30.1.2015

Viikonlopun merkityksettömyys

IMG_9867 IMG_9859 IMG_9850
college New Yorker / maximekko Gina Tricot / hattu H&M / kengät äidin vanhat

Oltuani reilun vuoden nykyisessä työpaikassani ja ravintola-alalla muutenkin täytyy kyllä sanoa, että viikonloput ovat menettäneet omassa elämässäni merkityksensä. Toki vapaan viikonlopun osuessa omalle kohdalla fiilis on hilpeä (eli noin kerran viiteen viikkoon), mutta sekin johtuu yleensä siitä, että esimerkiksi lauantai-vuorot on meillä töissä tosi pitkiä ja usein aika turhauttaviakin, joten ainakin omalla kohdalla se hilpeys tulee enemmänkin siitä ettei silloin tarvitse olla vuorossa, kuin että on lauantai ja viikonloppu...
Suomalaiset on muutenkin jotenkin tosi viikonloppukeskeisiä ja monesti tuntuukin, että kaikki vaan matelee viikon töissä tai koulussa ja herää sitten vasta perjantaina iltapäivällä. 
Valehtelisin, jos sanoisin ettei minua haittaa olla lähes joka viikonloppu töissä, mutta toisaalta se on täysin ammatinvalintakysymys. Ja eniten siinä ehkäpä juuri häiritsee se muiden ihmisten vouhotus ja hypettäminen asiasta niin että alkaa tuntua itsestään jäävänsä jostakin paitsi. 
Ja onhan mulla sunnuntai aina vapaa, ja sunnuntai on vielä viikonloppua. Joten onhan se melkein puolikas? Ensi viikolla mulla on kaikenlisäksi myös maanantai vapaa, joten sehän on jo lottovoitto. Lotosta puheenollen voisinkin laittaa pari riviä euro jackpottia vetämään...

Itselläni on parin seuraavan parin vuorokauden aikana noin 19 tuntia töitä, mutta siitäkin huolimatta toivottelen teille erinomaisen hyvät viikonloput!

29.1.2015

Maailman paras porkkanakakku

Okei, otsikossa on ehkä pientä liioittelun makua, tämä tuskin on maailman parhaan porkkanakakun ohje, mutta älyttömän hyvä kuitenkin, vaikka itse sanon. Kehuja tämä on saanut ihan kaikilta ketkä tätä ovat koskaan syöneet (eli aika moni, koska tää on ehdottomasti leivontajutuista se, jota teen kaikista useimmin). Tämä ohje on sopiva 24-26 cm vuokaan tai sitten sellaiseen suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan. Uunipellillisen saa, kun tuplaa taikinan ja kuorrutteen määrän.

IMG_9843

Porkkanakakku 

pohja:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
3-4 isoa porkkanaa
1 dl öljyä
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
2½ dl vehnäjauhoja
kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
30 g voita
(2 rkl sitruunamehua)
1½ dl tomusokeria

Raasta porkkanat pienellä terällä raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja yhdistä siihen porkkanaraaste sekä öljy. Sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat ainekset ja lisää taikinaan. Voitele vuoka ja paista kakkua 175 asteessa noin 25-30 min hieman uunin tehosta ja vuoan mallista riippuen. Anna kakun hieman jäähtyä ja valmista täyte: sulata voi ja sekoita siihen tuorejuusto sekä sitruunamehu. Siivilöi tomusokeri parissa erässä massan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus kakun päälle. Kakun voi halutessaan koristella paahdetulla mantelirouheella tai esimerkiksi saksanpähkinöillä.

IMG_9845 IMG_9874

Hyvin nukutun yön jälkeen

IMG_9817 IMG_9819 IMG_9821
mekko Mango / neule ja laukku H&M / kengät DinSko / kaulakoru Glitter

Nukuin viime yönä ihan mahdottoman hyvin! Taisin nähdä uniakin, muistan etäisesti pyörineeni jossakin talossa, joka taisi olla minun, mutten saa unesta kiinni enempää. Pidin joskus nuorempana unipäiväkirjaa, mutta se tuntui vähän turhalta. Ei niin että vähättelisin unien merkitystä, mutta luulen että sille on syynsä, ettemme muista niistä kuin pienen, minimaalisen osan.

Joka tapauksessa luulen että hyvien unien salaisuus piilee pienessä pillerissä jonka otin ennen nukkumaanmenoa. Nimittäin melatoniini-pillerin. En varsinaisesti kärsi uniongelmista (toisin kuin poikaystäväni jota varten pillerit ostettiin), mutta nukahtamisen kanssa mulla on aina välillä vaikeuksia ja päätin uteliaisuudesta kokeilla, auttaisko tuo. Ja auttoihan se! Tämä on hyvä tietää jatkossa niihin päiviin, kun menen iltavuorosta suoraan aamuvuoroon - noina öinä nukun nimittäin tavattoman huonosti. 
Onko siellä uniongelmaisia ja onko nuo apteekista ilman reseptiä saatavat ns. nukahtamislääkkeet teille tuttuja, vai onko tilanne ollut joskus niin paha että on tarvinut vahvempaa lääkitystä?

28.1.2015

Favorite pullover

IMG_9794 IMG_9797 IMG_9798 IMG_9809

neule ja kengät H&M / nahkahame ja reppu Second hand

Mulla on monenakin päivänä ollut kivat vaatteet päällä, mutta kuvat on syystä tai toisesta jääneet ottamatta. Kuvauspaikat on aika rajalliset ja itse kun omistan kaksi talvitakkia, joista kumpikaan ei nyt varsinaisesti ole mikään sellainen, että sen kanssa haluaisin kuvia ottaa, niin täytyy pitkälti tyytyä näihin rappukäytävä otoksiin.
Mutta anyways, tuo harmaa neule on kyllä ollut ihan nappiostos, olen käyttänyt sitä niin ahkerasti.
Tänään ajattelin myös käydä tutkailemassa sokkarin hiusväri osastoa ja jahkailla, josko tämän kuontalon saisi tästä kummallisesta oranssin vaaleahkosta kirjavuudesta johonkin järkevämpään suuntaan...

27.1.2015

Syntisen hyvä mutakakku

Koska piilotin entisen blogini (syystä että ärsytti että siellä oli saman verran päivittäisiä kävijöitä kuin täälläkin ja en sitten kuitenkaan halunnut, että mun tietoja yms löytyy tavallaan kahdesta paikkaa), niin ajattelin lisäillä tänne uuteen suosituimpia ja katsotuimpia reseptejä. Niistä ehdottomasti yksi suosituin oli mutakakkuni ohje, joka kieltämättä on aika pirun hyvä, vaikka itse sanonkin. Ohje on myös äärimmäisen helppo, joten tämän pitäisi onnistua kohtuullisen hyvin myös vähän kömpelömmältäkin kotileipurilta. Kakku säilyy hyvänä viisikin päivää, mutta ainakaan omalla kohdalla kakku ei ole nähnyt niin montaa päivää :D

IMG_9778

Mutakakku (sopiva 22-24 cm vuokaan)

3 kananmunaa
1½ dl sokeria
150 g voita
200 g suklaata
3 rkl kaakaojauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa mikrossa miedolla teholla ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä. Tällä välin vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon suklaavoisula. Vatkaa tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa miedoimmalla teholla taikinan sekaan. Voitele kakkuvuoka ja levitä taikina tasaisesti. Paista kakkua 150 asteessa kymmenen minuuttia. (jos vuokasi on isompi/pienempi, paistoaika muuttuu.) Tällä paistoajalla kakusta jää keskeltä melko raaka ja jos tykkää vähän kypsemmästä ja kuivemmasta kakusta, kannattaa paistoaikaa pidentää noin viisi minuuttia.

Mutakakun on hyvä antaa jäähtyä hyvä tovi ennen leikkaamista ja parhaimmillaan se on oikeastaan vasta seuraavana päivänä, kun se on tekeytynyt ja hyytynyt jääkaapissa yön yli.

IMG_9780
IMG_9777

Kakun voi koristella esimerkiksi tomusokerilla ja tarjolla se on erityisen hyvää suklaakastikkeen ja vaniljajäätelön kanssa. Myös vadelmat sopivat koristeluun hyvin. Yksinkertainen suklaakastike syntyy helposti kaakaojauhoista, tomusokerista ja vedestä.
Yhdestä kakusta riittää noin 6-8 henkilölle.

26.1.2015

Oikeassa paikassa

Eräänä iltana
seisoin hieman itkuisin silmin
elokuvan jäljiltä
peilin edessä ja sanoin itselleni

"älä unohda kuka olet."


IMG_9444 IMG_9468

Nyt, rakkaalla paikallani

keittiön pöydän ääressä
talvisen hennon valon tulviessa ikkunastani
kahvikuppi kädessäni
tuntien, että pitäisi osata sanoa jotain
vähän enemmän

kuka minä olen?


IMG_9763 IMG_9459

Ulkona näyttää harmaalta


tunnen vilua,
vaikka päälläni on paksu ja iso neule

IMG_9443

Metallica soi radiossa
se on päällä lähes aina
tuttu musiikki valaa uskoa ja rohkeutta
joka päivä

täällä minä asun.


IMG_9667

Kahvikuppini on kohta tyhjä
ei haittaa, join tarpeeksi
ajattelen sitä yhtä iltaa peilin edessä
ja kaikkia muitakin iltoja
joilloin en ole ollut varma mistään
mutta kaikesta


Tarvitseeko minun osata sanoa,
selittää
liian vaikeita sanoja
tai kauniita kuvia

IMG_9473 IMG_9472

tässä minä olen
tämä minä olen
hymyilen,
kaivatessani kesää ja nauraessani

IMG_9729


en voisi ikinä unohtaa.

25.1.2015

Kaikki on hyvin

IMG_9439 IMG_9642 IMG_9484 IMG_9489 IMG_9766IMG_9479 IMG_9553 IMG_9488 IMG_9648

IMG_9764
Viime aikoina olen kirjoittanut paljon sanoja ja lauseita, jotka yrittävät olla jotakin runon tapaisia. Olen myös miettinyt paljon sitä aikaa, jonka vietin Kroatiassa ja kuunnellut suomalaista musiikkia. Ajatellut viime kesää, jolloin kävin parhaimmillaan monta kertaa viikossa juomassa aamukahvit sataman kahvilassa. Se tuntui oikealta. Olen ollut hämmentynyt ja uupunut enkä ole jaksanut panostaa tiettyihin asioihin haluamallani tavalla. Olen nähnyt paljon unia. 4-6 joka yö. Muistan niistä vain hajanaisia kuvia, mutta luulenpa, että ne yrittävät kertoa minulle jotakin tärkeää. En voi olla tuntematta riemua sydämessäni joka kerta, kun näen koirani olevan onnellinen. 
Huomaan herkistyväni tätä kirjoittaessa, enkä tiedä miksi. Ärsyttää, meikit leviävät. Sunnuntai on ihana päivä, koska silloin on aina vapaa. Herään usein kirkonkellojen soittoon.
Kaikki on hyvin, eikä mahdolliset vastoinkäymiset elämässä pelota minua nyt.

24.1.2015

Porkkanakakkupuuro

Porkkanakakkua aamupalaksi? Kyllä kiitos! 
Porkkanakakku on yksi meikäläisen bravuureista ja suosikeista ja kun näin eräässä blogissa (jota en kyllä enää harmikseni muista) ohjeen porkkanakakun makuiseen puuroon, tuli mulle valtava ahaa-elämys ja sehän oli lähdettävä ostamaan kaupasta porkkanoita. Alkuperäistä ohjetta en noudattanut ideaa pidemmälle ja tein tästä oman versioni, joka ei tosin ole läheskään aidon ja oikean porkkanakakun veroinen, mutta aika veikeä (ja terveellinen!) versio kuitenkin.

IMG_9761

Porkkanakakkupuuro (yhdelle)

1 pieni porkkana
1 dl kaurahiutaleita
1 kananmuna
3 rkl maitoa
½ tl kanelia
ripaus leivinjauhetta
(1 tl sokeria)

kuorrute:
3 rkl turkkilaista jogurttia
1 tl tomusokeria
(päälle mantelirouhetta)

Raasta porkkana ja sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita uuninkestävään kulhoon. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja valmista kuorrute. Sitten ei muuta kuin nauttimaan rauhallisesta aamusta, tätä ei nimittäin hirveässä kiiressä kannata valmistaa saati nauttia :)

PS. Nyt kun mulla noita porkkanoita on, niin pitää varmaan se ehta ja aito porkkanakakkukin tässä joku päivä tehdä...

23.1.2015

Vaniljaiset pannukakut

Ok, myönnetään - mulla saattaa olla jonkinsortin riippuvuus pannukakkuihin tällä hetkellä. Tosin ei aamuisin, kuten yleensä, vaan iltapalaksi. Olen melko hyvin onnistunut pitämään ns. herkkulakkoani, eli karkit ja jäätelöt sun muut ovat jääneet kauppaan, joten sitä makeanhimoa on pitänyt yrittää saada pois jollakin keinoin. Uskottelen itselleni, että pannukakut on parempi vaihtoehto.
Mulla on syntynyt pannareihin parikin eri reseptiä (jo siitä voi päätellä että ahkerasti on tehty...) ja tässä olisi niistä se tavanomaisempi. 

IMG_9676

Vaniljaiset pannukakut (6-8 kpl)

1 kananmuna
1½ dl maitoa
1 rkl sokeria
½ tl leivinjauhetta
½ tl vaniljajauhetta
1 rkl öljyä
ripaus suolaa
1½ dl vehnäjauhoja

Riko munan rakenne ja lisää joukkoon maito sekä öljy. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Anna turvota hetki ja paista sitten lettupannulla tai tavallisella pannulla pieniä pannukakkuja (itselläni ei ole lettupannua ja pikkuruisten pannareiden tekeminen onnistuu hyvin, kun malttaa kaataa taikinaa pannulle vähän kerrassaan) keskilämmöllä. Jos levy on liian kuuma, pannarit palavat helposti. Tarjoile esimerkiksi siirapin ja hedelmien sekä marjojen kanssa.
Vinkki: pannareihin saa helposti uutta makua kun vaihtaa vaniljajauheen esimerkiksi kaneliin tai kardemummaan.

IMG_9679

Mitä mieltä pannukakuista? Nämä tuntuvat olevan jonkinsortin trendi tällä hetkellä ja omasta mielestä nämä ihan oikeasti pannulla paistetut versiot ovat paljon parempia kuin uunissa tehty epämääräinen levy, joka ei rehellisesti itselläni koskaan ole onnistunut kunnolla. 
Lähiaikoina voisin julkaista toisenkin pannariohjeen, jos kiinnostusta löytyy! Ja se on itse asiassa näistä omista kokeiluistani vähän terveellisempi versio ja tykkään siitä itse milteipä enemmän :)

22.1.2015

Karkkipäivä

Tiedättekö, postipakettien saaminen on ehkä maailman kivoimpia asioita. Niiden hakemisessa on toki oma vaivansa, mutta yleensä paketista paljastuu sen verran kivoja juttuja, että postissa/matkahuollossa/ärrällä (miksi ihmeessä näitä vaihtoehtoja on nykyään loputtomiin..?) ravaaminen on sen arvoista.
Oma ostolakkoni on pitänyt hyvin, mutta koska kosmetiikkapuoli alkaa pikkuhiljaa tarvita täydennystä, tein tilauksen Pretty.fi:hin, josta olen aiemminkin monet kerrat tilannut meikkejä yms. Tykkään sivustosta, sillä sieltä saa paljon tuotteita, joita ei saa ainakaan lahtelaisista kaupoista ja hinta-laatusuhde on yleensä hyvä. Itse en ole kovinkaan tarkka esimerkiksi luomivärien, rajauskynien tai huulipunien merkistä, joten sellaiset tulee useimmiten tilattua tuolta. Tällä kertaa paketista paljastui seuraavaa:

IMG_9670

Royal Smokey Eye Shadow -sivellin 4,90 e
En oikein ymmärrä näistä sivellinkuvioista mitään enkä rehellisesti ymmärrä miksi joku maksaa niistä niin paljon kuin ne jossakin maksavat, mutta sen verran kuitenkin olen ajan kanssa huomannut, että ne vaahtomuoviset aplikaattorit on ihan kamalia :D Tämä on luonnonkarvasta.

Hurraw! Chai Spice huulivoide 4,90 e 
Melkein nolottaa myöntää maksaneensa huulivoiteesta noin paljon, mutta minkäs teet: olen tämmöisissä jutuissa ihan täysin sataprosenttisesti mainonnan uhri. Näitä on hehkutettu niin paljon, että oli pakko ottaa selvää itsekin!

Beauty UK Matte Bronzer aurinkopuuteri 6,90 e
Aurinkopuuterini alkaa olla niin lopussa, että oli pakko hommata uusi. Tähän asti mulla on ollut himmeästi kimaltavia tuotteita, mutta napautin ostoskoriin tämän matan värisen, koska noin yleisesti tykkään kaikista mattapintaisina ilman mitään helmiäispölyjä. Pätee mm. luomiväreihin.

Rimmel Lasting Finish Colour Rush Intense Colour Balm On Fire huulipunakynä 8,49 e
Ei hyvänen aika mikä nimihirvitys :D Mutta joo, tämä oli puhtaasti heräteostos, tosin siltä pohjalta että näitäkin on jossakin ylistetty. Väri oli hieman toinen kuin oletin, tämä siis tummempi kuin ajattelin, mutta ei anneta sen häiritä! Huulipunia tosin muistan käyttää aivan liian harvoin, ehkä keväällä onnistun tsemppaamaan!

W7 Automatic Fine Eye Liner 5,49 e
Rajauskynissä suosin tussimaisia ohutkärkisiä mustia sekä vedenkestäviä tuotteita, kuten tämäkin on. Mitään yksittäistä lempparia mulla ei ole, näitä mulla on ollut ties kuinka monessa eri merkissä. Hinnan pitää kuitenkin olla alhainen, sillä näitä kuluu itselläni suhteellisen paljon, koska tohelona en aina muista sulkea korkkia kunnolla ja sitten se tussi onkin kuivunut... 

British Hair Reconstructive Strengthening hoitoaine 9,95 e 
Kymmenen euroa alkaa ehdottomasti olla niillä rajoilla, mitä olen valmis hiustenhoitotuotteista maksamaan (muutamia poikkeuksia toki löytyy), mutta tämä hoitoaine on kyllä hintansa arvoinen. Tätä minulla on ollut käytössä jo jonkin aikaa ja tämä itseasissa oli päällimmäinen syy miksi tilauksen tein, sillä en ole nähnyt tätä kaupattavan missään muualla. Omalle hiustyypilleni äärimmäisen hyvä hoitoaine, joka oikeasti tuntuu hoitavan, ilman että hiuksista tulee liian hoidetun näköiset (lässähtäneet ja rasvaisen näköiset). Myös poikaystävä on tainnut huomata tuotteen tehon, kun ensimmäinen pullo alkaa olla tyhjillään...

Mulla on pari muutakin kosmetiikka-aiheista juttua, joita voisin lähitulevaisuudessa julkaista, olisiko niille kiinnostusta? En ihan vedä vertoja Youtuben vloggaajille ja meikkiguruille, mutta voisin kertoa vähän omia lempparituotteitani ja joitakin ruohonjuuritason vinkkejä, jotka toimivat ainakin omalla kohdallani!

20.1.2015

Peikko ja pelko

IMG_9619 IMG_9622 IMG_9620

paita Janina F (Citymarket) / hame Madonna (Robinhood) / sukkahousut Primark / kengät DinSko


Joskus,
yön pimeinä tunteina
en aina haluakaan nukahtaa

eniten maailmassa pelkään
että jonakin aamuna
herätessäni
näen kuten kaikki muut
jotka eivät katso sydämellään ja kuuntele tuulta

enkä enää rakastaisikaan sinua.

19.1.2015

Marianne-kuppikakut

Ensin avautumista vähän asian vierestä: kuinka tyhmältä kuulostaa sana kuppikakku?? Toisaalta olen myös perin kyllästynyt sellaisiin termeihin kuin muffini ja muffinssi (ja siihen että onko noilla jotakin eroa keskenään), joten olkoon nyt sitten kuppikakkuja. Oli miten oli, tein näitä eilen illalla ja ne ovat melkein loppu (huom en ole syönyt niitä kaikkia yksin), joten onnistunut resepti, ja päätin jakaa sen tännekin  :)

IMG_9629

Marianne-kuppikakut (noin 16 kpl)


3 kananmunaa
½ dl sokeria
70 g voita
120 g tummaa suklaata
100 g kermaviiliä
1 tl piparminttuaromia
1½ tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja

kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl tomusokeria
25 g voita
koristeluun Marianne Crush -rakeita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata toisessa kipossa suklaa ja voi tasaiseksi massaksi ja sekoita joukkoon piparminttuaromi. Sekoita suklaa-voi seos sokerivaahtoon ja lisää joukkoon myös kermaviili. Lopuksi sekoita joukkoon leivinjauhe ja vehnäjauhot. Asettele taikinanokareet muffinivuokiin ja paista 175 asteessa n. 12 minuuttia uunin keskitasossa. 


IMG_9628

Anna kuppikakkujen jäähtyä ja valmista sitten kuorrute: sulata voi ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Jos haluat välttää mahdolliset paakut, siivilöi tomusokeri sekaan (itse en koskaan jaksa siivilöidä, heh. Lopputuloksesta tulee silti ihan tasainen, kun sekoittaa hyvin!) Levitä kuorrutetta noin ruokalusikallisen verran jokaisen kuppikakun päälle. Ripottele päälle reilusti Marianne Crush -rakeita (löytyy leivontaosastolta) tai vaihtoehtoisesti murskaa pari Marianne-karkkia kuorrutteen päälle.

18.1.2015

I prefer sundays

IMG_9605 IMG_9608

laukku, huivi ja housut H&M / takki Ellos / toppi Gina Tricot / kengät DinSko

Tänään on tullut käytyä salilla aikaisin aamulla treenaamassa mummojen kanssa ja käynyt parhaan ystäväni luona kyläilemässä ja syömässä älyttömän hyviä tortilloja. Äsken leivoin vielä muffinseja ja loppuilta olisi tarkoitus ottaa rennosti sohvalla maaten Twin Peaksia tuijottaen. Sunnuntait on parhautta.

17.1.2015

Tomaatti-mozzarella piirakka

Harvemmin leivon mitään suolaista, mutta tänään ajattelin leipoa töihin vietäväksi jotain muuta kuin makeaa ja päädyin tähän tomaatti-mozzarella piirakkaan, josta tuli aika mainio, vaikka itse sanonkin! Työkaverit tykkäsivät myös tosi paljon :)

IMG_9559

Tomaatti-mozzarella piirakka (sopiva 28 cm vuokaan)

pohja:
100 g margariinia
3½ dl vehnäjauhoja
3 rkl pestoa

täyte:
200 g kirsikkatomaatteja
125 g mozzarella kuulia
basilikan lehtiä
1 dl mozzarella juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
suolaa, pippuria

IMG_9562

Valmista ensin pohja: nypi margariini ja jauhot tasaiseksi muruseokseksi, sekoita joukkoon pesto ja tarvittaessa ruokalusikallinen tai pari vettä. Vaivaa taikina tasaiseksi palloksi ja anna tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia. Taputtele se sitten vuuan pohjalle (jos käytät kertakäyttöisen piirasvuuan sijaan tavallista, muista voidella se) tasaiseksi, pistele siihen haarukalla reikiä ja esipaista 175 asteessa noin kymmenen minuuttia.
Valmista täyte: leikkaa tomaatit puoliksi ja asettele ne sekä mozzarella pallerot esipaistetun pohjan päälle. Nypi joukkoon tuoreita basilikan lehtiä (niiden puuttuessa kuivattu basilikakin käy) ja niiden päälle ripottele juustoraaste. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää kerma sekä mausteet, sekoita tasaiseksi. Kaada munakerma juuston ja tomaattien päälle. Paista uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia, tai kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin.

Aamu- ja iltaihminen

IMG_9530 IMG_9533 IMG_9535

beanie, paita ja kengät H&M / hame itsetehty

Mie en ole koskaan oikein tiennyt, luokittelisinko itseni aamu- vai iltaihmiseksi. Tunnen olevani oikeastaan molempia. Iltaisin en tahtoisi millään käydä nukkumaan ja vireystasoni on hyvä, ja aamuisin tahtoisin herätä kukonlaulun aikaan puuhastelemaan kaikkea omassa rauhassa. Myös aamuisin vireystasoni on hyvä, eikä mulla ole minkäänlaisia aamukoomia tai herää vasta sitten, kun saan kahvia. Loppujen lopuksi pitää varmaan kallistua sinne iltaihmisen puolelle, sillä vähän liian usein ne illat venähtää yöhön saakka eikä aamulla jaksa herätä niin aikaisin kuin haluaisi. Tästä tosin seuraa se, että saatan olla hieman kiukkuinen...
Mielestäni vuorokauden turhimmat tunnit sijoittuvat noin klo 14-18.00 välille. Voisko ne vaan skipata? Yhtä hyvin voisi itseasissa skipata tämänkin päivän ja hypätä huomiseen, minulla on nimittäin kaksi vapaapäivää. Se jos mikä jaksaa nostattaa hymyn huulille, oli vuorokauden aika mikä tahansa!