuhkavuosipallottelua ole, koska mulla on huollettavana vain ja ainostaan koira ja kohta ei sitäkään, ja moni kuitenkin tasapainoilee työn, perheen ja ties minkä muun parissa. Mutta monesti se oma arki ja elämä menee silti sinne suorittamisen puolelle, varsinkin pitkien työputkien osuessa kohdalle. Pitäisi muistaa, että elämä on seikkailu. Sanoa enemmän kyllä asioille, joille normaalisti sanoo ei, koska ei ehdi tai pysty, ja sanoa enemmän ei niille asioille, jotka estävät sanomasta kyllä muille.

Että jos sinä, joku minut tunteva ja minua säännöllisesti näkevä tyyppi, luet tätä, niin muistuta aina välillä minua hengittämään pari kertaa syvään. Chill, sis. Niin moni huono päivä voisi olla erilainen, kun osaisi ja muistaisi suhtautua asioihin eri tavalla, ei niin henkilökohtaisesti. Että jaaha, nyt kävi näin, mutta eipä mitään, tämä selvitetään ja elämä jatkuu. Jotenkin sitä niinä niin sanotusti huonoina päivinä tuppaa ottamaan oikein tulta alleen kaikista epämieluisista tai muuten vaan suunnittelemattomista muuttujista ja polkee menemään sen koko päivän tietynlaisen huonotuulisuuden tai jopa raivon voimin ja eihän sellainen ole terveellistä kenellekään. En tarkoita että negatiiviset tunteet pitäisi jättää tai kieltää, vaan omalla kohdalla tavallaan yrittää käsitellä ne omina kokonaisuuksinaan, eikä kerätä polttoaineeksi. Se on vähän kun tankkaisi väärää bensiiniä autoon - vaurioita tulee. Ja tilanteen korjaaminen jälkikäteen on huomattavasti mutkikkaampaa kuin ennakointi, eli oikean polttoaineen valinta. Tässä tapauksessa se on itselleni entistä objektiivisemman suhtautumistavan harjoittelemista. Ei ole tarkoitus irrottaa itseäni tai näkemyksiäni eri tilanteista, vaan pikemminkin muistuttaa itseäni siitä, että asioilla on aina monta puolta ja näin ollen se oma, ensimmäinen reaktio ihan kaikkeen voimakkuudestaan huolimatta voi toisinaan olla "väärä" ja että tilanteen läpikäyminen eri vinkkelistä voi auttaa sekä itseään että tilanteen neutralisointia. 

Heh, onpa pitkä ja vähän sekava teksti, mutta nämä on juuri niitä asioita, jotka mun on kirjoitettava sanoakseni ne itselleni ääneen. Mulla on jatkuva tarve kehittyä ihmisenä niin itseni kuin muidenkin hyväksi ja ajatusten pukeminen kirjalliseen muotoon on aina ollut itselleni tapa selittää ja käsitellä asioita itselleni, niin että ne eivät vain pyöri sekavana mössönä tuolla pääkopassa. Muille tämä tosin saattaa olla ihan yhtä sekavaa :D

Joka tapauksessa asioiden oivaltaminen tuntuu aina hyvältä. Niiden toteuttaminen voi toki olla haastellisempaa, mutta siinä ollaan jo aika pitkällä, kun tunnistaa "ongelman", johon haluaa muutosta. Lyhyesti sanottuna muistutus itselle seuraavista asioista:

Elämä on seikkailu, ja kun se ei tunnu sellaiselta, on jotain pielessä. Jokainen uusi päivä on täysin uusi mahdollisuus aivan kaikkeen, eikä mitään uutta päivää pitäisi elää valmiiksi jo edellisenä päivänä. Suunnitelmat on hyviä, mutta ei sellaiset suunnitelmat, jotka eivät anna tilaa mahdollisuuksille.

Suhtaudu rennommin. Koen, ettei ole sellaista asiaa tai tilannetta, jota ei saisi jollakin tavalla korjattua - korjaus ei monesti välttämättä vain ole sitä, mitä ensimmäisenä tai edes toisena ajattelee. Pitää olla avoin ja nöyrä, sekä tunnistaa omat virheet ja tiedostaa niiden seuraukset. Ja suhtautua siihenkin rennommin, vaikka se on vaikeaa. Ja välillä voi miettiä, että onko asia edes rikki vai johtuuko tuntemukset jostain ihan muusta.

Hengitä. Hengitä. Hengitä!

Jos se ei toimi, tilanteen tai toisen henkilön syyttämisen sijaan tutkaile omaa suhtautumista. Voisiko asiaa katsoa toisesta näkökulmasta, voisiko omaa asennetta muuttaa?

Se mikä tulee, anna sen tulla. Se mikä menee, anna sen mennä. Estäminen tai perässä juokseminen kuluttaa hurjan määrän energiaa ja monessa asiassa ei muuta mitään, pitkittää vain. Anna asioille ja ihmisille tilaisuus, ja anna itsellesi lupa jäädä odottamaan. Mihin on kiire?