7.9.2019

Mun duuniviikko

Ah, lauantai ♥ Kello ei ole vielä paljon mitään, mutta heräsin tämän viikon aiempien aamuherätysten vaikutuksesta tänäänkin superaikaisin ja olen ehtinyt jo käydä yhdistetyllä lenkki- ja kauppareissulla ja keittänyt paljon kahvia, jonka saan juoda rauhassa. Mulla on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu ja tuntuu muuten sairaan hyvältä! No, ei välttämättä niinkään se viikonloppu tekijä - mutta kaksi vapaata putkeen on luksusta.

Puhun täällä suhteellisen paljon työstäni kuitenkaan varsinaisesti kertomatta siitä mitään - tänään ajattelin tehdä poikkeuksen ja kerrata, millainen työviikko mulla on takana. Tämä toki siis eroaa normaalista siinä, että yleensä olen aina viikonloppuna töissä ja viikkoon mahtuu ainakin pari iltavuoroa, mutta joo, itse asiaan.

Maanantai, 07-16
Kuun ensimmäinen arkipäivä, mikä tarkoittaa sitä, että lähetän palkkatoimistoon materiaalin, jotta he saavat laskettua työntekijöille palkat. Se tarkoittaa myös inventaarion tekemistä, eli käyn varastot läpi ja kirjaan ylös. Katson läpi sähköpostit ja tilitän edellisen kuukauden lounassetelit. Tämän päälle teen lounasvuoron, eli ruuanvalmistusta, asiakaspalvelua, siivousta ja esivalmisteluja. Ohessa teen vielä tilauksen eräälle tavarantoimittajallemme.

Tiistai, 08-13
Tilitän alkajaisiksi käteismaksut ajalta X. Puran kahden eri tavarantoimittajan kuormat varastoihin. Loppuaika menee alustavan työvuorolistan suunnittelussa ja koneelle laittamisessa. Yhden jälkeen virallinen työaika päättyy, mutta mennään osan työporukan kanssa Kespron messuille, jossa vapaa-ajasta huolimatta edustetaan ravintolaamme.

Keskiviikko, 08-16
Käyn läpi sähköposteja, laskuja ja teen tilauksia tavarantoimittajilta loppuviikoksi. Saan tiedon työntekijän sairastapauksesta ja paikkaajan löytäminen vie tovin. Ja lisäksi mulla on lounasvuoro, eli samaa settiä kuin maanantainakin.

Torstai, 08-16.30
Käyn kaupasta hakemassa pari tarpeellista juttua töihin, jonka jälkeen maksan firman työntekijöiden palkat. Teen lounasvuoron esivalmistelut ajoissa, sillä tänään on uuden työntekijän ensimmäinen päivä ja perusasioiden selittämiseen menee tovi, opastus jatkuu toki koko lounasvuoron ajan. Sairaslomatapauksesta johtuen joudun jäämään puoli viiteen saakka ja avaamaan toisen ravintolamme, sillä vuoron paikkaaja ei ehdi paikalle aiemmin.

Perjantai, 08-15
Tarkistan sähköposteja ja laskuja, ja vasta nyt ehdin näpytellä maanantaina tehdyn inventaarion koneelle ja lähettää eteenpäin. Teen tilauksia tavarantoimittajilta seuraavalle viikolle ja puran parin tavarantoimittajan tuomat kuormat - johon menee tovi tavallista pidempään oviongelmien vuoksi. Teen pari "sisustusjuttua" työpaikalle, eli hyödynnän vastikään liitutaulumaalilla maalatut seinät. Hoidan jälleen sairasloma-asiaa ja pidän vielä työpäivän päätteeksi työhaastattelun.

48692000966_d75745ca8d_o_edited


Työtunteja kertyi yhteensä 37,5 mikä ei ole loppujen lopuksi paljon, varsinkin kun ensi viikolla mulla on näillä näkymin lähemmäs 60 tuntia, heh. Viikottainen tuntimäärä riippuu vuoroista, mutta koska olen kuukausipalkkalainen, täytyy tuntien täsmätä, eli jos teen jonakin viikkona vähemmän, tietää se automaattisesti enemmän tunteja jollekin toiselle viikolle. Useimmiten nämä menee kyllä suht tasan.

Eniten työssäni pidän sen vaihtelevuudesta, mulla on monta erilaista työtehtävää ja riippuu ihan viikosta, millaisia ne on. Meillä on myös tosi kiva porukka, ja töissä pystyy olemaan luonnollinen ja oma itsensä, vaikka toki esimiesasemani vaatiikiin sen, että mulla täytyy olla myös se ns. työminä. Eniten työssä ärsyttää kaikki ne miljoonat ja taas miljoonat muuttujat, joita tulee aina, eikä niille varsinaisesti voi mitään, vaan ne täytyy elää tilanteen mukaan. Tässä nyt esimerkkinä sairastapaukset, se vie työpäivästä ison osan, kun joutuu vaihtelemaan ja sumplimaan vuoroja uuteen muotoon, että homma toimisi vajauksesta huolimatta. 
Mutta nyt työasiat sikseen ja mä jatkan mun vapaapäivästä nauttimista ♥ Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti